Kumpi on oikea?
Vaihtoehto yksi.
Tämä kai tukee selkeästi keskustelussamme esiin nousseita sipulimalleja?
Internetistä löytyy "tukea" ihan mille vain.
Pointti(ni) ei nyt kuitenkaan ole niissä sipuleissa sinällään, vaan siinä miten ne perusteltiin. Ja perusteluhan meni niin, että koska horisonttiin vajoava astronautti (gravitaatio-)aikadilatoituu kaukaisen havaitsijan mielestä, hänestä jää "haamu" horisontin pinnalle (tässä kohtaa kuulen myös kaikuja säieteorian holografisesta periaatteesta, liekö vaikuttanut Mistralin alkuperäiseen näkemykseen?); ja aukon massan kasvaessa horisontin säde kasvaa, jolloin aiemman horisontin "haamut" jäisivät säteen sisäpuolelle sipulinkuoreksi.
En löytänyt pikaisesti silmäillen, lähinnä lainatusta kohdasta ja sen ympäriltä, tukea _tuolle_ (tai tuonkaltaiselle) näkemykselle. En myöskään jaa näkemystäsi:
Eli singulariteettiin pakkautuvan aineen gravitaatio todellakin katoaa sen vuoksi että niiden energiat ovat erimerkkisiä!
En tiedä mitä negatiivinen (gravitaatio-)energia tarkoittaa yleisessä suhteellisuusteoriassa, mutta newtonilaisittain kyse on kokonaisenergian säilymisestä. Lyhyesti: kaksi toistaan lähestyvää kappaletta vetävät toisiaan puoleensa <=> lähestymisvauhti kasvaa <=> kineettinen energia kasvaa. Toisaalta samalla gravitaatiokentän voimakkuus, ja siten gravitaatioenergia, kasvaa, koska kappaleiden välinen etäisyys pienenee. Molemmat ei voi kasvaa, koska systeemin kokonaisenergia ei voi kasvaa <=> gravitaatioenergian on oltava miinusmerkkistä.
Jordanin sinällään suuri oivallus on se, että jos maailmankaikkeuden kokonaisenergia on 0, niin 0-energia voi olla maailmankaikkeus :-)
No mutta siis: on olemassa näitä hiukkasia, bosoneita, joita ei Paulin kieltosääntö pitele. Niitä voi olla vaikka kuinka paljon ihan yhdessä ainokaisessa pisteessä. Ja tämmöinen bosonipiste kaareuttaa massaenergiallaan aika-avaruutta ihan tavallisesti <=> ei gravitaatio minnekään katoa.
Sivumennen sanoen yksi ehdotettu ratkaisu mustien aukkojen singulariteetin dilemmaan on se, että jokin tuntematon prosessi muuttaa aineen (eli fermionit) bosoneiksi ennen singulariteettia.