Sky-Watcher Skymax

Aloittaja OceanH, 02.08.2016, 22:27:49

« edellinen - seuraava »

Miikka Sikkilä

Kameran kautta voi kaapata kuvaa vaikkapa jollekin näytölle. Moottoriseurannassa lienee ongelma, jos jalusta jää sähköttä... toisaalta pelkästään mekaanisesti toimivaan jalustaan verrattuna opn myös mahdollista, että jokin sähköllä toimiva osa hajoaa. Melko harvinaisia taitavat nämä tapaukset kuitenkin nykyisin olla.
Miikka Sikkilä - Oulu

einari

Meinasin vastata että mitä tahansa voi tapahtua kun tietotekniikasta/elektroniikasta on kyse, mutta kyllähän nuo kapistukset yleensä ihan toimii kuten pitääkin.
Ja kuutakin pystyy seuraamaan (noissa yleensä on useita seurantanopeuksia, joista yksi sopii kuullekin - tosin kauan pystyy seuraamaan ihan vakioseurannallakin).
___
Tapio

OceanH

Paljon olen miettinyt eri vaihtoehtoja ja jotenkin alkanut tulemaan siihen tulokseen että en sittenkään osta automaattisuuntauksella olevaa putkea, jos aloittaisi ihan manuaalisella ja sellaisella jossa kunnon jalusta.

Hieman hankalaa kun ei ole kokemusta, ei tiedä esimerkiksi kuinka hyvin toimii tuollainen dobsonjalusta. Köyhällä ei ole oikein vara ostaa kokeiluun putkea vaan pohdittava tarkkaan minkä ostaa.

Noissa Sky-Watcher Skymax putkissa hieman epäilyttää tuo valovoima joka on yli 11, se on mielestäni aika pimeä.

RL

Ei tuolla valovoimalla visuaalikatselussa ole niin suurta merkitystä, vaan okulaarilla ja sen polttovälillä. Dobson jalustainen newton putki on helppokäyttöinen ja tukeva. Melko halvalla saa iso peilisen putken, jolla näkee pimeämpiä kohteita.

blaatu

Ajattelen niin että taivaankatselijalle selviää vasta käytännön katselun kautta se mikä olisi parasta juuri hänen omaan katseluunsa. Sosiaaliselle luonteelle olisi tähtiharrastusyhdistyksen lainalaitteiden kokeilu ehkä hyvä keino siihen tarkoitukseen. Epäsosiaalisempi luonne taasen voisi ostaa käytetyn laitteen jonka kanssa puuhaileminen opettaa ihmiselle hänen tarpeensa.
Vähäisempikin okulaari riittää kun sen saa lahjaksi

OceanH

Noiden käytettyjen putkien ostoon sisältyy aina riski jota ei köyhällä ole varaa ottaa. Kun ostaa uuden tuotteen niin on palautusoikeus ja takuu. Käytettyjen laitteiden ostossa ei välttämättä onnistu kaupan peruutus eikä ole takuuta.

Lainaan putkea en ota, jos käy vahinko niin korvattava on, oma putki paras, jos käy vahinko niin voi laittaa putken kaappiin ja odottaa vaikka pari vuotta että saa taas uuden putken.

No juurihan "pimeiden" kohteiden katseluun sitä valovoimaa tarvitaan, tietysti voi alussa heikolla valovoimalla varustetulla putkella unohtaa "pimeät" kohteet ja tyytyä siihen mitä sillä näkee.

torneol

Kannattaa lukea sitten noita putken osto vinkkejä myös. Että heti alkuun tarpeeksi tukeva jalusta. Sitä asiaa tuskin voi painottaa liikaa.

VeskuP

Lainaus käyttäjältä: OceanH - 05.09.2016, 19:07:25
Noiden käytettyjen putkien ostoon sisältyy aina riski jota ei köyhällä ole varaa ottaa. Kun ostaa uuden tuotteen niin on palautusoikeus ja takuu. Käytettyjen laitteiden ostossa ei välttämättä onnistu kaupan peruutus eikä ole takuuta.

Täältä ostopalstalta voi mielestäni hyvillä mielin ostaa käytetyn putken, tietty kunto on hyvä kysellä aina silloinkin etukäteen. Mielestäni alan tosiharrastajat kyllä pitävät putkistaan todella hyvää huolta.

Nimimerkillä: Olin idiootti kun köyhänä ostin uuden putken kalliimmalla, enkä täältä ensin kysellyt.
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

RL

#23
Lainaus käyttäjältä: OceanH - 05.09.2016, 19:07:25
Noiden käytettyjen putkien ostoon sisältyy aina riski jota ei köyhällä ole varaa ottaa. Kun ostaa uuden tuotteen niin on palautusoikeus ja takuu. Käytettyjen laitteiden ostossa ei välttämättä onnistu kaupan peruutus eikä ole takuuta.

Lainaan putkea en ota, jos käy vahinko niin korvattava on, oma putki paras, jos käy vahinko niin voi laittaa putken kaappiin ja odottaa vaikka pari vuotta että saa taas uuden putken.

No juurihan "pimeiden" kohteiden katseluun sitä valovoimaa tarvitaan, tietysti voi alussa heikolla valovoimalla varustetulla putkella unohtaa "pimeät" kohteet ja tyytyä siihen mitä sillä näkee.

Kaukoputki ei ihan sama asia ole kuin objektiivi. Jos kameran objektiivin tiputtaa lattialle ja linssit menee vinoon se on entinen, mutta kaukoputkia pystyy helposti säätämään eli kollimoimaan tarkaksi. Jossain newton putkessa kannnattaa vaan huolehtia ettei peileissä ole isoja naarmuja, muuta siinä ei ole mikä rikki menisi parantumattomasti.

Visuaalikatselussa saat ihan yhtä valoisan kuvan f10 ja f5 putkella(tietysti lähemmäs samaa kokoluokkaa pitää peilin olla), mutta silloin käytät eri polttovälisiä okulaareja ja suurennos on silloin eri. Googlaa lähtöpupilli.

OceanH

Ok..kiitos noista kaikista tiedoista itsekullekin.

Tuo ihmetyttää vielä miksi putki jossa suurin suurennos on X130 ei sovellu syvän taivaan katseluun kun taas putki jossa on X75 soveltuu syvän taivaan katseluun, onko tässä ydin asia se valovoima, kyseessä olivat siis skywatcher 102 sekä newton 200P.

Sitten kyse vielä noiden okulaarien käytöstä, jos käyttää Barlow 2x okulaaria niin kuinka käy valovoiman, jos putken valovoima f11 niin onko se tuolla Barlowilla sitten f22?

Sri nämä tyhmät kysymykset :(

Miikka Sikkilä

Barlow on edukseen aurinkokunnan kohteita katseltaessa, valovoima pienenee, kontrasti paranee. Eli vaikkapa Jupiterin yksityiskohtia näkee sitten eri tavalla. Mutta kyllä valovoima on merkityksellinen silloin kun katsellaan HIMMEITÄ kohteita ;) Ns. pimeitä sumuja on sitten vielä erikseen. Visuaali katselussa kokemus tuo lisää katseltavaa, kun kohteiden löytäminen helpottuu ja kun tietää, mitä voi putkeltaan odottaa. Taivas on täynnä mielenkiintoisia kohteita jokaisen harrastajan mielenkiinnon mukaan! Tähtiharrastusyhdistyksessä voi käydä vaikka paikan päällä tutustumassa ihmisten laitteisiin, jos ei halua lainata vehkeitä. Sieltä saa varmasti myös hyviä vinkkejä eri näkökulmista erilaisista laitteista, kun harrastajilla on varmasti monenlaisia kokemuksia kerrottavana. Suosittelen!
Miikka Sikkilä - Oulu

OceanH

Nyt kun olen pohtinut ja mieltä muuttanut useamman kerran noiden putkien välillä niin jäljellä oikeastaan kaksi vaihtoehtoa jotka sopii budjettiin.

Sky-Watcher Skymax 127 tai Sky-Watcher Explorer 150P/EQ5

Ovat vaan hieman erityyppisiä putkia mutta 150P putkessa epäilyttää tuo etsimen käyttö, itse okulaarin todennäköisesti saa mukavaan asentoon jos vaikka tuolilla istuu mutta etsimen läpi kurkittaessa niskat joutuu "nurin kääntämään", mutta kun suurennokset on samat mutta valovoima parempi kuin tuossa 127:ssa niin varteenotettava vaihtoehto tuo Explorer  150P.


einari

Itse kallistuisin 150P:n kannalle.
(Kyllä se dobsonkin on hyvä vaihtoehto).
Ja ergonomisesti ratkaisu on kulmaetsin.
___
Tapio

RL

Lainaus käyttäjältä: OceanH - 06.09.2016, 09:37:43
Tuo ihmetyttää vielä miksi putki jossa suurin suurennos on X130 ei sovellu syvän taivaan katseluun kun taas putki jossa on X75 soveltuu syvän taivaan katseluun, onko tässä ydin asia se valovoima, kyseessä olivat siis skywatcher 102 sekä newton 200P.

200p newtonissa on tuplasti isompi objektiivi(peilin halkaisjia), kun tuossa pikku maksutovissa. Kerää siis reilusti enemmän valoa. 130x tuolle maksutoville on jo varmaan äärirajoilla ja kuva on melko himmeä. Unohtui mainita että tuossa kirjoittamassani f-luku vertailussa kaukoputken objektiivien on hyvä oltava samaa kokoluokkaa. Turha verrata 10cm ja 20cm peiliä keskenään oli f-luku mikä tahansa(visuaalikatselussa).

Esim. celestron c14 f/11 (peili 35cm) ja 250p newton f/4,8 (peili 25cm), näkee tuolla c14 paljon kirkkaammin pimeät kohteet(visuaalisesti).

Toivottavasti jotain järkeä oli kirjoitteluissani :oops:

jperala

Ja linssipuolelta 120cm lasissa x200 suurennos toimii vielä kelvollisesti, mutta aika harvoin on ne tilanteen jolloin tarvii (kuu, auringonpilkut)
SW 72mm ED Pro refractor + AZ Merlin SynScan GoTo
Bresser Messier AR 102/1000mm
Sky Watcher 76/300mm Dobson