Komeetta Atlaksen ytimessä hajoaminen - "Avainasemassa lienee onko ydin yhtenä vai monena kappaleena"

Tuoreiden havaintojen mukaan komeetta Atlaksen (C/2019 Y4) ytimessä on tapahtunut hajoaminen. Seuraava viikko osoittanee onko pyrstötähti kokonaan hajoamassa vai onko tuho rajallista.    

Atlas nousi otsikoihin maaliskuussa kirkastuttuaan kahden kuukauden ajan selvästi malleja nopeammin.

Maaliskuun 24. päivänä arvioitiin, että ydintä ympäröivän kaasupilven koko oli jo kaksinkertainen Maa-Kuu-etäisyyteen verrattuna.

Viimeisen viikon havaintojen mukaan nyt on tapahtunut käänne. "Valokäyrän mukaan komeetan kirkastuminen on pysähtynyt tai jopa lähtenyt hieman laskuun", kommentoi tutkija Karl Battams twiitillä.

"On useita vaihtoehtoja, mitä komeetalle tapahtuu, emme voi tietää varmuudella", Battams sanoo. 

Gideon van Buitenin sivuilla oleva eri lähteiden havaintoja yhdistelevä kirkkausvertailu näyttää, miten kirkkauden kasvu on pysähtynyt.

Kaaviosta myös näkyy, miten paljon nopeammin kirkkaus oli siihen asti kasvanut verrattuna pyrstötähden (C/2019 Y4) rataan liittyviin malleihin.

Tuoreen raportin mukaan Marylandin yliopiston tutkijat pitävät mahdollisena, että komeetan ydin on hajonnut.

Tähän liittyvät myös havainnot pyrstötähden radan pienestä muuttumisesta. On tulkittavissa, että ytimestä yhteen suuntaan kohdistunut voimakas purkaus olisi siirtänyt kappaletta hieman alkuperäiseltä radalta.

Lisäksi komeetan pilven muoto on muuttunut viime päivinä.

"Mikäli ydin on vielä olemassa, komeetta todennäköisesti jatkaa kirkastumista tämän kuun aikana. Avainasemassa lienee, onko ydin yhtenä kappaleena vai monena kappaleena. Jälkimmäinen vaihtoehto ei lupaisi hyvää", arvioi Battams.

Battams painottaa etteivät asiantuntijat missään vaiheessa uskoneet kirkkauskäyrän jatkavan samaa trendiä, joka olisi nostanut komeetan kevään mittaan vähintään täydenkuun kirkkauteen. 

"Uskoisin, että viikon havaintojen jälkeen nähdään, mihin suuntaan kehitys menee", sanoo Veikko Mäkelä Ursan Aurinkokuntaryhmästä.

"Jos valokäyrä romahtaa, niin siitä tuskin tulee mukavaa nähtävää. Kuitenkin mikäli komeetasta on irronnut vain pala ja pääosa on jäänyt jäljelle, siitä yhä saattaisi tulla hyvä kiikarikohde", hän arvioi.

Mikäli komeetta alkaa jälleen kirkastua, se olisi todennäköisesti parhaimmillaan toukokuun puolivälin paikkeilla.

Kuvalliset havainnot Atlaksesta Ursan Taivaanvahti-havaintopalvelussa.