IRIS:tä aloittelijalle

Aloittaja Timo Kantola, 19.03.2011, 12:17:39

« edellinen - seuraava »

Lauri Kangas

Joo ilman muuta, poksun vertailukuvissa on kyse ihan muusta kuin epäonnistuneesta kalibroinnista. Todennäköisesti ihan vain ongelmia datan venyttelyssä näkyvään muotoon, se kun on tottumattomalle varsinkin iriksellä aika mahdoton homma. Voitko poksu laittaa iriksellä pinotun kuvan jonnekin jakoon, niin voin näyttää mitä sieltä löytyy?

Noiden darkkien tekemisestä vielä sen verran, että olen vähän turhautunut järkkäridarkkeihin jo siitä syystä että sata darkkia lätkittyäni alkupään ruudut näyttävät ihan erilaiselta kuin loppupäässä kun kenno lämpenee sarjan aikana. Lopputulos on sitten se etteivät ne kuumat pikselit lähde vaikka haluaisin.

Ratkaisin pulman sitten niin että kurkin kuumia pikseleitä puolen tunnin darkkiruudusta ja poistan vastaavat pikselit light-kuvista iriksen Cosmetic correction -toiminnolla. Lisäksi jos käyttää ditheröintiä tai seuranta muuten falskaa riittävästi, niin sigma clipillä kuumat pikselit häipyvät ihan itsestään.

Tämän takia en ole sitten havainnut mitään tarvetta niille darkkiruuduille, kun kuvissa ei enää ole jäljellä mitään darkilla kalibroitavaa. Se himmeämpi pimeävirtakaan ei käyttäydy niinkuin CCD-kameroilla kuuluisi, joten darkin vähentämisestä seuraa ihan mitä sattuu (mm. negatiivisia arvoja).

Poikkeus tähän: 20min osavalotuksia H-alphalla kuvatessa pimeävirta aiheuttaa järkkäreilläki ongelmia kuten niitä lumisademaisia viiruja taipuneeseen guidattuun pinoon, mitä eräässä toisessa ketjussa ihmeteltiinkin. Näihin tarvitsin kyllä darkkikalibrointia, mutta ongelma poistui vasta kun skaalasin darkit hitaasti ja huolellisesti käsin. On niin iso homma etten jaksa toiste tehdä, mutta MaximDL onneksi tekee tämän automaattisesti.

poksu

LainaaVoitko poksu laittaa iriksellä pinotun kuvan jonnekin jakoon, niin voin näyttää mitä sieltä löytyy?
tässä linkki jonne talletin tiff-muotoisena koskemattomana heti pinoamisen jälkeen. Saa vapaasti käyttää ja muokata.
http://peda.net/veraja/jkllukiokoulutus/voionmaanlukio/opetus/oppiaineet/matematiikka/jalkeen/tahtikuvia
t. poksu

Lauri Kangas

Saisiko vielä pic-muodossa? Jos on negatiivista tavaraa jäljellä niin tiffiksi tallentamalla tilanne on jo menetetty. Eli pinoamisen jälkeen ihan vaan "save kuva", kunhan asetuksissa on pic-muoto valittu tallennustavaksi.

poksu


jaffons

Itse huomasin että;
- Punaista kanavaa ei ainakaan ole ollenkaan
- Kohdistus on pielessä
Heq5pro, kwiq
WO ZII80/545
450Dmod, tsflat2

Lauri Kangas

Vika oli niinkuin arvelinkin, vihreän kanavan pienin arvo oli -1818 ja sinisen kanavan -2035. Lisäksi punainen kanava on jostain syystä täynnä nollaa, eli jotain on mennyt pieleen.

Pistin kuitenkin iriksessä "offset 2100", tallensin tiffiksi ja annoin kolme kierrosta ankaraa curvesia fotarilla. Tulos liitteenä.

Timo Kantola

Joo pnainen kanava puuttuu.

Millä kameralla kuvattu? Irisksen kamera-asetukset kohdallaan?
http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=8077.msg73139#msg73139

Jos tarkastelet flättiä:
http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=8077.msg73190#msg73190

darkkia:
http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=8077.msg73171#msg73171

offsettiä noiden ohjeiden mukaisesti - näyttääkö suunnilleen vastaavanlaiselta (mv. kuvilta)?
http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=8077.msg73146#msg73146

Jos kaikki on ok,
tarkasta kaikki pinottavat (reg.pic) kuvat Iriksellä. Avaat kuvan, ja säädä ylhäältä valikosta View->Modified Equalization. Näyttääkö pinottavat kuvat suunnilleen samanlaisilta, että ei olisi eksinyt joukkoon jotain epäkuranttia kuvaa..

EDIT: Kun kuvaa katsoo tarkemmin, niin onkohan kuvia kohdistettu ollenkaan..?

EDIT2 kokeilin Registax5.1 kuvankäsittelyominaisuuksia. Tälle on myös on tehty tuo Laurin mainitsema Offset2100 Iriksellä ja talletettu tiffinä. Saatu tiff kuva käsitelty Registaxsilla histogrammi ja gamma (=curves) venytyksiä 3x. Ei siis tarvinnut photoshoppia (paitsi kuvan pienentäminen 800x533 kokoon)
Timo Kantola

poksu

Kiitos analyyseistä. Kuvauskamera oli (vuodelta 2009 muistaakseni) modaamaton Canon 450D. Punaisen puuttuminen oudoksuttaa koska siinä DSS kuvassa oli kuitenkin sitäkin väriä. Mutta täytyypä alkaa opettelemaan noita iriksen toimintoja, niin oppisi itsekin kuvista kaivelemaan tuon tyyppistä informaatiota.

Tap_Sa

Otin muutaman kuvan tuollaisesta mollukasta ja harjoittelin niillä Iriksen käyttöä. En keksinyt automaattia, joka olisi osannut kohdistaa nuo kuvat oikein ja automaatin kohdistamien kuvien pinosta katosi myös minulla punainen väri. Kohdistin kuvt manuaalisesti ja pinoamisen tolos näkyy liitteenä.

Ja sitten ne aloittelijan kysymykset:
Miksi kuvan tausta muuttu tuollaiseksi, kun tallettaa kuvan tiffiksi ja avaa toisella ohjelmalla? Iriksessä tausta on musta. Mulla on käytössä vain Canonin digital photo professional. Mahtaakohan sillä saada tehtyä tarvittavat säädöt Iriksen jälkeen? Onko planeetta- tai Kuukuvien pinoamisesta yleensäkään mitään hyötyä?

Lauri Kangas

Samaa ongelmaa lie puitu tuossa pari viestiä ylempänä. Iris skaalaa kaiken sopivasti näytölle, mutta jos kuvaan on käsittelyssä tullut negatiivisia arvoja, ne pyörähtävät tiffissä ympäri. Katso stat-komennolla mikä kuvan minimiarvo on ja lisää se kuvaan käsin, tai leikkaa negatiiviset mustaksi sanomalla clipmin 0 0, ennen tallennusta.

Tap_Sa

Taikasana oli clipmin 0 0. En tajunnut tarkistaa noita arvoja enää juuri ennen tallennusta. Kiitos avusta.

voyager

Hei!

Iriksellä flatti kuvia pinotessa törmäsin tällaiseen ongelmaan. Ohjelma ei anna kasata flät ruutuja, jotka siis ovat .pic muodossa. Työ kansiossa kaikki järjestely on kuin pitääkin niin mikä mahtaa tässä nyt herjata? Osaatteko sanoa?


PS. Voiko IRIStä käyttää vaikka ei tekisikään darkkikuvaa?




voyager

Lainaus käyttäjältä: voyager - 03.03.2013, 14:43:13
Hei!

Iriksellä flatti kuvia pinotessa törmäsin tällaiseen ongelmaan. Ohjelma ei anna kasata flät ruutuja, jotka siis ovat .pic muodossa. Työ kansiossa kaikki järjestely on kuin pitääkin niin mikä mahtaa tässä nyt herjata? Osaatteko sanoa?


PS. Voiko IRIStä käyttää vaikka ei tekisikään darkkikuvaa?

Itse itselleni vastaten: Tajusin juuri että flätti kuvat ovat suuri kokoisempia kuin biasit.. Ihme kun ei wörkiny  :laugh:

JVO

#43
Öh, mitä ihmettä tapahtui tälle 50 kuvan pinolle kun yritin poistaa taustataivaan gradientteja: http://i.imgur.com/pg4Q6ie.gif (RGB-kanavat animoituna)

Nuo ei tule esim. Raw Therapeesta, millä kehittelin rawit eikä pinoamiseen käytetystä Enfusestakaan pitäisi johtua, vaan nimenomaan Iriksestä.

e: Korjaantui kun ajoin MULT 64 -komennon, jonka jälkeen vasta gradientin poisto.

RL

#44