Heitän minäkin oman kertomuskorteni kekoon komeaan.
Vielä kun olin pikkuinen poika, asustin maalla, taivas oli oikein otollinen harrastukselle ja olin vieläpä verrattain kiinnostunut tähtitaivaasta. Usein paljain silmin katselinkin taivasta ja sitten äidiltä kyselin avaruudellisista asioista, äiti kun sentään tunsi muutamia tähtikuvioitakin. Äidin lisäksi tietolähteenäni oli TOP tietosanakirjan SE numero missä on paljon avaruus juttuja. Silloin kun joku olisi minulle antanut jonkin helppokäyttöisen kaukoputken kuten vaikka jonkin pikkuisen halvan 80/400 tai 102/500 linssiputken atsimutaalisella jalustalla plus lisättynä vaikkapa messierin luettelolla, olisi se ollut kaikkien suurimpienkin toiveiden täyttymys. Se olisi ollut helppo käyttöinen ja voisin vaikka vannoa ettei olisi haitannut yhtään, että kohteet olisivat näkyneet vain sumutuhnuina - ei se haittaa vieläkään. Ainut havaintovälineeni nykyään on 10cm putki. Voi olla, että vika on persoonassani: olen melko impulsiivinen, en kovin pitkäjänteinen ja lisäksi vähän mukavuudenhaluinen...
Jos 20cm putki tuntuu fyysisesti liian isolta hankinnalta, niin 10cm on vielä oikein kelvollinen objektiivin koko taivaiden katseluun. Ja jos on tullut hankittua heti 20+cm putki ja kohteet tuntuu surkeilta tuhnuilta, niin aikavarmaa on, että suurempi pääobjektiivin koko ei harrastukseen pelastusta enää tuo ja on parempi aloittaa suunnittelu harrastuksen suunnan vaihtoon kohti tähtivalokuvausta.