Upea kuva, pitää ihan ihmetellä että miten sinä aina onnistut ottamaan nuin hyviä kuvia.
No iso apu on se, että minulla on tuo observatorio eli laitteet on aina samoissa säädöissä ja pahin ongelma onkin ilmasto.
Kun kaukoputki ja kamerat on asennettu kiinteästi on virheenaihettajatkin helpompi paikantaa ja näihin asioihin voi puuttua
jo päivisin oikein ajan kanssa joten laitteet on aina kelin tullessa hyvässä iskussa (ainakin yleensä).
Epäonnistumisia tulee vieläkin paljon ja jos tän syksyn aikana olen ottanut noin 4000-5000 kpl keskimäärin laskettuna 4 minuutin osavalotusta
niin niistä on varmasti mennyt suoraan roskiin noin 1/3 osa. Eli kovalla työllä ne nämäkin tulevat.
Esimerkkinä voin sanoa valottaneeni tätä M 81 kuvaa kaikenkaikkiaan reilusti yli 20 tuntia ja niistä olen kelpuuttanut ne reilu 12 tuntia tuohon kuvaan
Terveisin Mikko