http://fi.wikipedia.org/wiki/Esine
Wikipedian esineen-määrite ei ole sopusoinnussa lakitekstien esine-käsitteen kanssa.
Jos esimerkiksi kuljetat taksissa isokokoista esinettä tai isoa koiraa, taksinkuljettaja perii sinulta tavarankuljetuslisää, enintään 2.40 Eur, silloinkin kun kuljetettavana on metsästä poimittu iso kivi. Tämä oli esimerkkinä valtionevoston asetuksesta taksiliikenteen kuluttajahinnoista.
Työturvallisuus laeissa esiintyy mm. putoavia ja kaatuvia esineitä. Vaikka ne eivät olisi ihmisten tekemiä, on niiltä silti suojauduttava.
Laki kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta saattaisi tarjota niitä edellä kaivattuja perusteluja omia mielenkiintoiset kivet valtiolle, ainakin vähäksi aikaa.
"Kulttuuriesine" muistuttaa vähän Wikipedian "esinettä"
Finlexistä löytyi 184 kohtaa jossa käsitellään "esinettä". Esine on myös osa purist
esinettiä, väittää hakukone.
Wikipedia ei ole maras mahdollinen lähde kun lakimiesten kanssa kiistellään sanojen merkityksistä. Suvun lakimiesten kanssa keskustellessani olen oppinut että ammatin perusedellytyksenä on ymmärtää asiat väärin, ts. eri lailla kuin sanoja on sen tarkoittanut. Keskustelu on vaikeaa mutta joskus mielenkiintoista.
Kaizu