Kuun eteläisen napa-alueen jäävarannot vaikuttavat arvioitua laajemmilta
Artemis-ohjelmassa Nasaa houkuttelevat etenkin vesijään esiintymät Kuun etelänapa-alueella. LRO-luotaimen havaintojen perusteella jäätä löytyy laajemmalta alueelta kuin aiemmin uskallettiin toivoa.
"Löytöjemme mukaan vesijäästä on laajoja todisteita ikivarjon alueilla etelänavan ulkopuolella ainakin 77. eteläiseen leveysasteeseen asti", tiivistää Timothy McClanahan Nasan Goddardin avaruuslentokeskuksesta.
Vesijää on arvokasta. Sen hyödyntäminen vähentäisi tuntuvasti tarvetta kuljettaa hyödykkeitä tulevaisuuden kuututkikohtaan. Vesijäästä voitaisiin valmistaa esimerkiksi astronauttien käyttövettä, happea sekä rakettien ajoaineita.
"Emme pysty määrittämään tarkasti ikivarjon alueen esiintymien tilavuuksia tai ovatko ne hautautuneina kuivaan regoliittikerrokseen. Odotamme kuitenkin jokaisen neliömetrin sisältävän vähintään noin viisi litraa jäätä alle metrin syvyydellä", McClanahan jatkaa.
Kuun jäävarantojen tutkimuksessa aiottiin ottaa iso loikka eteenpäin vuoden lopussa. 430-kiloinen Viper-mönkijä oli määrä laukaista tutkimaan ikivarjon alueita.
Mönkijäprojekti kuitenkin lakkautettiin kokonaan heinäkuussa. Syynä olivat Nasan mukaan kustannusten nousu ja epävarmuus aikataulusta. Tiedeyhteisö piti päätöstä hätiköitynä ja haitallisena Kuun tutkimukselle.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi