Saturnus komeilee uudessa Webbin infrapunakuvassa

Webb-avaruusteleskooppi suunnattiin kohti rengasplaneettaa 25.6. Tuoreeltaan julkaistu infrapunakuva näyttää Saturnuksen erilaisena kuin mihin näkyvässä valossa on totuttu.

Kuvassa planeetta esittäytyy hyvin tummana, sillä sen kaasukehän metaanikaasu absorboi lähes kaiken infrapunasäteilyn. Toisaalta päiväntasaaja on vaaleampi kuin napa-alueet.

Päätähdeksi nousevat jäästä koostuvat renkaat, jotka heijastavat infrapunaa hyvin ja näkyvät siksi kirkkaina.

Oheiseen kuvaan on merkitty eri kirjaimilla nimettyjä renkaita, joita erottavat kuiden resonanssista aiheutuvat tummemmat ja tyhjemmät alueet.

Osa renkaista on huomattavasti himmeämpiä eikä oheinen valotus paljasta niitä. Webbillä kuitenkin otettiin myös pidempiä valotuksia, joita julkaistaneen tulevaisuudessa.

Kuvakenttään on sattunut myös kolme Saturnuksen kuista, 1 120 kilometrin kokoinen Dione, 1 060 kilometrin kokoinen Tethys ja 500 kilometrin kokoinen Enceladus.

Saturnuksen suurin kuu, halkaisijaltaan 5 150-kilometrinen Titan kiertää selvästi kauempana eikä ole kuvakentässä.

JWST:ltä on aiemmin julkaistu kuvat JupiteristaUranuksesta ja Neptunuksesta. Johtuen havaintoalueestaan infrapunassa Webb soveltuu havainnoimaan kylmempiä kohteita, jotka ovat astroidivyöhykkeellä tai sitä kauempana Auringosta.

Aiheesta lisää Webb Space Telescope (englanniksi)