M31 - Andromedan galaksi

Aloittaja Vesa Kankare, 16.09.2006, 03:01:30

« edellinen - seuraava »

JVO



Suttuisella kameraoptiikalla ja epätarkalla seurannalla kuvattu.

jaffons

#451
Lainaus käyttäjältä: mickut - 13.09.2012, 23:04:50
Välietappi on oikein mainio, värit ovat luonnolliset ja tasapainoiset, kuvan tarkkuus on hyvä ja kohinavaimennus ei hypi silmille.
Taustataivas on mennyt aika tummaksi, melko suuri osa galaksin ympärillä on leikkautunutta mustaa ja loputkin hyvin lähellä. Galaksin ympärys on tummempi kuin kuvan nurkat, eli jos olet tehnyt flat-korjauksen, on se ylikorjannut (bias-ruudut unohtuneet?).  Vaaleampi taustataivas toisi nuo galaksin himmeämmät alueet hyvin esiin, näyttisi levollisemmalta ja kuva olisi heti "eri kaliiberia".

.Antti

Jees, otin neuvosta vaarin ja päivittelen uuden kuvan tähän iltaan mennessä.

Flatteja käytin biasten kanssa. Mutta ilmeisesti optinen akseli ei pysynyt ihan samana flättisekoilujen aikana joten ensimmäisen illan kuvat sai lopulta kalibroinnin tokan illan fläteistä; lopputuloksena "vain" lievä lineaarinen gradientti. Lopuksi tyytyväisenä, en huomannutkaan että nurkkiin oli jäänyt hieman.

Hieman paranneltuna:

M31 354min by jaffons, on Flickr

Tuohon M110 en ole kiinnittänyt yhtään huomiota, aika suttu on. Huomasin myös että pimeä kuilu M31 keskustan ja M110 välillä on aika suuri esim verrattuna einarin kuvaan.
Heq5pro, kwiq
WO ZII80/545
450Dmod, tsflat2

Mare Nectaris

Timo Keski-Petäjä


SW Evostar 120 ED APO*TAL 250K*C8-N*SW 150 Pro*TAL 1 (Mizar)*Celestron Ultima 80*EQ6 Pro Eqmod + TS dual mount*CG-5 GOTO*TV: Nagler Type 4 17 mm, Panoptic 24 mm*Baader Hyperion Clickstop-Zoom 8-24*17 mm UWA-70*TV BIG 2x Barlow*Celestron 2x Barlow Ultima SV Series*TAL 3x Barlow*TS 5 x APO Barlow*TS CCD lunar camera

Timpe

Lainaus käyttäjältä: jaffons - 14.09.2012, 18:47:25
Jees, otin neuvosta vaarin ja päivittelen uuden kuvan tähän iltaan mennessä.

Aiempaa versiota en nähnytkään, mutta nyt tuo on jo tosi komea loppukuva. Ja kun et mene liikaa osoittelemaan puutteita, niin kelpaisi tänne esimerkkinä erinomaisesta galaksikuvasta :cool:
- Timo Inkinen

einari

Jep, parani huomattavasti.
___
Tapio

Ransu

Onnittelut, tuo on erittäin hieno kuva M31:stä :cool:
Rauno Päivinen
Imatra
C14, Meade10" LX200 OTA,Tal100RS, Vixen 81SD, EQ8.
http://pellervo-observatory.blogspot.com/

jmantyla

Tämän kuvasin laittaessani autoguidausta kuntoon.

Valotusta 14 min 30, 60 ja 90 s. pätkissä Pentax K-x ja ED80+WO0,8 ISO1600.

Näytti ensin hyvältä, mutta toisen tietokoneen näytöllä vähemmän hyvältä...
Vertailun vuoksi sama kohde kuvattuna akromaatilla vuonna 2006:

http://www.kaapeli.fi/~jmantyla/Tahti/M31-150906K.jpg

Tuosta näkyy hyvin akromaatin ja apokromaatin ero.

Jorma M.
Kangasala

kurppa

Kokeilin Just äsken visuaallisesti Vilkasta andromedaa. ja joku Tuhnu siellä kyllä näky ja keskellä kirkkaampi kohta. Mut en ollu täysin varma näkemästäni koska samalla suunnalla oli Ohutta pilveä joka hieman häiritsi tarkkailua.
CPC 925
Diagonal 1 prisma
40mm Pl
Omni 15/12/9mm
X-Cel 21mm/18mm/8mm
Drago 12.5mm
Astro 2.5x Barlow
Baader ND0,9/UHC-S/O-III Suotimet
-------------------------------------------------------
CCD kamera harkinnassa eri vaihtoehtoja voi ehdotella iha vapaasti =)

jaapas

Samaa tässä itekkin koittanut katella. ja ettinyt vastaavia tähtikuvia netistä. Mutta en mä mitään oo vielä erottanut ;) 200/1000.  mutta jotain tuttuja tähtikuvioita kait oon löytänyt.  Mulla on vain toi sohovantuoli tuolla ulkona, mutta kyllä se asia ajaa. ei taija vain olla perus sw:n okut tarpeeksi laadukkaita.
Pitää tässä koitta samalla ottaa silmää kirkastavaa. Ois vaan niiin kiva nähä jokin tuhunun tapanen. Menee aikaa juosta koneella tarkisteleen tähti kartaa google earthia. Ja putkestavastaavaa näkymää.
sw20cm, neq5,dmdeq5,canon650d,mslifecam.

naavis

200/1000-peiliputkella Andromedan galaksin pitäisi olla varsin vaivatta näkyvissä, kunhan sen löytää ensin. Kannattaa muistaa kohteen olevan sen verran kirkas, että se näkyy hyvissä oloissa paljainkin silmin. Se erottuu selvästi jo kiikareilla.

kurppa

Pitää varmaan kokeilla Joskus toiste Katella uuemman kerran. Kuhan saan Ne tilaamani okulaarit kotia ja eikä tartte töihin nousta.
CPC 925
Diagonal 1 prisma
40mm Pl
Omni 15/12/9mm
X-Cel 21mm/18mm/8mm
Drago 12.5mm
Astro 2.5x Barlow
Baader ND0,9/UHC-S/O-III Suotimet
-------------------------------------------------------
CCD kamera harkinnassa eri vaihtoehtoja voi ehdotella iha vapaasti =)

Jyri Lehtinen

Andromedan galaksissa on se rasittava piirre, että oikeastaan vain sen ydinalue on kirkas. Sen kuvista tutut yksityiskohdat vaativat aikamoisen tummaa taivasta näkyäkseen kunnolla. Kun tuo galaksi siis näkyy 20 cm putkellakin vain suttuisena "peukalonjälkenä" taivaalla, on osa syystä todellakin kohteessa itsessään. Toisaalta tämä on hauska ominaisuus. Kohde on helppo löytää, mutta tarjoaa samalla mielettömän määrän haastetta havaitsijalle.

Suosittelen muuten myös hankkimaan jonkun hyvän tähtikartaston tai ainakin printtaamaan havaitsemiesi kohteiden etsintäkartat kaukoputken äärellä käytettäviksi. Ellei karttaa ja okulaarista näkyvää näkymää pysty vertailemaan välittömästi keskenään, on kohteiden löytäminen tuskaisen vaikeaa. Lisäksi tietokoneen monitorin tuijottaminen tuhoaa tehokkaasti hämäränäön, minkä seurauksena sumumaiset kohteet näkyvät paljon heikommin kuin, mitä olosuhteet muuten antaisivat myöten.

Hyvä apuneuvo Messierin kohteiden etsimiseen on esim. Ursan kirja "Messierin kohteet" http://www.ursa.fi/kirjakauppa/index.php?TOIMINTO_1=nayta_tuotteet&TUOTE=38&ID_ASIAKAS=788391850. Maailmalta löytyy myös muutama pdf-muodossa saatava ja printattavaksi tarkoitettu tähtikartasto. Näitä on käsitelty lyhyesti toisaalla tällä foorumilla (http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=2846.msg22028#msg22028).

Kaizu

Andromeda näkyy juuri ja juuri paljain silmin Järvenpään katulamppujen välistä. Pimeällä pikalla se näkyy jo helposti ja 10x suurentaavalla kiikarilla se on jo aika hieno kohde. Parhaimmat visuaalinäkymät tarjonnee pimeässä paikassa oleva 12" F5 Newton laajakulmaisella (>90astetta)
35-50 mm:n okulaarilla.

Kaizu
Kai Forssen

JuhaK71

Andromedan galaksi on yleensä kaukoputkella katsoessa pettymys aloittelijalle.

Kannattaa etsiä kohde ensin kiikarilla, ehkä jopa saat kiikarilla siitä paremmat fiilikset irti.

Toivon, että silmää kirkastava tarkoittaa teetä, kahvia yms. mietoa piristettä.
Alkoholijuomat eivät näköä terävöitä, päinvastoin.

Ei kannata ravata sisällä tietokoneen ääressä karttaa tutkimassa, silmät eivät totu pimeään, ja syvän taivaan kohteiden katselu ei onnistu.
Tulosta se tähtikartta paperille ja katsele sitä ulkona himmeän punaisen valon avulla.
Ursan tähtikartasto on ehdoton hankinta.

Helpot kohteet löytyvät vertaamalla tähtikarttaa taivaaseen ja paikallistamalla paikka jossa kohteen pitäisi olla ja suuntaamalla putken etsin ko alueelle ja lakaisemalla ko. aluetta.

SW:n okulaarit ovat ihan kelvollisia, kyllä niillä alkuun pääsee.

LISÄYS:Luin ketjua taas hieman huolimattomasti, Jyri oli kirjoittanut suurimman osan noista   jutuista jo. Väittävät, että kertaus on opintojen äiti.

t.Juha

Lainaus käyttäjältä: jaapas - 03.10.2012, 22:42:10
Samaa tässä itekkin koittanut katella. ja ettinyt vastaavia tähtikuvia netistä. Mutta en mä mitään oo vielä erottanut ;) 200/1000.  mutta jotain tuttuja tähtikuvioita kait oon löytänyt.  Mulla on vain toi sohovantuoli tuolla ulkona, mutta kyllä se asia ajaa. ei taija vain olla perus sw:n okut tarpeeksi laadukkaita.
Pitää tässä koitta samalla ottaa silmää kirkastavaa. Ois vaan niiin kiva nähä jokin tuhunun tapanen. Menee aikaa juosta koneella tarkisteleen tähti kartaa google earthia. Ja putkestavastaavaa näkymää.

kurppa

Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 05.10.2012, 09:08:44
Andromeda näkyy juuri ja juuri paljain silmin Järvenpään katulamppujen välistä. Pimeällä pikalla se näkyy jo helposti ja 10x suurentaavalla kiikarilla se on jo aika hieno kohde. Parhaimmat visuaalinäkymät tarjonnee pimeässä paikassa oleva 12" F5 Newton laajakulmaisella (>90astetta)
35-50 mm:n okulaarilla.

Kaizu
kaizu entä yheksän ja varttituumasella ceepeeceellä? :rolleyes:
CPC 925
Diagonal 1 prisma
40mm Pl
Omni 15/12/9mm
X-Cel 21mm/18mm/8mm
Drago 12.5mm
Astro 2.5x Barlow
Baader ND0,9/UHC-S/O-III Suotimet
-------------------------------------------------------
CCD kamera harkinnassa eri vaihtoehtoja voi ehdotella iha vapaasti =)