Simulaatio - Jupiterin Europa-kuun mereen kulkeutuu happea sen pinnalta

Europan paksun jääkuoren alaisia olosuhteita on mallinnettu tietokonesimulaatiolla. Uuden arvion mukaan pinnan railojen kohdalta pääsee todennäköisesti kulkeutumaan happea valtamereen.  

Kuun pinnalla happea tiedetään syntyvän auringonvalon ja varautuneiden hiukkasten osuessa pintajäähän.

Hapen pääsy jääkuoren alle on kuitenkin hankalampi selvittää. Europan jääkuori on arviolta 25 kilometriä paksu.

Esitetyssä mekanismissa Europan tummien, suolaa sisältävien railojen kohdalla jää osittain sulaa ja synnyttää huokoista jäätä. Siihen myös liukenee happea. Suolavesi sitten uppoaa vähitellen tuhansien vuosien kuluessa jääkuoren läpi aiheuttaen jäähän väliaikaisen huokoisen alueen.

Simulaation mukaan hapen kulkeutuminen on sangen tehokasta ja jopa 86 prosenttia pinnalla suolaveteen liuenneesta hapesta voisi päästä läpi aina valtamereen asti.

Tutkimusryhmä kuitenkin painottaa, että meillä on sangen vähän aiheeseen liittyvää dataa. Käytettävissä olevilla eri parametreillä arviot mereen kulkeutuneen hapen määrästä vaihtelevat kertoimella 10 000.

Europan railojen on mallinnettu syntyvän vuorovesivoimien vaikutuksesta. Hubblen spektrimittaukset viittaavat railojen alueen tumman värin aiheutuvan ruokasuolasta.

Jääkuoren alla olevan valtameren olosuhteet ovat yksi aurinkokunnan suurista arvoituksista. Meren elinkelpoisuudesta kiistellään. Jotkin tutkimukset arvioivat happea olevan runsaasti, mutta toisten mukaan se saattaa olla liian hapan.

Arvokasta lisätietoa on luvassa, kun Nasan Europa Clipper -luotain saapuu Jupiterin kiertoradalle, näillä näkymin vuonna 2030. Myös laskeutujaa ja porautujaluotainta suunnitellaan, mutta sellainen saataneen Europaan aikaisintaan 2030-luvun lopulla. 

Aiheesta lisää University of Texas at Austin (englanniksi)