Bongasin vasta nyt tämän keskustelun. Pakko lisätä tähän vielä oma näkemys soppaan. Mielestäni Flatit on ihan ehdoton juttu, jos haluaa kaivaa kuvastaan viimeisetkin himmeät kohdat esiin. Flattien ottaminen ei ole ihan tolkuttoman vaikeaa, kunhan jostain kaivaa sitä varten hyvän tasaisen valon lähteen. Hämärätaivas on hyvä, samoin EL kalvo. EL kalvoa saa valmiina flattitargettina esim Gerd Neumannilta. Kuvankäsittelyssä flatit on helppo ottaa käyttöön, jos käytössä on tähtikuvaukseen tarkoitettu softa, kuten Iris, DSStacker tai Nebulosity.
Pari asiaa on kuitenkin otettava huomioon, että tulee hyvä lopputulos. Varsinkin kapeakaistakuvauksessa niiden kanssa tulee olla tarkkana.
- Riittävä valotusaika, että signaali ylittää reilusti lukukohinan. Tähdätkää histogrammin keskelle tai vaikka vähän yli
- Riittävä määrä valotuksia, mielellään luokkaa 50, että flattiin ei jäisi kohinaa
- Pitkillä flat valotuksilla, sopivat darkit on syytä ottaa myös. Näitäkin sitten sama 50 kpl. Jos on reguloitu kamera tätä ei tietysti tartte joka kerta ottaa
- Varsinaisten kohteen valotusten ditheröinti. Tämä aiheuttaa sen, että lopputuloksessa flattien (ja darkkien) virheet eivät pääse kertautumaan lopputuloksessa, koska jokaisessa kuvassa oleva kalibrointikuva on hieman eri kohdassa. Tämä on tosi tärkeää ja flattien ottamisen lisäksi kannattaa ditheröidä aina (onnistuu vaikka käsin muutaman valotuksen välein)
Lopuksi vielä esimerkki venytetystä flatista, jossa näkyy kaikenlaista häiriötä mm. kennolla olevia pölypalloja, vinjetointia ja kennon epätasaista vastetta.
