Guidaus - Autoguidaus?

Aloittaja mals77, 22.08.2011, 09:09:26

« edellinen - seuraava »

RL

#120
Liitteenä sunnuntain logista keskeltä pätkä tekstiä, koska koko logitiedosto on liian iso liittää. Jos tuosta jotain näkee.

Tane

 Opettelin viime hyvien kelien aikaan käyttämään PHD kakkosta, aiemmin oli tuttu se ensimmäinen. Kalusto oli minulla nyt Eq-6 ja 200f/5 newton, seurantakamerana Qhy5L-II. Se ero entiseen ainakin että seuranta tähdet näkyvät herkemmin ja kalibrointi tapahtuu nopeammin. Olihan ongelmia aluksi, vaikka käytin OAG:tä ei 15 minuutin valotukset tulleet samaan kohtaan kaikki kuin pitäisi. Siirtymää oli pystysuunnassa. Mutta oli uusi jalusta ja kun sain sen astekulman sopivaksi sinne reiluun kuuteenkymmeneen niin kaikki valotukset saatiin samaan kohtaan, ei siirtymää mihinkään suuntaan. Ei Artemis ohjelmalla silmä huomannut milloin vanha valotus loppui ja uusi alkoi.
Mutta se suuntaus, astekulma sen säädän aina tosi tarkasti. Sen näkee PHD:ssä kun seuranta tähti pysyy tarpeeksi kauan ilman guidausta paikallaan, 15 minuuttia on jo ainakin riittänyt. Tämä tietysti onnistuu kun kuvauspaikka on aina sama.
Halusin vain tuoda oman kokemani että vika on aina ollut muualla kuin PHD:ssä. Kun guidaan OAG:llä on kalibration step metrin polttovälillä noin 400-500 ja jos vaikka etsinputkella, jossa polttoväli ehkä 18 senttiä niin step lukemat laitan sinne 1500 hujakoille. Ei niin nuukaa mutta paljon isommalle kuin jos itse kuvausputki on myös seurantaväline.
Muuten en niin välitä noista muista PHD:n säädöistä, oletus arvot on riittäneet. Pyrin pitämään kaiken mahdollisimman yksinkertaisena. Monenlaisia muuttujia tähtikuvauksessa on muutenkin aivan tarpeeksi. Puhuu kaveri jolla taitaa olla julkaistuna pari pahaista planeettakuvaa. Mutta onhan noitten kait kymmenen jalustan kanssa tullut sörhellettyä jo useampi vuosi...
Celestron C14,

RL

Saa nähdä toimiiko tuo pienempi minimun move, ulkoimaisilla sivuilla lukee tuosta jotain, että etsinguiderin kanssa esim 0.05.

RL

#123
...........

J Piira

Olen rakentelemassa omaan jalustaani quidaus syteemiä(ASI 120MC ,Orion Shorttube 80/400,PHD guiding)). Löytyykö noilla vehkeillä taivaalta kaikista suunnista guidaustähdeksi sopiva kohde, jos tuo guidausputki on asennettu kiinteästi samaan suuntaan kuin kuvausputki?  Mitä kirkkausluokkaa seurantatähden pitäisi olla olla?
- Jukka -

Tertsi

Lainaus käyttäjältä: J Piira - 28.05.2015, 09:33:03
Olen rakentelemassa omaan jalustaani quidaus syteemiä(ASI 120MC ,Orion Shorttube 80/400,PHD guiding)). Löytyykö noilla vehkeillä taivaalta kaikista suunnista guidaustähdeksi sopiva kohde, jos tuo guidausputki on asennettu kiinteästi samaan suuntaan kuin kuvausputki?  Mitä kirkkausluokkaa seurantatähden pitäisi olla olla?

Minulla on guideputkena Celestronin 9x50mm etsinputki, kamerana samainen ASI120MC ja ohjelmistona PHD2. Hyvin löytyy kyseisellä kombolla tähtiä ja ainahan voi säätää valotusaikaa PHD2:stä. Minulla se on ollut 1.5-2.5 sekunninvälillä. Isompihan tuo sinun putki on, joten ongelmia tähtien löytymiseen ei pitäisi olla.
Tero Hiekkalinna
GSO Dobson 250/1250, Celestron EdgeHD 8 + 0.7x reducer, Sky-Watcher 80ED 600mm/F7.5 + 0.85x reducer/corrector + ASI2600MC Pro + iOptron CEM60 + Orion ShortTube 80/ASI120MM Mini 
http://www.astrobin.com/users/Tertsi/