Philae-laskeutuja löytyi lähes kahden vuoden etsinnän jälkeen

Euroopan avaruusjärjestö ESA raportoi tänään tunnistaneensa Philae-laskeutujan valokuvasta. Philae laskeutui komeetta Churyumov-Gerasimenkon pinnalle 12. marraskuuta 2014. Aluksen kiinnittymisjärjestelmät eivät kuitenkaan toimineet toivotulla tavalla. Laskeutuja pomppi paikkaan, jota ei tarkalleen tunnettu.

Philaeta on yritetty etsiä Rosetta-kiertolaisluotaimen kuvista laskeutumisesta asti, mutta vasta 2. syyskuuta otetussa kuvassa se pystyttiin löytämään. Aika oli kulumassa umpeen, sillä Rosetta-kiertolaisluotaimen toiminta on määrä lopettaa syyskuun lopussa.

"Tämä merkittävä löytö tulee aivan pitkän ja hankalan etsintämme lopussa", kuvailee Rosetta-luotaimen johtaja Patrick Martin. "Aloimme jo ajatella, että Philae jäisi ikuisesti kadoksiin. On uskomatonta, että saimme kuvan siitä luotainlennon viime hetkillä."

Philaen laskeutumista pidettiin jo alkujaan hyvin riskialttiina siinäkin tapauksessa, että Churyumov-Gerasimenkon ydin koostuisi yhdestä pyörestä kappaleesta. Sitten paljastui, että komeetan ydin on kaksiosainen, mikä teki laskeutumisesta entistäkin vaikeampaa.

Laskeutuja ei kiinnittynyt komeettaytimen pinnalle, kuten toivottiin. Alus irtosi ja teki parikin pomppua ennen päätymistään vinossa asennossa varjoisaan laaksoon. Se pystyi lähettämään kuvia ja mittaustuloksia, mutta tarkka paikka ei ollut tätä ennen tiedossa. Yksi epäonnistumisen syistä oli harppuunajärjestelmä, jota ei teknisen vian vuoksi voitu käyttää.

ESAlla on ollut huonoa onnea myös muiden toisten taivaankappaleiden laskeutumisten kanssa. Vuonna 2003 pehmeää laskua Marsiin yrittänyt Beagle-2 epäonnistui ja paikallistettiin Marsin pinnalta vasta 2015. Epäonnisten laskeutumisten vuoksi ESAlla on kovat paineet näyttää osaamisensa lokakuussa ExoMars-luotaimen Schiaparelli-laskeutujan kanssa.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)