Atlas on yllättäjä - loppukevään taivailla vaeltaa komeetta

Pyrstötähti Atlaksen (C/2019 Y4) kirkkauskehitys on epätavallisen lupaava. Komeetan maksimia odotetaan toukokuulle, jolloin yötaivaat ovat Suomessa jo kiusallisen valoisia. 

Toistaiseksi on vaikea arvioida, miten hienoksi havaintokohteeksi komeetta Atlas nousee. Viime viikkojen aikana pyrstötähti on kirkastunut selvästi enemmän kuin mitä alkuperäiset mallit olettavat.

Raju kirkkauskehitys voi viitata siihen, että komeetan ydin olisi huomattavan suuri. Tieto villitsee internetissä tähtiharrastajia.   

Pyrstötähti löydettiin 28. joulukuuta Havaijin yliopiston Asteroid Terrestrial-Impact Alert System (ATLAS) -järjestelmällä. Kappaleen laskettiin olevan radalla, jolla yksi kierros kestää noin 5 500 vuotta.

Parhaillaan pyrstötähti on vasta lähestymässä Aurinkoa. Atlas ei saavu kovin lähelle maapalloa. Lähimmillään matkaa jää 0,8 Maa-Aurinko-etäisyyttä 23. toukokuuta.

Toukokuun 31. päivänä Atlas ohittaa kotitähtemme Auringon vain 0,25 AU:n päästä. Yksi AU vastaa Maa-Aurinko-etäisyyttä.

Ikävä uutinen on, että kohteen kirkkausmaksimi ajoittuu toukokuulle. Suomessa yötaivas on tuolloin jo vaalentunut, mikä tuntuvasti heikentää ilmiön näkymistä.

Komeetan komapilvi ja pyrstö levittäytyvät laajalle alueelle. Näin ne voivat pitkälti hukkua toukokuun öiden taustataivaan valoon. Eteläisemmissä maissa tilanne on parempi.

Muun muassa Spaceweather.com arvioi kuitenkin optimistisesti, että pyrstötähti saattaisi nousta paljain silmin erottuvaksi jo huhtikuun alussa. 

Huhtikuussa Suomessa on vielä tarjolla pimeää yötaivasta. Atlaksesta voisi huhtikuun mittaan kehittyä jännittävä kohde valokuvaajille. 

On myös spekuloitu, että komeetta saattaisi olla erotettavissa toukokuisen maksiminsa aikaan päivätaivaaltakin himmeästi paljain silmin.

Myös japanilainen komeetta-asiantuntija Seiichi Yoshida arvioi sivuillaan kohteen kirkkauskehitystä.

Yoshida ennustaa, että kirkastumisen tahti hiipuisi ja ATLAS jäisi huipussaan -0,5 magnitudiin. Näin se vastaisi kirkkaimpia tähtiä.

Atlaksen vierailu suosii eteläisintä Suomea. Etenkin toukokuussa Keski- ja Pohjois-Suomessa yötaivas on hyvin valoisa. 

Sekin on mahdollista, että Atlas hajoaa päivätähteämme lähetessä palasiksi ja hiipuu nopeasti näkymättömiin.

"Komeetoissa jos missään, yllätykset ja pettymykset ovat mahdollisia, monasti jopa todennäköisiä", muistuttaa Veikko Mäkelä Ursan Aurinkokuntaryhmästä.

"Tästä voi kuitenkin potentiaalisesti tulla kirkas, paljain silmin kohde", Mäkelä arvioi. "Jos näin käy, komeetta erottuu Etelä-Suomessa jotenkin toukokuun loppupuoliskon vaalealla pohjoistaivaalla." 

Aiheestä lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä no 3/2020