C/2019 Y4 (Atlas)

Aloittaja Timpe, 19.03.2020, 21:18:37

« edellinen - seuraava »

Timpe

- Timo Inkinen

Timpe

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 05.04.2020, 19:06:05
Ai niin, huomasin että 75s valotus alkaa nyt viiruttamaan komeetan ydintä sen oman mitan verran, joten sikälikin homma vaikeutuu vaikka komeetta kirkastuukin koko ajan.

Tsekkasin vielä 1.4.2020 ja 4.4.2020 kuvaamani ruudut PixInsightissa. Kumpikin on 2x2 bin / 75s yksittäisruutu sarjan keskeltä ja onhan tuo ylempi (4.4. kuvattu) komeetta selvästi himmeämmin näkyvissä kuin 1.4.2020 kuvattu. Kumpaankin käytetty samaa PI:n automaattivenytystä, mutta 1.4. kuvan aikaan kuutamo oli  vasta 53% ja 4.4. kuvassa jo 84%. Lisäksi 4.4. kuvauksessa taisi olla heikompi läpinäkyvyys taivaalle.

Toinen liitekuva on vertailu samoilta päiviltä (Maxim DL ja FITS-kuvat samassa näyttövenytyksessä, mutta nyt 200% zoomauksella). Jälkimmäisessä näkyy komeetan ytimen venyminen, edellisessä ei.
Tuo lainaamani joten sikälikin homma vaikeutuu vaikka komeetta kirkastuukin koko ajan heitto oli vain "mutua" eli huolimattomasti kirjoitettu ja oletettu kirkkausarvio oletetun kirkkauskäyrän perusteella. Hyvä opetus sinällään allakirjoittaneelle, sillä komeetoista ei pitäisi olettaa mitään vaan jokainen havaintokerta on omansa ja tuo periaatteessa uutta tietoa komeetasta. :shocked:
- Timo Inkinen

MaZa

Nihkeää, jos tämäkin sitten jää suutariksi... noh, eipä näiden kanssa voi mitään.  :sad:

JiiHoo

Komeetatkaan eivät ole enää niin kuin ennen vanhaan...   :laugh:

VeikkoM

Komeetassa C/2019 Y4 (ATLAS) näyttäisi tapahtuneen ytimessä jotain. Mahdollisesti hajoamiseen viittaavaa. 

COBS-tietokannan (https://cobs.si/analysis) mukaan magnitudiarvoissa on tapahtunut viimeisen viikon aikana noin 1-1,5 mag pudotus.  Varmaan seuraava viikko näyttää, mihin suuntaan kirkkauden kehitys jatkuu:  Romahtaako kokonaan (eli komeetta hajoaa) tai jatkaako hidasta kasvua pienen pudotuksen jälkeen.  Pelkään, että ensin mainittu on todennäköisempää.

Uutisessa http://cara.uai.it/dramatic-fading-comet-c2019-y4-atlas mainittu Afrho on erikoinen mittayksikkö, mutta näyttäisi että tavoitteena on ollut luoda olosuhde- ja instrumentti riippumaton tapa mitata komeetan aktiivisuutta ja laittaa eri kohteen vertailukelpoiseen muotoon.

Yllätyksiä sattuu..  tervetuloa komeettojen maailmaan :-)  Olkoonkin, että olisi ollut hieno saada tälle vuosikymmenelle kirkas komeetta, kun 2010-luku jäi ilman sitä, mutta toisaalta komeettojen arvaamattomuus tekee niistä mielenkiintoisia.

JiiHoolle kommenttina, sanoisin että komeetat ovat juuri niin kuin ennen vanhaankin  :undecided:.  Hämmentäviä yllätyksiä sattuu.  Usein yliodotusten tuottamia pettymyksiä, mutta välillä kyllä toisinkin päin.

-VeikkoM
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

Timpe

Tämän illan lopputulos on tässä alla. Komeetta on ehtinyt mennä pihapuiden taakse jo heti hämärän tultua, joten en saanut vahvistusta suuntaan tai toiseen C/2019 Y4 (ATLAS) komeetan ytimen hajoamisesta. Tässä siis 8x75s valotukset puiden takaa kuvattuna ja komeetan mukaan kohdistettuna. Yhteisvalotus 10 minuuttia korkeintaan keskinkertaisessa läpinäkyvyydessä.



Tässä alla vielä yksittäisruutu, josta näkee kuinka puiden oksat pirstovat tähtien muotoa. Voi vain arvailla, mitä tuo tekee komeetan muodoille ts. en oikein luota tähän kuvaani.



Käytännössä tämän komeetan kuvaaminen loppui oikeasti täältä tähän kuvaan. :sad:
Ei siis komeettahavaintoa tältä illalta Taivaanvahtiin.
- Timo Inkinen

Kari Laihia

Eihän havainnot tähän lopu. Tänä iltana voi seurata Rooman horisontista livenä. Gian Luka Masi järjestää liveseurannan.  https://www.youtube.com/watch?v=_22nOZ0IoGg
Terveisin Kari

Tertsi

Sain kuvattua 111kpl 60 sekunnin valotuksia tästä komeetasta 5.4.2020. Tein viirutähti-, normitähti- ja animaatio-versiot. Muut kuvat Taivaanvahdissa.

https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/89799
Tero Hiekkalinna
GSO Dobson 250/1250, Celestron EdgeHD 8 + 0.7x reducer, Sky-Watcher 80ED 600mm/F7.5 + 0.85x reducer/corrector + ASI2600MC Pro + iOptron CEM60 + Orion ShortTube 80/ASI120MM Mini 
http://www.astrobin.com/users/Tertsi/

JoRy

No nysse hajosi  :azn: Tässä kuvat toissaillalta 9.4.  ja eilisillalta 10.4.
T:Jorma


JoRy

#40
Venyttelin 10.4. kuvaa reilusti lisää, ja kolme fragmenttia sain näkyviin, ohessa kuva.

"Perimmäisin"/ensimmäinen vaikuttaa olevan kirkkain. Sen edessä on toinen ensimmäisestä etäisyydellä 7" PA260° ja kolmas ensimmäisestä etäisyydellä 12" PA290°. Tänne Taivaanvahtiin päivitin myös https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/89827

Edit: Mittasin tuon kärjessä menevän fragmentin sijainnin myös tuosta aikaisemmasta 9.4. kuvastani ja sain sen etäisyydeksi perässä tulevasta "pääfragmentista" 9". Etummainen fragmentti oli vuorokaudessa etääntynyt 3" (9.4. 9" => 10.4. 12"). Tähän hieman trigonometriaa niin etummaisen fragmentin loittonemisnopeudeksi pääfragmentista maasta katsottuna kohtisuoraan olevalla vektorilla saadaan noin 90 km/h. Virhemarginaali on iso kun pelataan muutamilla suttuisilla pikseleillä, mutta suuruusluokka lienee jotain tuollaista.

Ransu

Tässä minun havainto 11.4.2020 illalta. 115x30s C14:lla
Ydin näyttäisi hajonneen neljään osaan, ensimmäinen ja viimeinen kirkkaimpina.
Pinotessa tuo viimeinen ja ensimmäinen erottuvat, kahta muuta ei erota yksittäisistä 30s kuvista


Rauno Päivinen
Imatra
C14, Meade10" LX200 OTA,Tal100RS, Vixen 81SD, EQ8.
http://pellervo-observatory.blogspot.com/

einari

Koitinpa minäkin saanko Espanjan pienehköllä linssiputkella paloja esiin.
Näyttää että ainakin kolme palaa näkyy (punaisessa kanavassa tarkimmin).
30 minuutin valotusta RGB ja 200% drizzlattuna.
Useampaan kertaan koitin käsin kohdistusta mutta hieman omituiselta näyttää.
Katsotaan jos saan tarkempaa jälkeä.

___
Tapio

Timpe

Hienot havainnot komeetan hajoamisesta, hyvin dokumentoitu!  :cool:
- Timo Inkinen

oh1lry

Moi, Kuvasin 10.04 Atlasta 120mm linssiputkella. Tuossa ei vielä näy hajoaminen.

http://oh1lry.dy.fi/public/ham/optical_astronomy/Comet_atlas_video_11_04_2020_2.mp4

--JanneP