Hei,
Jo muutaman vuoden nätisti sivusta seuranneena olen lukenut tälläkin keskustelupalstalla vaikka mitä mielenkiintoista tarinaa. Pienimuotoista havainnointiakin olen ehtinyt tekemään, mutta lähinnä aikani olen kuluttanut mm. opiskelemalla tähtitaivaan kuvaamista.
Nyt on kuitenkin tullut se hetki, kun pitää saada jotain uutta ja mielessä on jo monta kuukautta pyörinyt, että hankin Celestronin CPC 1100 putken.
Olen pyrkinyt etsimään sille kilpailijaa ja taitaa ainoa suoranainen kilpailija olla Meaden LX90 -sarjasta 10" tai 12"?
Nyt kun valuttakurssit ovat suotuisat ja tuollaisen CPC 1100 saisi noin 2700 eurolla + toimituskulut niin taidan pistää sen vihdoin tilaukseen..
Ja nyt ennen kuin se tapahtuu niin halusin kysyä viisaampien ja kauemmin harrastaneiden mielipidettä, että onko laatu ja kokoluokka sellainen, että pärjään ainakin pari vuotta vai meneekö tuo jo liian isoksi, ettei tule enää edes mieleen sitä mihinkään roudata siitä pisteestä, mihin sen kerran on sijoittanut?
Asun itse täällä turun Hirvensalossa eikä täällä ole mikään maailman kauhein valosaaste, mutta ei toki ihan pilkkopimeääkään.
Mökillämme on sitten jo todella hyvät olosuhteet eikä suuria valonlähteitä ole lähikilometrien säteellä juuri lainkaan.
Aina kun sanotaan, että kannattaa kerralla hommata niin iso ja laadukas putki kuin rahkeet riittävät niin nyt ne rahkeet riittäisi tuohon.
Alunperin ajatus oli hommata samaa sarjaa mutta pienempi eli CPC 800. Se on 10kg kevyempi mutta onko se ainoa/riittävä syy ostaa pienempi putki?
Aion siis keskittyä aikoinani valokuvauksen puolelle ja tiedän, mitä kaikkea härpäkettä pitää hankkia, että sen saa varsinkin tuolla jalustalla toimimaan (wedge, ccd-kamera, seurantakamera/ -putki jne..)
Planeetoilla aloitetaan ja siitä sitten valovuosi kerrallaan vähän kauemmas..

Onko siis hinta-laatu kohdannut tässä ja jos ei niin mikä sellainen paketti sitten teidän mielestänne olisi, joka hinnaltaan pyörisi tuossa vajaan 3000 euron hujakoilla ja olisi ehdottomasti harkitsemisen arvoinen?
Goto -toiminto on tärkeä minulle enkä tahdo enää ns. käsipelillä kohteita etsiä taivallta.
Kiitos vastauksista jo etukäteen ja tehkää ihmeessä lisäkysymyksiä minulle, jos ne auttavat löytämään paremman ratkaisun!