Nasan suuri kuumönkijäprojekti herätettiin henkiin – tavoitteena laskeutuminen 2027
Blue Origin -yhtiö on valittu kuljettamaan Nasan Viper-mönkijä Kuun pinnalle vuoden 2027 lopulla. Uutinen on yllättävä, sillä mönkijäprojekti ehdittiin jo lakkauttaa viime vuonna.
430-kiloinen Viper-mönkijä suunniteltiin tutkimaan Kuun etelänavan varjoisia alueita ja valmistelemaan miehitettyjä Artemis-lentoja. Alkujaan se oli määrä laukaista matkaan vuoden 2023 lopulla, mutta viivästykset ja budjetin ylitykset johtivat hankkeen peruuttamiseen heinäkuussa 2024.
“Mönkijä tutkii äärimmäisiä olosuhteita Kuun etelänavalla. Se ajaa pienille ikipimeydessä oleville alueille ja auttaa keräämään tietoa tulevaisuuden laskeutumispaikoista astronauteillemme ja ymmärtämään paremmin Kuun ympäristöä”, sanoo Nasan väliaikainen pääjohtaja Sean Duffy.
Viperin tärkein tehtävä on päästä tutkimaan paikan päällä Kuun pinnan lähellä esiintyvää vesijäätä ja muita helposti haihtuvia aineita. Läheltä Kuun napoja löytyy pimeitä alueita, jotka ovat tarpeeksi kylmiä säilömään vesijäätä pitkiä aikoja.
Suuren akkukapasiteetin turvin aurinkopaneeleilla varustettu mönkijä “sukeltaa” varjoisille alueille tekemään mittauksia ja palaa sitten aurinkoisille alueille lataamaan akkunsa. Mönkijän kokonaisajomatkaksi on suunniteltu 20 kilometriä.
Viperin laskeutumispaikaksi valittiin vuonna 2021 Nobile-kraatteri, joka sijaitsee viiden asteen päässä Kuun etelänavasta. Nasa ei kertonut, tähdätäänkö edelleen samalle alueelle.
Jeff Bezosin perustama Blue Origin -yhtiö on yksi suurimmista Kuun pinnalle Nasan kanssa yhteistyössä tähtäävistä yhtiöistä. Yhtiön New Glenn -kantoraketti lensi ensimmäistä kertaa tammikuussa 2025 ja Blue Moon -laskeutujan ensilentoa valmistellaan vuoden 2026 alkuun.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
