Europa-kuun pinnalta löytyi ruokasuolaa – kenties se on peräisin valtamerestä

Jupiterin kuun Europan kamaralla näkyvä keltainen väri on osoittautunut natriumkloridin eli ruokasuolan aiheuttamaksi. Aine saattaa olla peräisin Europan jäänalaisesta, koko kuun laajuisesta merestä.

Uudessa tutkimuksessa merisuoloja säteilytettiin laboratoriossa Europan kaltaisissa olosuhteissa. Suolojen värit muuttuivat havaittavasti. Suoloista natriumkloridi sai saman keltaisen sävyn kuin mitä Europan Tara Regio -nimisellä alueella esiintyy.

Hubble-teleskoopilla tehdyissä tarkemmissa havainnoissa Europa-kuusta pystyttiin tunnistamaan selkeä signaali näkyvän valon aallonpituusalueella. Signaali kävi tarkalleen yksiin säteilytetyn ruokasuolan kanssa.

Yhtenevyys vahvisti, että Tara Region alueen keltainen väri todellakin tulee ruokasuolasta.

"Meillä on ollut 20 vuoden ajan kapasiteetti tehdä tämä analyysi Hubble-teleskoopilla. Kenellekään ei vain ollut tullut mieleen katsoa", sanoo Mike Brown Caltechista.

Jo 1990-luvulla Jupiteria kiertänyt Galileo-luotain tutki Europaa infrapunaspektrometrillään. Tuolloin ei ollut mahdollista tunnistaa ruokasuolaa, koska Galileolla ei ollut mukanaan näkyvän valon spektrometriä.

Tutkijoiden mukaan ei voida taata, että suola olisi peräisin Europan jään alla olevasta merestä. Joka tapauksessa havainto tarkoittaa, että Europan geokemia on uudelleenarvioinnin tarpeessa.

Aiheesta lisää Caltech (englanniksi)