Lopuksi provosoiva kysymys: Miksi kukaan haluaa nähdä tai kuvata avaruutta itse, kun ei kuitenkaan voi päästä lähellekään samaa tasoa, kuin suuret ja kalliit observatoriot? Ei saa ymmärtää väärin; kiehtoo se minuakin, mutta en osaa perustella edes itselleni, miksi pitäsi hankkia kallis putki. Turha verrata esim. avoautoon. Sitäkään en ostasi.
Minäkin hieman kommentoin tuohon, vaikka en itse kuvaakaan ns kauniita tähtikuvia.
Kauan kauan sitten suurinpiirtein niihin aikoihin kun Hubble nostettiin kiertoradalle ja Hubblen ottamia kuvia alkoi näkyä runsain mitoin alan lehdissä, ajattelin silloin itsekin, että miksi maksaisin paljon rahaa siitä, että saan 10 kertaa huonomman kuvan kuin mitä Hubble on jo ottanut.
En silloin pystynyt perustelemaan itselleni, että miksi näkisin sen vaivan ja maksaisin kovan hinnan ja käyttäisin satoja tunteja harrastukseen kun Hubble kerran kuvaa samat kohteet ja paremmin.
Hidas kun olen, niin minulta meni 8 vuotta ymmärtää, ettei tähtiharrastuksessa ole kyse siitä, että siinä pitäisi jotenkin pystyä kilpailemaan 500 miljoonaa dollaria maksaneen avaruuskaukoputken kanssa. Asia on vähän sama kuin jos golfin harrastaja luulisi, että hänen pitää päihittää Tiger Woods ... tai että autoharrastaja luulisi, että hänen pitää autollaan pystyä päihittämään Michael Schumacher... tai että kotivideoita ilokseen kuvaavan pitäisi tehdä parempia elokuvia kuin Steven Spielberg.
Yleensä ihmiset harrastavat erilaisia asioita, koska harrastuksilla on kyky tarjota ihmisille erilaisia onnistumisen tunteita, iloa erilaisten pulmien ja ongelmien selvittämisestä, uteliaisuuden tyydyttämistä, uusien ja joskus vaikeidenkin asioiden (hidasta) oppimista ja hahmottamista. Työkin voi näitä tietysti tarjota mutta harrastuksen etu on siinä, että siinä voi ihan itse säätää tahdin ja tavoitteet.
Tähtikuvaus on itseasiassa hyvin monipuolinen harrastus. Siinä yhdistyy juuri sopivassa sekoituksessa tähtitaivas ja sen moninaiset kohteet ja ilmiöt, elektroniikka, tietokoneet ja ohjelmistot, fysiikka, hienomekaniikka, optiikka, CCD-kamerat, tietoliikenne sekä tietysti taiteellinen estetiikka.
Näiltä foorumeilta löytyy kymmeniä kuvia jotka ovat varsinaisia taideteoksia! Kun ymmärtää, miten paljon aikaa ja vaivaa kuluu tähtitaivaan alla pelkästään yhden tuollaisen onnistuneen kuvan tekemiseen (joskus päiviä, viikkoja tai kuukausia) niin kuvia osaa arvostaa ihan eri tavalla kuin jos luulee, että kamera vaan kiinni putkeen, kohde näkökenttään ja sitten painetaan kameran nappia KLIK ja hieno kuva on siinä. Ei toimi tähtikuvaaminen ihan noin ;)
Useimmat ovat varmaan jo nähneet tämän foorumin hienot kuvat ja siksi laitankin tähän loppuun pari linkkiä muualta maailmalta.
Hevosenpää sumu, M42 ja Orionin vyö:
http://deepskycolors.com/pics/astro/2009/09/2009-09-19_OrionMosaicNS.jpgPerseuksen alaosaa:
http://deepskycolors.com/pics/astro/2011/09/mb_2011-09_Clouds_Of_Perseus.jpgSeulaset ja Hyadit:
http://deepskycolors.com/pics/astro/2011/10/mb33_2011-10_Pleaiades_To_Hyades.jpgOrionin tähdistö:
http://deepskycolors.com/pics/astro/2010/10/mb_2010-10_OrionWF.jpgSeulaset ja Perseus:
http://deepskycolors.com/pics/astro/2009/10/md2_2009-10-XX_M45Ngc1499WF.jpgM81 ja M82:
http://deepskycolors.com/pics/astro/2009/01/mm_01-04-2009_M81_M82_IFN2.jpgKuvauskamppeet:
http://blog.deepskycolors.com/gear.htmlTarinoita tähtikuvauksesta:
http://blog.deepskycolors.com/cat/25292Koko saitti:
http://deepskycolors.com Eivät nuo enää niin pahasti Hubblesta jälkeen jää :) mutta ovat toki kovin laajoja taivaan alueita joten ei voi noin suoraan verrata ...
Cheers,
-Mika Luostarinen