Liitteenä yksi 58sekunnin valotus ja 9 vastaavan pino. Eq3:sen seuranta temppuili, niin ei jaksanut enempää kerätä valotuksia.
Hankalaa tuo kohteiden etsiminen, kun kuva on niin alivalottunut minuutin valotuksella. Tarkentaminen on vaikeaa, kun tähti on niin ylivalottunut kameran näytöllä, eikä sitä saa mitenkään himmeämmäksi siihen. Jostain syystä minuutin valotuksen jälkeen kamera pimeni toiseksi minuutiksi, kuin olisi jonkun darkki ruudun kuvannut, mistään asetuksista ei löytynyt mitään, millä sen olisi saanut pois päältä.
Mars oli vähän liian pieni 3000mm kinovastaavalle polttovälille, digitaalizoomilla olisi saanut vähän isommaksi, mutta jostain syystä nikon on päättänyt että videon manuaalivalotus tilassa ei saa käyttää digitaalizoomia ja automaattivalotustilassa ylivalotti tietty reilusti sen.