"Löytömme mukaan näiden mikrometeoriittien kohtaamassa kaasukehässä oli runsaasti hiilidioksidia. Tämä sopii käsitykseemme varhaisen maapallon olosuhteista", sanoo Owen Lehmer Washingtonin yliopistosta ryhmänsä mikrometeoriittinäytteisiin perustuvasta tutkimuksesta.

Tulos on tärkeä, sillä vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa samojen mikrometeoriittinäytteiden tulkittiin todistavan, että tuon ajan ilmakehässä esiintyi vapaata happea. Yleisesti hyväksyttyjen teorioiden mukaan vapaata happea tuli ilmakehään vasta puoli miljardia vuotta myöhemmin.

Nyt tutkijat väittävät, että mikäli hiilidioksidia olisi ollut kaasukehässä 6–70 prosenttia, se olisi riittänyt selittämään mikrometeoriittien pinnan hapettumisen. Nykyään hiilidioksidia on ilmakehässä 0,0415 prosenttia.

Tutkimus ilmestyi viime viikolla Science Advances -julkaisussa.

Noin 20 kilometrin sekuntinopeudella ilmakehään kiitävät mikrometeoroidit hidastuvat nopeasti ilmakehän yläosissa ja sulavat samalla hetkeksi.

Parissa sekunnissa niiden kosminen nopeus hidastuu vapaaksi putoamiseksi ja ne päätyvät muutaman minuutin päästä maanpinnalle mikrometeoriiteiksi. Suuremmilla nopeuksilla tulevat mikrometeoriitit saattavat kulua jarrutuksessa kokonaan.

Julkaistu simulaatio näyttää reaaliaikaisesti, miten nopeasti mikrokoon kappaleet kokevat hidastumisen törmätessään Maan ilmakehään.

Tuoreita mikrometeoriitteja voi etsiä kuka tahansa. Etsintämenetelmien pioneeri on norjalainen Jon Larsen, joka kertoi tutkimuksestaan Tähdet ja avaruus -lehdessä 4/19. Larsen myös esittelee etsintäprosessia vaihe vaiheelta kuvasarjassa.

Aiheesta lisää Washingtonin yliopisto (englanniksi)