Mars 2020

Aloittaja Mikko_L, 23.10.2019, 21:42:08

« edellinen - seuraava »

RL

Lainaus käyttäjältä: TeroP - 29.09.2020, 05:04:45
Eipä ole tullut kaukoputkea käytettyä sitten vuoden 2016, joten pitihän se testata miten CPC sekoilee GPS kanssa. Jostain syystä päivämäärä ei sekoillut vaikka oletin, että sekoilisi. Päätinpä sitten ottaa matskua käytännössä tyypillisessä nollaseeingissä usvan lävitse. Kaiken lisäksi myös IC capture sekoili, kameran ajuri sekoili ja focusointi oli jotakuinkin täysin mahdotonta. Siinäpä ne tärkeimmät sitten varmaan olivatkin, jonkinlaista materiaalia sai kuitenkin otettua, pitää katsella herättyä vähän tarkemmin.

Onko cpc:n kollimointi tarkastettu?

TeroP

Lainaus käyttäjältä: RL - 29.09.2020, 13:41:08
Onko cpc:n kollimointi tarkastettu?
Kollimaatio on ihan yhtä hyvässä kuosissa kuin silloin aikanaan, tarkistin sen altairista okulaarin läpi ja lisäksi kameran avulla ennen kuvaamista. CPC800 kanssa apupeilin takia kollimointi heitti jopa eri lämpötiloissa, koska apupeilin takaosa, jossa kollimointiruuvit olivat oli muovinen. CPC1100 apupeilin takaosa on täysin metallia, joten sen kollimaatio ei ole koskaan vaeltanut omiaan, ei edes kuljetuksen aikana/jäljiltä.

Joka tapauksessa kävin materiaalia läpi ja päivittelin liittämäni kuvan toiseen, siellä oli materiaalissa aika isojakin eroja. Tosin kuten jo aikaisemmassa postauksessa mainitsinkin, seeing oli todella heikko ja lepatus oli sen mukaista, joten parempaa jälkeä en kyllä saa viimeyön materiaalista.
Celestron CPC 1100 GPS (XLT) SCT (279mm/2800mm)

Baader Hyperion Clickstop Zoom 8-24mm
Celestron E-lux 40mm plössl, Omni Barlow 2x, Focal Reducer F/6.3

Imaging Source DBK21 AU618.AS
Baader UHC-S, UV/IR-cut, Neodymium

William Optics 1.25" Dielectric Diagonal

Parallax

CPC1100 on ihan samanlainen kuin Nexstar8i, se tarvitsee vain kerran kollimoida ja siinä se sitten pysyy seuraavat 10-15 vuotta.

Ari Haavisto

Lainaus käyttäjältä: Hippasos - 29.09.2020, 07:12:41
Nyt on ollut Arilla myöskin kelit kohdillaan. Sanat loppuvat kesken - voisi sanoa vaikka että aaaa... ja oooo... Osaatko nimetä harvemmin maan päältä kuvattuja yksityiskohtia? Minkälaisella kalustolla kuvasit? Arvelen ettet RET-45:lla mutta rusakko oli takuuvarmasti nurkilla...

Rusakko oli tietenkin ja kalustona vanhan uskollisen SW400P Goto Dobin jatkeena APM 2,7x komakorjaava barlow, Pierro Astron ADC-korjain, Baaderin ir,r,g,b filsut ja ASI290MM kamera.

Alla nyt ensimmäinen tutkielma mitä harvinaisempaa näkyy, eli muutaman kraatterin ja yhden rotkoston tunnistin. Muutakin on paljon, mutta osalla ei ole nimeä ja osa on rykelmä eri kohteita. Järkyttävin on ehkä kuitenkin Huygensin reunavallit. Raatelin kuvaa isommaksi ja rumemmaksi, että jotenkin näkyisi. Täytyy vain etsiä parempia vertailuaineistoja. Nasan Mars-trekissä on osa väreistä ja eri alueiden kirkkauksista ties mistä väärävärikuvista ja siten osa alueista on siinä ihan inverttejä.



Tässä vielä sama staattisena kuvana annotaatioilla ja ilman:



Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Hippasos

Avot sie. Helpompihan se on isompaa kiekkoa näytöllä tuijotella kun yksityiskohtia on esillä. Ja joo, noiden NASA:n hd-kuvien/karttojen yksityiskohtia saa hiukan 'maanläheisimmiksi' vaikka hiukan epäterävoittämällä, jotta näkymää olisi helpompi tulkata vastaamaan ilmakehän läpi taltioitua näkymää.
.

Ari Haavisto

Laitetaanpas tämä vielä tänne, kun en löytänyt sopivaa seeing-ketjuakaan. Tässä tuon yön kaikki ir-videopinot animaationa, näkee miten seeing yön aikana kehittyy. Haluaisinpa tosiaan tietää mitä ilmakehässä tuossa oikein tapahtuu.

Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

einari

Riman laskua ketjuun.

Viime yönä tuli kokeiltua kuvausta TaUrsan 11" EdgeHD-putkella.
Livekuvan katselu ei herättänyt korkeita toiveita ja pinoamisen jälkeen tulos oli tämä.
Vasemman reunan tumma rantu herätti/herättää kysymyksiä. Näkyi livekuvassakin.
Myös kysymys putken kollimoinnista heräsi yön aikana.

___
Tapio

Jurassic

Hieno animaatio Arilla, kuin myös kuvat.
Tässä edellisen (3.10.2020) yön kuvia. Seeing vaihteli satunnaisesti, mutta oli välillä hyviäkin hetkiä.
Kuvattu 8-tuumaisella sct-putkella.
Omegon eq5
Canon 1200D full spectrum mode

MaZa

Tässä ensimmäinen yritys kuvata Marsia ottamalla video digijärkkärillä ja pinoamalla framet PPIP:llä ja Autostakkertilla. 200mm f/6 putken perässä oli Nikon D810, ja välissä Televuen 2x Barlow sekä Nikonin 2x telejatke. Varmaan seuraavalla kerralla kannattaa koittaa okulaarisuurennosta suuremman suurennoksen saamiseksi?

Melkoisen pieni tuo napakalotti, kun vertaa tässä ketjussa oleviin heinäkuussa otettuihin kuviin. Visuaalisestikin kalotti näkyi selvästi heikommin kuin syyskuussa.

Slaya83

Tässä oma eka säälittävä yritys...
Skymax 127, 3x barlow, olympus pen e-pm1
Noin 30sek videosta pinottu noin 900 framea.

Miten te saatte noin hienoja kuvia 😰
En tahdo saada mitään yksityiskohtia esiin...

einari

Keli on tärkein.
Sitten että on tarpeeksi 'raakaruutuja' - mulla viimeksi oli jotain 15000.
Sitten pinoaminen Autostakkertilla ja terävöitys Registaxilla.
___
Tapio

Slaya83

Ok kiitos!! Tosiaan lisää mittaa videolle siis! Ja mulla videon alku tärähtää kun painan videon päälle, samoin lopussa. Varmaan haittaa kuvanlaatua, vai tajuaako softat suodattaa nämä alku ja loppupään heilaumhdukset pois.

Tiedän, amatöörimäistä, mutta en oo saanu vielä hankittua lankalaukaisinta tai vastaavaa...

MaZa

Noiden softien pitäisi juurikin jättää pois tärähtäneet tai seeinging pahemmin puurouttamat framet, joten ei tuolla pitäisi olla väliä.

Jurassic

Einari on oikeassa.
Paljon ruutuja, kunhan ei liikaa  :laugh:
Muuten planeetta (Mars) ehtii pyörähtää videon oton aikana.
Itse otin edellisissä kuvissa ir-pass suodattimella 50000 framea ja rgb- suodattimilla 25000/suodatin.
Omegon eq5
Canon 1200D full spectrum mode

Anssi Mäntykivi

Pikkuputken Rubinar 500 f5.6 näkemys marsista 12.09.2020.
Skywatcher Merlin SynScan GoTo.
Tele 2x, Ir-pass filter.
Zwo Asi 120mc.
Anssi Mäntykivi