Tähtitesti tulosten analysointia

Aloittaja MarkoT, 27.09.2010, 19:21:23

« edellinen - seuraava »

MarkoT

Tässä havaintokautta aloitellessa törmäsin taannoin seuraavanlaiseen ongelmaan. Vaikka kuinka koitin saada tarkennuksen kohdalleen, niin aina tähdet näyttivät sirpeiltä valokuvissa. Ensimmäisenä tietysti tuli mieleen, että kollimointi on pielessä. Kollimointia aikani hierottua ja mielestäni sen aika hyvin kohdalleen saaneena eikun uudestaan vermeitten kanssa pihalle. Ja taas lopputulos sama. Joten nyt kun taivas kirkastui täällä pirkanmaan suunnalla 26.9. niin äkkiä ulos webbikameran kanssa ja tähtitestiä tekemään.

Laitteistona minulla on Celestronin Astromaster 130 kutakuinkin tehdas kunnossa. Näissä kuvissa ihan perus webbikamera primefokuksessa. Testistä olisi varmaan saanut vielä enemmän irti barlow:n kanssa, mutta valitettavasti kunnollista ei juuri nyt ollut käytettävissä.

Oheisessa kuvassa kohteena on ollut kaksi tähteä: ylempi Polaris ja alempi Vega. Ilmakehä oli aikas rauhaton 26.-27.9 välisenä yönä, joten mitään kovin tarkkoja kuvia ei oikein saanut aikaiseksi, mutta se oleellisin ilmaantui molempien kohteiden kohdalla.

Kuvassa vasemmalta lukien lähestytään fokusta sisästä päin. Fokuksen kohdalla kohteet ovat selkeästi sirppimäisiä (tarkennus tehty bahtinovin maskilla). Vegan osalta kuvat ovat selvästi kauempana fokuksesta kuin Polariksen kuvat tähden kirkkaudesta johtuen.

Tässä omia mietteitäni kuvista.
- kollimointi vaikuttaisi olevan aika hyvin kohdallaan, koska kaikissa kuvissa näkymät ovat hyvinkin samankeskisiä ja missään ei näy selkeitä "tiivistymiä"
- sekundääri peilin kannakkeet ovat aivan liian vahvat (3,5 mm  :shocked:) kun muodostavat noinkin selkeän kertaantuvat diffraktio kuvion.
- ja sitten se tärkein. Tämän perusteella sanoisin, että pääpeilin kiinnikkeet painavat tai vääntävät peiliä. Pahin on tuo kuvassa vasemmalle osoittava piikki.

Olenko aivan hakoteillä tulkintojeni kanssa?
"Scientists make a guess and call it a hypothesis. 'Guess' is too short a word for a professor."  ~ William Jennings Bryan

MtoAstro; GSO 150f5, Sigma 70-200 EX APO, Canon 1000D
EQ5, AstroEQ (DIY)
URSA, Tampereen URSA

Timpe

Lainaus käyttäjältä: MarkoT - 27.09.2010, 19:21:23
- kollimointi vaikuttaisi olevan aika hyvin kohdallaan, koska kaikissa kuvissa näkymät ovat hyvinkin samankeskisiä ja missään ei näy selkeitä "tiivistymiä"
- sekundääri peilin kannakkeet ovat aivan liian vahvat (3,5 mm  :shocked:) kun muodostavat noinkin selkeän kertaantuvat diffraktio kuvion.
- ja sitten se tärkein. Tämän perusteella sanoisin, että pääpeilin kiinnikkeet painavat tai vääntävät peiliä. Pahin on tuo kuvassa vasemmalle osoittava piikki.

Olen samaa mieltä ajatuksistasi eli päätelmät näyttävät oikeilta. Pääset ilmeisesti modaamaan putkeasi lähiaikoina tai ainakin tarkistamaan sen pääpeilin pitimen säädöt ja kiinnitykset. Vinkkinä sen verran, että saat selville virheen sijainnin heiluttelemalla kättäsi (tai muuta esinettä kuten taskulamppua) putken suuaukon eri puolilla ja katsomalla samaan aikaan okulaariin. Valon kulkutielle ilmestyvät esteet aiheuttavat oman virheensä tuohon diffraktiokuvioon ja näin virheen sijainti selviää helpolla.
- Timo Inkinen

Pekka Moisio

Huh! Tuossa on pahin tähtitesti mitä olen ikinä nähnyt.

Pitäisi saada itse omin silmin nähdä ja fokuseria säätää, mutta sinulla on luultavasti jotain seuraavista:

-Putki/peili on lämmin ja ilma kylmä. Onko tuo pitkulainen piikki vasemmanpuoleisissa kuvissa putken yläpinnalla ja taas samoin oikealla tuo "kuoppa" samalla puolella (voi testata laittamalla käden putken eteen kun tähti ei ole fokuksessa, jolloin käden kuva tulee noiden kuvailemieni muotojen päälle)
Jos on niin viittaisi siihen, että lämmin ilma nousee putken yläpintaa ylös ja kylmä virtaa sisälle putken alapinnalla. Jos ei ole niin apupeili tai pääpeili on puristuksissa tai se on muotoiltu täysin päin ******.

Ainakin pääpeili on "undercorrected" onko tämä siis peilin muotoilun viime vaiheissa (joka säätää peilin muodon pallopinnasta paraabeliksi?) tehtävässä toimenpiteessä tullut virhe. Joku tietäjä voi valaista mutta tästä linkistä voi vähän selventää asiaa http://ffden-2.phys.uaf.edu/211_fall2002.web.dir/MikeKudenovWebProject%20Folder/mirrordesign.htm Samalla jäähtyvä peili voi näyttää "alikorjattua" kuvaa, kun peilin reunat ovat jäähtuneet(kutistuneet) enemmän kuin keskiosa.

Ekana siis huolehdi, että putki ja peili ovat jäähtyneet ja jos vielä tähtitesti on huono, niin tarkasta ovatko peilit puristuksissa. Apupeili on usei liimattu kaksipuoleisella teipillä, joka voi vääntää pahasti sitä mutkalle. Tämä näkyy astigmaattisuutena kuvassa, eli tähden yli ja ali fokusoidut kiekot ovat soikioita ja kääntyvät fokuksen jälkeen 90 astetta.



Kaizu

Voi tuo olla kiinni peilin kiinnityksestäkin mutta yhtä hyvin myös hionnasta. Apupeilikin voi olla syyllinen. Minulla on yksi apupeili jossa on selkeä taite. Se aiheuttaa vastaavanlaisen efektin. Taitos löytyi ronchi-testillä.

Kaizu
Kai Forssen

MarkoT

Kiitoksia kovasti kommenteista.

Tässä hieman lisää tietoa aiheesta:
- Putki oli ulkona n. 3,5 h ennen ensimmäistä testiä (Polaris). Vein putken ulos n. 17:00 aikoihin. Tosin ilma kllä jäähtyi tuossa välissä aika nopeasti, joten saattaa hyvinkin olla, että putki ei vielä ollut kunnolla jäähtynyt.
- Oheisessa kuvassa olen yrittänyt rekonstruoida havainto tilanteen putken asennon ja kuvan suhteen että siitä käy ilmi mahdolliset haittatekijät (mittasuhteet eivät ole kohdallaan)
- Astigmaattisuutta en mielestäni havainnut, koska "kolmio" pysyi samassa asennossa fokuksen mollemmin puoli.
Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 27.09.2010, 19:49:16
Apupeilikin voi olla syyllinen. Minulla on yksi apupeili jossa on selkeä taite. Se aiheuttaa vastaavanlaisen efektin. Taitos löytyi ronchi-testillä.

Tuossa Kaizun kommentissa saattaa piillä vinha totuus tässä asiassa. Ei vaan ensin tulut mieleen. Apupeilin ulompi reuna (fokuserista päin katsottuna) on kiinnitetty jonkinlaisella "klipsillä", joka ulottuu myös peilin päälle. Kiinnitys on apupeilin taustan sivusta melkein samassa linjassa apupeilin ristikon kanssa ja muodostaa ihan reilun ulokkeen valon kulkureitille. Tuo saattaa omalta osaltaan vaikuttaa tuohon "diffraktiopiikkiin".

Noh, joka tapauksessa tänään irtoaa putkesta ainakin pääpeili ja tarkistan tuennat. Tutkailen myös josko tuon apupeilin varmistus klipsin voisi poistaa siksi aikaa, että voi tehdä uuden kokeen. Toivottavasti vain kelit pysyy hyvinä.
"Scientists make a guess and call it a hypothesis. 'Guess' is too short a word for a professor."  ~ William Jennings Bryan

MtoAstro; GSO 150f5, Sigma 70-200 EX APO, Canon 1000D
EQ5, AstroEQ (DIY)
URSA, Tampereen URSA

Timpe

Apupeilin klipsi pois ja silikonitippa apupeilin alle kiinnitykseen, niin suurin osa häiriöstä häviää. Tuollaiset ulokkeet ovat todella suuri häiriöiden aiheuttaja, kun katsotaan Airy diskiä. Seuraavana tulevat lämpöongelmat, kuten tuolla Pekan linkittämällä sivulla (ks. Performance) todetaan:
"Air turbulence within a telescope's optical system is the number one killer of optical performance for a perfectly collimated telescope. This air turbulence is caused when a telescope is brought from a warm environment to a cold one or vice versa. When the telescope is brought from the warm to the cold, the air inside the tube is cooling down, but it is cooling down unevenly. Air in the top region of the tube near the sides will get cold and become denser, moving down to the bottom region. This cycle continues and the end result is that, when one looks at a planet or star, it will look blurry and detail-less."

Ai niin, ei kait se fokkariputki työnny valon kulkutielle, sekin voi aiheuttaa tuon häiriön...
- Timo Inkinen

MarkoT

Nyt sain taas tehtyä uuden testin.

Tässä välissä tapahtunutta:
- pääpeilin tuennan tarkastus. Tuenta on mielestäni hieman kehno vaikka kyseessä on pieni peili. Peili on kannatuksissa vain kolmesta pisteestä peilin reunoilta. Peili puristetaan kumityynyjen väliin. Löysäsin kiinnitystä niin paljon, että peili pysyy vielä paikoillaan putkea käännellessä.
- Apupeilin klipsun poisto. Mystinen klipsu on vain lisävarmistuksena apupeilin kiinnitykselle. Tosin sen teho hieman kyseenalainen, koska toisessa reunassa ei vastaavaa klipsua ole.

Uusintatesti 30.9.
Kuvassa on taas sama järjestys kuin aikaisemmasssa testissä Polaris yllä ja Vega alla. Polariksen kaappaukset on suurennettu kaksinkertaiseksi. Vasemmalta oikealle fokuksen sisäpuoli, fokus ja kaksi fokuksen ulkopuolelta. Kollimointi vaikuttais olevan hieman sivussa, mutta en alkanut sitä säätämään kun oli kuitenkin aikas lähellä.

- Aikaisemmassa testissä näkynyt "piikki" on hävinnyt (ilmeisesti juuri tuon apupeilin klipsin aikaan saannosta)
- fokuksen ulkopuolella näkynyt "monttu" hävinnyt (veikkaan syyksi samaa apupeilin klipsiä)
- fokuksessa tähtien airydisk lähempänä pyöreää
- tuo oikean alareunan "patti" (n. klo 5) oli putken yläreunassa, joten veikkaan, että tuo johtunee putken virtauksista. Tällä kertaa putki kerkesi olemaan pitempään jäähtymässä ennen testiä ja vaikutuksen kyllä huomasi selvästi kuvioiden rauhallisuudesta.
- Näiden testien perusteella olen kallistumassa siihen päätelmään, että suurin aberraatioiden aiheuttaja tässä putkessa on nuo "ylisuuret" apupeilin kannattimet. Ilmiön huomaa ehkä parhaiten tuosta Vegan fokus kuvasta ja Polariksen ensimmäisestä extra-focal kuvasta. Vahvat kannattimet muodostavat kansinkertaiset diffraktiopiikit.
"Scientists make a guess and call it a hypothesis. 'Guess' is too short a word for a professor."  ~ William Jennings Bryan

MtoAstro; GSO 150f5, Sigma 70-200 EX APO, Canon 1000D
EQ5, AstroEQ (DIY)
URSA, Tampereen URSA

Timpe

Noista muotopuolista tähden kuvista lisäkysymys: näkyykö tuo vääristymä keskimäärin koko ajan samassa paikassa tähden kuvaa? Varmistelen tällä vain, ettei ole kyse seeingin vääristämästä tähdestä.
Ja hyvä että edistystä on tullut jo. Tällaista pikkuhiljaa, asia kerrallaan tapahtuvaa parantumista se säätäminen on.

Tuennasta löytyy asiaa esim. täältä: http://www.davidlewistoronto.com/plop/design.htm
Kolmen pisteen tuennalla paras tuenta saavutetaan kun ne kolme pistettä ovat ympyränkehällä, joka on 0.4 etäisyydellä peilin keskustasta. (Sivuilla "the best support radius is .401" teksti kertoo tämän.)
Vielä tarkemmin löydät tuon tuennan oikeaoppisen anatomian peilisi paksuuden suhteen näiden sivujen kautta: http://www.atmsite.org/contrib/Holm/Plop_optimized_cells/
(Kirjoitin tästä aiheesta ketjun aloitusviestin tänne. Kannattaa lukea, vaikka tämä onkin "hifistelyä" noin pienellä peilillä kuin omasi on...)
- Timo Inkinen

MarkoT

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 03.10.2010, 19:33:44
Noista muotopuolista tähden kuvista lisäkysymys: näkyykö tuo vääristymä keskimäärin koko ajan samassa paikassa tähden kuvaa? Varmistelen tällä vain, ettei ole kyse seeingin vääristämästä tähdestä.

Kyllä tuo vääristymä pysyi hyvinkin samassa paikassa ja kuva oli koko ajan varsin stabiili, joten en usko, että kyse olisi seeingin aiheuttamasta vääristymästä. Ja tuo vääristymä oli nimenomaan putken yläosassa, siksi epäilen lämpövirtauksia. Ja se näytti hieman lieventyvän illan mittaan. Valitettavasti oli työaamu edessä, niin en voiniut jäädä pitemmäksi aikaa testailemaan. Noissa aikaisemmissa kuvissa n. klo 8 kohdalla oleva vääristymä intra-focal kuvissa osoittautui todellakin apupeilin varmistusklipsin aikaan saamaksi ja se monttu n. klo 2 paikkeilla extra-focal puolella.

Täytyypi katsoa tuo tuenta noista laittamistasi linkeistä, mutta seuraava "tuunaus" tulee olemaan apupeilin tuentaristikon päivittäminen ohuemmaksi (alustavat suunnitelmat jo tehty  :grin:). Hifistelyä tai ei, niin kyllä tämän kaltainen säätäminen on osa tämän harrastuksen suolaa.

Kiitokset jälleen kerran kommenteista.

"Scientists make a guess and call it a hypothesis. 'Guess' is too short a word for a professor."  ~ William Jennings Bryan

MtoAstro; GSO 150f5, Sigma 70-200 EX APO, Canon 1000D
EQ5, AstroEQ (DIY)
URSA, Tampereen URSA

Timpe

Lainaus käyttäjältä: MarkoT - 03.10.2010, 19:52:46
Kyllä tuo vääristymä pysyi hyvinkin samassa paikassa ja kuva oli koko ajan varsin stabiili, joten en usko, että kyse olisi seeingin aiheuttamasta vääristymästä. Ja tuo vääristymä oli nimenomaan putken yläosassa, siksi epäilen lämpövirtauksia.

Kokeile laittaa puhallin putken alapäähän imemään ilmaa putkesta pois (jos putkesi on sellainen riittävän avoin malli takaa, että ilmavirta pysyisi stabiilina (=ylhäältä-alas) putkessasi). Tästä on todella hyviä kokemuksia itselläni eli tuo vakauttaa kuvaa selvästi.
- Timo Inkinen

MarkoT

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 03.10.2010, 20:07:58
Tästä on todella hyviä kokemuksia itselläni eli tuo vakauttaa kuvaa selvästi.

Minkälaista tuuletinta olet käyttänyt?

Olen kyllä mietiskellyt tuulettimen asentamista, mutta se on lähinnä jäänyt pohtimisen asteelle, kun tuulettimen aiheuttamat tärinät ovat arvelluttaneet. Tilaa kyllä tuulettimelle olisi ja pääpeilin ja putken reunojen välillä on n. 15mm rako ja peilin takana vielä enemmän, joten luulisin, että ilmavirtaukset olsivat suht stabiilit.
"Scientists make a guess and call it a hypothesis. 'Guess' is too short a word for a professor."  ~ William Jennings Bryan

MtoAstro; GSO 150f5, Sigma 70-200 EX APO, Canon 1000D
EQ5, AstroEQ (DIY)
URSA, Tampereen URSA

naavis

Lainaus käyttäjältä: MarkoT - 03.10.2010, 20:25:21
Minkälaista tuuletinta olet käyttänyt?

Olen kyllä mietiskellyt tuulettimen asentamista, mutta se on lähinnä jäänyt pohtimisen asteelle, kun tuulettimen aiheuttamat tärinät ovat arvelluttaneet. Tilaa kyllä tuulettimelle olisi ja pääpeilin ja putken reunojen välillä on n. 15mm rako ja peilin takana vielä enemmän, joten luulisin, että ilmavirtaukset olsivat suht stabiilit.

Tietokoneen kotelotuuletin voisi olla oiva tuohon tarkoitukseen. Suuret kotelotuulettimet pyörivät aika pienillä kierroksilla, ollen näin hiljaisia, ja tuskin juuri tärinääkään aiheuttavat.

Meade-mad

Tuulettimen voi myös pysäyttää havainnoinnin ajaksi   :rolleyes:

Tuuletin on parhaimmillaan kun tasataan peilin, putken ja ulkoilman lämpötilaeroa. Kun tuulettimen laittaa imuriksi, voi olla hyödyllistä peittää newton putken etupää suodatinpaperilla tuuletuksen ajaksi. Ohutta suodatinpaperia löytyy esimerkiksi AllAway -tuotemerkillä keskuspölynimureihin tarkoitettuna esisuotimina.

jk
Sima (engl. mead) on käyttämällä valmistettava miedohko alkoholi- ja virvoitusjuoma, joka tehdään hunajasta, vedestä ja käytetään hiivalla (Wikipedia).

Terveisin  J armo   Kem pas

MarkoT

Lainaus käyttäjältä: Meade-mad - 04.10.2010, 12:11:36
Tuulettimen voi myös pysäyttää havainnoinnin ajaksi   :rolleyes:

Ohops, eipä tullut heti mieleen (ihan oikeasti) :oops:. Ja tuo suodatin on varmaan ihan ehdoton tuossa hommassa, täytyy tutkailla mitä nurkista löytyy. Mikäli oikein muistan pitäisi jossain pyöriä jonkinlaisia esisuodatimia.

Lainaus käyttäjältä: naavis - 04.10.2010, 10:54:31
Tietokoneen kotelotuuletin voisi olla oiva tuohon tarkoitukseen.

Täytyy tonkia noita romujäämistöjä, sieltä varmaan löytyy joku sopiva tuuletin.

Kiitokset jälleen kerran. Eiköhän tuosta AstroMasterista vielä kaukoputki tule  :wink:
"Scientists make a guess and call it a hypothesis. 'Guess' is too short a word for a professor."  ~ William Jennings Bryan

MtoAstro; GSO 150f5, Sigma 70-200 EX APO, Canon 1000D
EQ5, AstroEQ (DIY)
URSA, Tampereen URSA

jussi_k_kojootti

Lainaus käyttäjältä: MarkoT - 04.10.2010, 12:42:12
Kiitokset jälleen kerran. Eiköhän tuosta AstroMasterista vielä kaukoputki tule  :wink:

Kiitokset itsellesi, olen seurannut tätä ketjua suurella mielenkiinnolla vaikken ole ehtinyt osallistumaan eli esim. ottamaan oman astromasterin tähtitestikuvia.  Peilin kiinnityksiä kyllä jo vähän löysäsin.  Laitathan sitten kuvasarjan apupeilin pidikkeen rempasta!
jussi kantola / oulun arktos
CG-5 GOTO + KWIQ-guiding + SW80ED  // 10" dobson // canon eos 450d mod & 400d / ASI 120MM
http://astrobin.com/users/jussi_k_kojootti/
http://oulunarktos.fi/