Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Voyager 1 ehti aurinkotuulen tyveneen

15.12.2010Mikko Suominen
Kaksi identtistä Voyager-luotainta (yllä mallikuva) laukaistiin matkaan vuonna 1977, mutta ne ohjattiin erilaisille radoille (alla). Kuvat Nasa / JPL

Kauimmaksi Maasta lentänyt avaruusluotain, Voyager 1, on saavuttanut aurinkotuulen vaikutusalueen reuna-alueen.

Luotaimen matalaenergisiä hiukkasia mittaava instrumentti on näyttänyt aurinkotuulen olleen (luotaimen nopeuteen verrattuna) tyyni jo noin puolen vuoden ajan. Koska aurinkotuulessa esiintyy ajoittaisia vaihteluja, odotti Nasa julkistuksen tekoa tähän asti.

"Kun tajusin, että saimme mittaustuloksiksi puhtaita nollia, olin hämmästynyt", kuvailee Rob Decker Johns Hopkins -yliopistosta. "Työjuhtana jo 33 vuoden ajan toiminut Voyager onnistui näyttämään meille jotain uutta jälleen kerran."

Vaikka aurinkotuuli ei Voyager 1:n etäisyydellä enää käytännössä puhallakaan, ei luotain silti hiukkasympäristönsä puolesta ole vielä ehtinyt tähtienväliseen avaruuteen.

Tähtienväliseen avaruuteen Voyager 1 päässee noin neljän vuoden kuluttua. Tutkijat ennustavat, että se tullaan havaitsemaan kuumien hiukkasten tiheyden putoamisena ja kylmien eli hitaiden hiukkasten tiheyden nopeana nousuna.

Voyager 1 on ehtinyt jo 17,4 miljardin kilometrin päähän eli maapallon sijaintiin verrattuna 116-kertaiselle etäisyydelle Auringosta. Aina siitä lähtien kun Voyager 1 ohitti 90-luvulla hitaamman Pioneer 10:n etäisyydessä, se on ollut kauimmaksi Maasta ehtinyt ihmisen tekemä luotain.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)

Avainsanat: Voyager 1, heliopaussi, Rob Decker, tähtienvälinen avaruus, Pioneer 10

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!