Luento pienille koululaisille

Aloittaja LGM-1, 26.08.2024, 23:33:55

« edellinen - seuraava »

LGM-1

Erinäisistä syistä johtuen, minua on pyydetty pitämään 45 minuutin luento noin 1-6-luokkalaisille koululaisille tähtitieteestä.

Tiedän, aika on melkoisen lyhyt mielenkiintoisestai aiheesta puhumiseen. Suurin ongelmani on kuitenkin se, että mistä täsmällisestiottaen minun kannattaisi puhua, ettei pienten kiinnostus lopahtaisi alkuunsa.

Luulen, että lähden liikkeelle planeetoista ja aurinkokuntamme rakenteesta. Ehkä heitän jonkun anekdootin siitä, että jos aurinkokuntamme olisi DVD-levy siten, että Pluton rata olsi levyn ulkokehä, niin Jupiterin rata vastaisi sitä keskireikää.

Aurinkokunnan käsittelyn jälkeen ehkä kerron Auringon ja muiden tähtien energiantuottotavoista, ja sitten siitä, että kuinka tyhjää avaruus on. Tähän väliin voisi toki kertoa vaikka siitä, että jos valovuosi olisi yksi millimetri, niin Linnunrata veisi suunnilleen koulun urheilukentän verran tilaa. Ja kaikki paljain silmin näkyvät tähdet ovat vain muutaman kymmenen sentin päässä...

Mutta kuinka syvälle yksityiskohtiin kannattaa tuollaisessa mennä? Minulla ei ole opettajankoulutusta ja minulla on jokseenkin paha taipumus yliarvioida se, että millaisella tahdilla lapset voivat omaksua yksityiskohtia. Mistä minun kannattaa puhua ja erityisesti mistä minun ei kannata puhua?

Harmaa Vaeltaja

Jos olet puhumassa luokille 1-6, niin joudut kyllä tekemään vähintään kaksi, ellei kolme eri esitystä. 6-7 vuotiaat ovat aikalailla eri maailmassa käsityskyvyltään kuin 12-13 vuotiaat. Sanoisin että olisi ehkä hyvä tehdä 1-2 luokille omansa, 3-4 luokille omansa ja 5-6 luokille omansa. Ja tuo ensimmäinen olisi aikalailla yleisellä "Rauli Koira avaruudessa" tasolla ja nuo vertailut mistä puhuit siellä vanhimmille lapsille kerrottavassa päässä.

Tämä ihan omalta tuntumalta, kun omia lapsia on kolme ja lapsenlapsiakin sama määrä ja vanhin noista lapsenlapsista juurikin kuusivuotias. Lauantaina juteltiin sattumalta avaruudesta, kun hän kysyi että milloin minä näytän hänelle avaruutta kaukoputkella. Vaikka hän fiksu tyttö onkin, menee vielä kovin matemaattiset ja realistiset jutut ohi, ei vielä ymmärrä. He elävät vielä sellaisessa maailmassa jossa asiat pitää nähdä tai niitä ei ymmärrä, ehkä keskittyisin kuviin aurinkokunnan planeetoista ja aina joka väliin se ei-mittakaavainen aurinkokunta että nyt puhutaan tästä planeetasta, se on tässä kohtaa jne. Mittakaavoista ja aurinkokunnan sekä maailmankaikkeuden oikeasta suuruudesta sitten isommille lapsille. Se voisi olla että nuorimmille vain maapalloa kuuta ja aurinkoa, vähän vanhemmille koko aurinkokunta ja sitten vanhimmille kerrataan se aurinkokunta mutta mennään sitten linnunrataan ja galakseihin. Minun viisi penniäni.

mistral

Hyvä periaatteesi on juuri käyttää havainnollistuksia kaikille ikäryhmille. Yritin kalkuloida kauanko kestäisi matkustaa autolla 100km/t Marsiin, pääsin noin 90 vuoteen edellyttäen että planeetat on lähimmillään. Tässä on helppoja käsitteitä, auton nopeus ja ihmisen ikä.

janikoo

Tietääköhän 1-6 luokkalaiset edes mikä DVD-levy on :)
Tak FC-100DC, Scopetech Mount Zero, Leofoto LS-364C

Harmaa Vaeltaja

Lainaus käyttäjältä: mistral - 27.08.2024, 10:44:01Hyvä periaatteesi on juuri käyttää havainnollistuksia kaikille ikäryhmille. Yritin kalkuloida kauanko kestäisi matkustaa autolla 100km/t Marsiin, pääsin noin 90 vuoteen edellyttäen että planeetat on lähimmillään. Tässä on helppoja käsitteitä, auton nopeus ja ihmisen ikä.

Edelleen sanon että ei mene nuoremmille, eihän ne edes tiedä tai käsitä sitä autonkaan nopeutta. Automatka on heille tolkuttoman pitkä ja pitkäveteinen oli se sitten 50 tai 500 km.

LGM-1

Lainaus käyttäjältä: janikoo - 27.08.2024, 11:50:02Tietääköhän 1-6 luokkalaiset edes mikä DVD-levy on :)

Onneksi minulta löytyy jokunen, niin voin ottaa mukaan malliksi.  :cool: