Ymmärtääkseni M81:n näkeminen vaatii kuitenkin poikkeuksellisen hyvän näön ja hyvät olosuhteet.
Tämä pitää osin paikkaansa. Hyvästä näöstä en tiedä, joudun itsekin turvautumaan silmälaseihin. Olosuhteet pitää kyllä olla kohdallaan. Tuo että kohteen ovat onnistuneet näkemään vain muutamat ihmiset maailmassa on vähän niin ja näin. Netistä löytyy Skiffin raportti (
http://www.seds.org/Messier/xtra/supp/m81naked.txt) kohteen näkemisestä paljain silmin, tosin vuodelta 1997, jonka mukaan hän oli 4. ihminen maailmassa joka kohteen näki ilman välineistöä. Uskon kyllä että tuo ihmisten määrä on lisääntynyt dramaattisesti. Muistaakseni myös Timo Karhula on nähnyt kohteen paljain silmin.
Oma havaintoni on vuodelta 2004 ja kohde oli 45 asteen korkeudella Teneriffalla. Tähti HD 87703 näkyi lähistöllä ja myös galaksi itse. Ja tietysti havainto on tehty puhtaasti paljain silmin, kiikareita käytettiin vasta piirtämisen ja havainnoinnin jälkeen, ei missään nimessä ennen! Myös mökiltäni keväisin olen saanut pientä "kutinaa" aikaiseksi kohteen kanssa.
Muistakaa että mm. Tähtikalliolla rajamagnitudi pyörii lähellä 7:ää, joten ehkä joku vikkeläsilmäinen ehtii jo kohdetta yrittää sieltäkin ;) Tämän vuoden DS-tapaamisessa ainakin M2, M15 ja M33 näkyivät helposti ihan vain oikeaan suuntaat katsottaessa.
/Jake