jos joku haluaa avata asiaa niin varmasti hyödyttäisi monia.
Tämä riippuu täysin tavoitteista. Jos kuvataan pieniä kohteita kuten galakseja, niin kuvasta halutaan saada mahdollisimman tarkka. Huomattavakin ylisamplaus voi olla silloin perusteltua. Mitä tarkemmin seeingin blurraamat yksityiskohdat saadaan talteen niin sitä paremmin niitä saa kaiveltua takaisin esiin dekonvoluutiolla yms. Kääntöpuolena reilu ylisamplaus tarkoittaa myös pitkää polttoväliä, hidasta aukkosuhdetta ja/tai pieniä pikseleitä jolloin kuvaan tarvittava valotusaika kasvaa myös reilusti. Jos rakentelee ylisamplattua systeemiä jossa tähdet piirtyvät yli kolmen pikselin kokoisena niin kannattaa jo vähän tietää mitä on tekemässä.
Kuvattaessa laajoja kohteita tehdään taas kompromisseja resoluution suhteen jotta haluttu kohde saadaan mahtumaan kerralla kuvaan. Tällöin kuva voi olla reilustikin alisamplattu (tähdet kennolla 1-2px kokoisia). Tästä syntyvät haitat ovat lähinnä kuvankäsittelyllisiä, yhden pikselin kokoisia tähtiä on hankala työstää siistin näköiseksi. Osa menetetystä resoluutiosta on mahdollista saada takaisin valottamalla enemmän osavalotuksia ja pinoamalla kuvan drizzle-tekniikoilla, mikä on ihan kätevä optio olla olemassa.
Käytännössä resoluutiota rajoittaa myös putken apertuuri ja optiikan piirtokyky, eli laskennallinen kuvaskaala ei kerro ihan kaikkea. Suurella kuva-alalla eli lyhyillä polttoväleillä apertuurikin on usein pieni. Ja jos apertuuria on niin nopeilla aukkosuhteilla hyvät putket (niin mekaanisesti kuin optisesti) alkavat käydä kalliiksi. Vaikka optiikka olisikin labran penkissä hyvä, niin pienetkin kollimointivirheet ja taipumat putken kääntyillessä kostautuvat äkkiä.
Jos tästä jotain vetäisi yhteen niin mun mielestä asiaa ei kannata stressata liikaa lukujen kautta, lähinnä pitää tiedostaa mitä haluaa kuvata (pieniä/isoja kohteita) ja suunnata systeemiä sen mukaan. Ja ettei ensimmäisenä hyppää siihen pitkään ja pimeään päähän, se on kärsivällisten miesten/naisten tie.
