EQ6:sta evoluutioversio

Aloittaja einari, 02.10.2012, 20:06:35

« edellinen - seuraava »

Tane

 Muita ominaisuuksia enemminkin kuin seurantatarkkuuden lisäystä. Paino on keventynyt neljäsosalla ja vastapainotangon muunnoksella voi kiinnittää toisen putken, vaikka guidaukseen. Saattaisi olla Sky-Watcherin vastaus perinteistään poiketen iOptron IEQ45:n tai yritystä Wixenin Starbookiin ja sen tyyppisiin sovelluksiin?
Celestron C14,

Kaizu

Oman käsitykseni mukaan enkoodereilla ei ole mitään tekemistä seurannan kanssa. Arvaan että ilmoitettu luku on, niinkuin Einari kertoo, stepperin resoluutio.
Ostin vastaavat Losmandyn enkooderit jotka voi jälkikäteen littää jalustaan. Seuranta toimii edelleen alkuperäisellä tavalla mutta enkooderit mittaavat koko ajan mihin suuntaan jalustaa työnnellään. Niillä saa toteutettua "push to" goton. Seurannan tarkkuuteen niillä ei ole vaikutusta.
Nämä enkooderit voi asentaa mihin tahansa jalustaan kunhan keksii miten ne mekaanisesti kiinnitetään.
Tarkoituksenani on asentaa ne Halkialle kosmologiseen haarukkajalustaan.

Kaizu
Kai Forssen

Mika Luostarinen

Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 04.10.2012, 09:36:07

On enkoodereita ja sitten enkoodereita.

Moderneissa jalustoissa on enkoodereita jotka seuraavat RA-akselin menoa ja lennosta korjaavat käynnin epätasaisuuksia. Esimerkiksi joissakin Astro-physicsin high-end jalustoissa on tällaiset käytössä (taisi olla El-Capitan jos oikein muistan).

Näitä myydään myös lisävarusteena kuten TDM:

http://www.mda-telescoop.com/

http://www.skyatnightmagazine.com/review/miscellaneous/telescope-drive-master

Tämä EQ6 GT on sen verran uusi malli että on vaikea sanoa (vielä), että onko kyseessä RA-käyntiä korjaava enkooderi vai jotain muuta.

Oikein tehtynä tuollaisella enkooderilla tehty korjaus saa jalustan RA-akselin kääntymään yhtä tarkasti kuin mikä on varsinaisen sähkömoottorin käynnin "tarkkuus".

Käytännössä tuon tyyppinen enkooderi tekee jalustasta PEC-virheettömän (tai aika lähelle sitä päästään).

-M

einari

Joo.
Ioptronin lippulaivamallissakin on Mikan mainitsema 'encoder-enabled double closed-loop tracking' (mikä tuo suomeksi olisikaan?):
http://www.ioptron.com/index.cfm?select=productdetails&phid=554c70db-026e-4d24-be4e-2be32b3ffaac
___
Tapio

jaffons

Lainaus käyttäjältä: einari - 04.10.2012, 01:43:29
Pessimisti kun olen niin en usko että tässä hintaluokassa saa moista seurantatarkkuutta.
Kovasti kuulostaa moottorin resoluutiolta:
Motor Resolution: 0.144 arc sec (or 9.024,000 steps/rev.)
http://www.skywatcher.com/swtinc/product.php?id=75&class1=3&class2=304

Niin no... oppisivat ensin edes putsaamaan osat koneistuksen jälkeen, ennen kokoonpanoa  :rotfl:
Heq5pro, kwiq
WO ZII80/545
450Dmod, tsflat2

Kaizu

Lainaus käyttäjältä: Mika Luostarinen - 04.10.2012, 11:29:27
On enkoodereita ja sitten enkoodereita.

Moderneissa jalustoissa on enkoodereita jotka seuraavat RA-akselin menoa ja lennosta korjaavat käynnin epätasaisuuksia. Esimerkiksi joissakin Astro-physicsin high-end jalustoissa on tällaiset käytössä (taisi olla El-Capitan jos oikein muistan).

Astrophysicsin encooderille luvataan 1/2" tarkkuus. Hintaa on n.6500$ eli tarkkuuteen nähden melko edullinen vekotin.

Lainaa
Näitä myydään myös lisävarusteena kuten TDM:

http://www.mda-telescoop.com/

Tällä oli hintaa karvan päälle 2000$ mutta tarkkuus oli vain +/- 2,5" eli sama kuin minun G11 jalustan sellaisenaan.

Lainaa
Oikein tehtynä tuollaisella enkooderilla tehty korjaus saa jalustan RA-akselin kääntymään yhtä tarkasti kuin mikä on varsinaisen sähkömoottorin käynnin "tarkkuus".

Mielestäni saavutetaan enkooderin tarkkuus, enkooderi pystyy komentamaan huonompaakin moottoria ilman että tarkkuus paljoa kärsii.

Oma vekottimeni on Argo Navis. Siinä enkooderissa on 10000 steppiä (13.5bit)(n.2') eikä sen tarkkuus riitä alkuunkaan moottoreiden ohjaukseen mutta kyllä sillä kohteen saa kuvakenttään.

Kaizu
Kai Forssen

maukkaK

Mitä minä luin tuota sivua, niin luvattiin peak to peak 2,5" eli noin +/- 1,25" tekee näin ilmaistuna.  "Boxien hinta n. 1100 € ja jalustakohtainen sovite 200 - 400€ tuolla eurooppalaisella edustajalla.  Lisäksi siellä oli maininta, että parantaa myös parempien jalustojen seurantatarkkuutta.  Mutta tiedä sitten näistä lupauksista, omakohtaisia kokemuksia ei liene kellään?
Canon 7D, 300mm/4 L IS USM. Samyang 8 ja 14mm, EF-S 18-55mm
HEQ-5, Celestron EHD8

Kaizu

Lainaus käyttäjältä: maukkaK - 04.10.2012, 22:18:00
Mitä minä luin tuota sivua, niin luvattiin peak to peak 2,5" eli noin +/- 1,25" tekee näin ilmaistuna.
Tuolla sivulla olevassa käppyrässä mennään nollan molemmin puolin pari kaarisekuntia ja vähän ylikin
http://www.explorescientific.com/telescopedrivemaster/

Kaizu
Kai Forssen

maukkaK

Joo, niinpä näkyy.  Tuolla sivulla ei tullut seikkailtuakaan.  Eli ei käytännössä tuossa tapauksessa ainakaan päästy ihan luvattuun tarkkuuteen.
Canon 7D, 300mm/4 L IS USM. Samyang 8 ja 14mm, EF-S 18-55mm
HEQ-5, Celestron EHD8

Kaizu

Lyhyelle kameraoptiikalle +/-2,5" seurantatarkkuus riittää. 300mm:n putkella epätarkkuus on karvan verran yli yhden pikselin (7um). Itse kuvaan useimmiten vähän päälle 2 m:n polttovälillä (TAL250K) jolloin sama epätarkkuus tuottaa soikeita tähtiä.

Kaizu
Kai Forssen

Mika Luostarinen

Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 04.10.2012, 19:22:35

Tällä oli hintaa karvan päälle 2000$ mutta tarkkuus oli vain +/- 2,5" eli sama kuin minun G11 jalustan sellaisenaan.

Kaizu

TDM mainostaa +- 1 kaarisekunnin seurantatarkkuutta tyypilliselle EQ6 jalustalle:

http://www.mda-telescoop.com/index.php?option=com_content&task=view&id=18&Itemid=40

Näihin asioihin vaikuttaa tietysti jalustan yleinen laatu ja kunto, joten sama TDM boxi antaisi erityyppisille jalustoille hieman erilaisia seurantatarkkuuksia.

Enkooderiteknologia ei sinänsä ole kallista. Hyvä enkooderi maksaa muutaman kympin (valmistuskustannukset tehtaalla muutaman euron) mutta kun se laitetaan muovirasiaan ja ympärille kolvataan pari piiriä ja mukaan sotketaan vähän ohjaussoftaa niin se on kaupassa parin tonnin hintainen :) Kuten aina, varsinaisen hinnan synnyttää työ eikä osien hinta.

Tässä vielä pari esimerkkikuvaa jossa käytössä TDM ja EQ6 jalusta:

http://www.mda-telescoop.com/images/stories/Reference_Shots/emiel_kempen-25x300sec-tdm.jpg

Yksityiskohta NGC7000 sumusta:

http://www.mda-telescoop.com/images/stories/Reference_Shots/emiel_kempen-ngc7000-17x300sec-tdm.jpg

Nämä siis kuvattu ilman autoguideria eli alustana pelkkä TDM boksi ja EQ6-jalusta.

-M

Kaizu

Lainaus käyttäjältä: Mika Luostarinen - 05.10.2012, 10:09:25
Enkooderiteknologia ei sinänsä ole kallista. Hyvä enkooderi maksaa muutaman kympin (valmistuskustannukset tehtaalla muutaman euron) mutta kun se laitetaan muovirasiaan ja ympärille kolvataan pari piiriä ja mukaan sotketaan vähän ohjaussoftaa niin se on kaupassa parin tonnin hintainen :) Kuten aina, varsinaisen hinnan synnyttää työ eikä osien hinta.

Kerro mistä firmasta saa edullisesti 21 bittisen encooderin jonka lineaarisuus on parempi kuin 0.000008%.
Minulla oli niitä työn puolesta (24bit) ja olen niitä Viestikalliolle toimittanut (kukaan ei osannut niitä siellä hyödyntää) mutta niiden ostohinta on ollut keskikokoisen henkilöauton luokkaa.

Lainaa
Tässä vielä pari esimerkkikuvaa jossa käytössä TDM ja EQ6 jalusta:

http://www.mda-telescoop.com/images/stories/Reference_Shots/emiel_kempen-25x300sec-tdm.jpg

Yksityiskohta NGC7000 sumusta:

http://www.mda-telescoop.com/images/stories/Reference_Shots/emiel_kempen-ngc7000-17x300sec-tdm.jpg

Nämä siis kuvattu ilman autoguideria eli alustana pelkkä TDM boksi ja EQ6-jalusta.
Nuo kuvat ovat laajoista kohteista eivätkä parhaita malliesimerkkejä kaarisekuntiluokan seurantatarkkuudesta puhuttaessa. Näihin varmastikin pystyy TDM sekä paremmat jalustat sellaisenaankin. Tähtikuvat ovat armottomia paljastamaan seuranta ym. virheet.

Kaizu
Kai Forssen

Mika Luostarinen

Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 05.10.2012, 12:41:30
Kerro mistä firmasta saa edullisesti 21 bittisen encooderin jonka lineaarisuus on parempi kuin 0.000008%.
Minulla oli niitä työn puolesta (24bit) ja olen niitä Viestikalliolle toimittanut (kukaan ei osannut niitä siellä hyödyntää) mutta niiden ostohinta on ollut keskikokoisen henkilöauton luokkaa.
Kaizu

Tuo TDM on ns inkrementaalinen (incremental) enkooderi. Asia käy ilmi mm tästä ketjusta:

http://tech.groups.yahoo.com/group/Telescope-Drive-Master/message/51

Tämän tyyppiset enkooderit eivät ole kovin kummoisia (myöskään hinnaltaan). Valmistajia on myös paljon.

http://www.gurley.com/Encoders/08_Rotary.htm

Tästä näkee vähän yleistä hintatasoa:

http://www.alibaba.com/showroom/rotary-encoder.html

ja tästä:

http://www.automationdirect.com/adc/Overview/Catalog/Sensors_-z-_Encoders/Encoders

Nuo hinnat on siis loppuasiakashintoja joissa on jo mukana kaikki ylimääräiset "mehut" (kate, verot jne).

Huomaa, että ns "absolute encoder" (kalliimpi versio) hinnat ovat tyypillisesti välillä $100-300 USD kun taas incrementalit ovat joitakin kymppejä tai jopa muutaman dollarin.

Kiina tietysti tuottaa halvalla sen mitä Saksa tai USA kalliilla.

-M

PS. Se mainitsemasi Argo Navis ei liity tähän konseptiin mitenkään. Se on ihan eria asia.

Kaizu

Lainaus käyttäjältä: Mika Luostarinen - 05.10.2012, 17:42:16

Tuo TDM on ns inkrementaalinen (incremental) enkooderi. Asia käy ilmi mm tästä ketjusta:

http://tech.groups.yahoo.com/group/Telescope-Drive-Master/message/51

Tämän tyyppiset enkooderit eivät ole kovin kummoisia (myöskään hinnaltaan). Valmistajia on myös paljon.
http://www.gurley.com/Encoders/08_Rotary.htm
Lainaa

Täältä löytyi joitain malleja jotka resoluutionsa puolesta kävisivät suoraan tuntiakselille ja joiden perusteella voisi ohjata seurantaa (meteorologimallit, 3,6 ja 7,2 milj. steppiä/kierros). Lineaarisuudesta en löytänyt mainintaa enkä hinnoista.
Toisesta lähteestä löysin viitteitä lineaarisuudesta.
https://sites.google.com/a/sitechservo.info/tickmanagementandgurleyinterpolation/Home
Clodynights foorumilla joku oli löytänyt vähän karkeamman Gurleyn enkooderin (500 000ppr) 900$ hintaan.
Tästä näkee vähän yleistä hintatasoa:
http://www.alibaba.com/showroom/rotary-encoder.html
ja tästä:
http://www.automationdirect.com/adc/Overview/Catalog/Sensors_-z-_Encoders/Encoders
Nuo hinnat on siis loppuasiakashintoja joissa on jo mukana kaikki ylimääräiset "mehut" (kate, verot jne).
Näistä löytyi lähinnä moottorin takometriksi sopivia, muutama tuhat pulssia /kierros antavia enkoodereita.
Ei löytynyt yhtään tuntiakselille sopivaa.
Lainaa
Huomaa, että ns "absolute encoder" (kalliimpi versio) hinnat ovat tyypillisesti välillä $100-300 USD kun taas incrementalit ovat joitakin kymppejä tai jopa muutaman dollarin.
Ei minulle ole epäselvää inkrementaali- ja absoluuttienkooderin välinen ero. Astrosovelluksesissa voi käyttää kumpaakin. Inkrementaalivehkeelle pitää vain aluksi kertoa missä mennään, absoluuttienkooderit tunnistavat asentonsa heti.
Lainaa
PS. Se mainitsemasi Argo Navis ei liity tähän konseptiin mitenkään. Se on ihan eria asia.
Tämän kerroin toisin sanoin jo aiemmin.

Kaizu
Kai Forssen

Jyrki

Laitetaan pari ajatusta enkoodereiden käytöstä. Omaa kokemusta ei vielä ole, joten kaikki perustuu muualta luettuun...

Perinteisesti enkoodereita on käytetty lähinnä kiinteällä asennuksella olevissa jalustoissa ja hyöty on tullut siitä, että paikka pysyy muistissa vaikka akselit vähän liikkuisivat. Paramount jalustat (ME ja MX) pääsevät  samaan lopputulokseen absoluuttisella ns. homing asennolla.

Uuden sukupolven pelit auttavat myös seurannassa, joskin tämän toteuttaminen käytännössä ei näytä olevan ihan helppo tehtävä. Paljon teknisiä ja softaongelmia ..esimerkkinä vaikka ASA:n jalustat. Toinen Eurooppalainen jalustavalmistaja joka näyttäisi hallitsevan homman aika hyvin on 10Micron. Jenkit ovat vasta tulossa.

Eli uusien enkooderien käyttö mahdollistaa guidaamattoman seurannan, mutta aika paljon haasteita niihin liittyy. Enkä oikein jaksa uskoa, että kiinalaiset jalustat kykenevät tähän lukee mainoksissa sitten mitä tahansa.
Halvin ja toimintavarmin seurantaratkaisu lienee edelleen esim. Phd/Kwiq yhdistelmä, jolla pääsee samaan lopputulokseen ja säästyy muutamalta ylimääräiseltä harmaalta hiukselta.
Officina Stellare Veloce RH200 F/3.0, Canon FD 300mm F/2.8, ASA DDM60 PRO, SBIG STF-8300M.
http://www.flickr.com/photos/67018317@N07/