Nasa vahvisti - Voyager 1 teki historiaa

Nasan analyysin mukaan Voyager 1 -luotain on päässyt tähtienväliseen avaruuteen.

Matkallaan 36 vuotta taivaltanut luotain on nyt ensimmäinen aurinkokunnan taakseen jättänyt ihmisen tekemä kappale. Tutkimustulos ilmestyi torstaina Science-julkaisussa.

"Uuden datan perusteella uskomme ihmiskunnan tehneen historiallisen hypyn tähtienväliseen avaruuteen", kertoo Ed Stone Caltechista. "Voyager-tiimi tarvitsi aikaa havaintojen analysoimiseen ja selittämiseen. Nyt voimme vihdoin vastata kysymykseen, jonka olemme esittäneet: Olemmeko jo siellä? Kyllä olemme."

Ensimmäisen kerran merkit aurinkokunnan reunalle saapumisesta saatiin vuonna 2004, kun luotain havaitsi varautuneiden hiukkasten kasvaneen paineen. Vuonna 2010 Nasa ilmoitti Voyager 1:n saapuneen aurinkotuulen tyveneen.

Vielä kesäkuun lopussa julkaistu Nasan tutkimus arvioi luotaimen olevan edelleen aurinkokunnan reunalla.

Uusi tulos liittyy Voyager 1:n havaintoihin plasma-aalloista, jotka aiheutuivat Auringosta tulleesta koronan massapurkauksesta. Huhtikuussa 2013 tehtyjen mittausten perusteella tutkijat arvioivat luotainta ympäröivän plasman olevan noin 40 kertaa tiheämpää kuin mitä se oli heliosfäärin eli Aurinkoa ympäröivän "suojakuplan" reunalla.

Voyager 1 ja 2 laukaistiin matkaan vuonna 1977. Voyager 1 suuntasi Jupiterin ja Saturnuksen ohitettuaan suuremmalla vauhdilla eteenpäin. Voyager 2 ohjattiin hitaammalla vauhdilla ohittamaan Uranus ja Neptunus, jotka olivat tuolloin sopivilla suunnilla ohitettaviksi.

Voyager 1 on nyt noin 19 miljardin kilometrin ja Voyager 2 puolestaan 15 miljardin kilometrin etäisyydellä Auringosta. Molempien luotainten dataa vastaanotetaan yhä päivittäin. Nasa arvioi luotainten pysyvän toimintakuntoisina vielä noin vuoteen 2020 asti.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)