Visuaalihavainnot kaudella 2016-2017

Aloittaja Pekka Lehtelä, 26.07.2016, 01:44:11

« edellinen - seuraava »

Pappis

Lähdin eilen illalla noin klo 18 aikaan bongailemaan planeettoja yhdelle läheiselle metsäaukiolle. Tähtiä näkyi, ilmakehä oli rauhallinen (ei tuiketta), mutta läpinäkyvyys huono. Lännessä Albireo näkyi juuri ja juuri (M 3.x), idässä Plejadeista erottui paljain silminkin 5-7 tähteä. Pilvisyys olisi lisääntymässä myöhemmin yön aikana lännestä alkaen.

Pääkohde oli Uranus (kännykän SkyMap kartta alla) ja välineinä 8x56 Kiinan kiikarit. Löytyi Kuun loisteesta huolimatta aika helposti, kun vaan löysi oikeat "ohjaustähdet" hyppelylle. Väriä en nähnyt luotettavasti, mutta ei se ihan niin tähtimäiseltä näyttänyt, kuin läheiset tähdet, mutta ero oli tosi pieni.

Katselin myös Marsia ja Venusta, jotka olivat selvästi täpliä, ei pisteitä. Marsista klo 4 suuntaan kiinnitti huomion selvästi vaaleansinertävä täplä, ei siis tähtimäinen piste. Kotona kartan (alla) kuikuilu paljasti, että Neptunushan se!

Kuikuilin vielä Andromedaa, Hyadeja, Plejadeja, yms. ennen kuin oli pakko palata sisätiloihin klo 19 aikaan...

Wau! Nyt on nähty kaikki planeetat Merkuriuksesta Uranukseen ja Neptunukseen menneen vuoden aikana kiikarein! Nyt on taas lisää intoa uusiin haasteisiin.

VP

Lainaus käyttäjältä: Pappis - 06.01.2017, 10:57:27
Wau! Nyt on nähty kaikki planeetat Merkuriuksesta Uranukseen ja Neptunukseen menneen vuoden aikana kiikarein! Nyt on taas lisää intoa uusiin haasteisiin.

Onneksi olkoon, tuli tätä lukiessani mieleen omat kokemukseni jotka ovat hyvin samanlaisia. Heti kun kaikki planeetat omasta aurinkokunnastamme oli nähty tuli tietynlainen tyytyväisyyden tunne. Nyt on tutustuttu naapurustoon niin sanotusti.

Onko muuten muut huomanneet, vai olenko minä pelkkä tilastopoikkeama, että helposti mieli alkaa kuvittelemaan syvyyksiä eri kohteille kun niitä katsoo? Eli kun vaikkapa taivaalla on pilvenhattara, sen vieressä kuu ja vielä venus niin alkaa muodostumaan mielikuvituksen tuomia "kerroksia" näkymään. "Ai niin tuo on taas tuota kauempana"

Itse ainakin teen tuota jatkuvaan ja ihan tahattomasti. Kun katselee taivaalle alkaa mielikuvitus lentämään.
Ilmaisinkohan riittävän epäselvästi. :rotfl:

VeskuP

Lainaus käyttäjältä: W1lleM - 17.01.2017, 22:27:02
Onko muuten muut huomanneet, vai olenko minä pelkkä tilastopoikkeama, että helposti mieli alkaa kuvittelemaan syvyyksiä eri kohteille kun niitä katsoo? Eli kun vaikkapa taivaalla on pilvenhattara, sen vieressä kuu ja vielä venus niin alkaa muodostumaan mielikuvituksen tuomia "kerroksia" näkymään. "Ai niin tuo on taas tuota kauempana"

Itse ainakin teen tuota jatkuvaan ja ihan tahattomasti. Kun katselee taivaalle alkaa mielikuvitus lentämään.
Ilmaisinkohan riittävän epäselvästi. :rotfl:

Sama homma, tuossa pyörähdin lintuputken kanssa pihalla kun huomasin Venuksen loistavan kirkkaana. Venusta ja Marsia katsellessa mietin juuri mites päin ne nyt siellä onkaan. Venuksen rata lähempänä Aurinkoa ja Mars ulompana siis kauempana tällä hetkellä maasta kun Aurinko... :tongue:
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

VeskuP

Torstai illasta ei paljon paljon kerrottavaa jäänyt. Jalusta sekoili omituisesti heti napasuuntauksen jälkeen ja pitihän se sitten vielä palauttaa tehdasasetuksiin. Ja keli oli mitä surkein, etsinputkesta esim. juuri ja juuri erotti Andromedan galaksin, joka normaalisti kyllä löytyy helposti. Taivas oli aivan ihmeellisen sinertävä, olisiko ollut nyt sitten jotain höttöä vaan ilmassa.

Ajattelin tehdä piirroshavaintoja, mutta kun keli oli aivan surkea niin sekin jäi yhteen. Varma tapaus piti olla M1. No eipä ollut, 24mm Hyperionilla juuri ja juuri erotin sen. Eli eipä ollut paljon piirtämistä.

No kohteeksi vaihtui sitten perus M42. Hankin joku aika sitten foorumilta 2" UHC filtterin. Sen voin nyt pitää komakorjaimessa koko ajan kiinni, eikä tarvitse kikkailla mitään okuja vaihtaessa. Sen verran testailin edestakaisin, että näin onko sillä mitään vaikutusta. Ja kyllä Orionin sumusta löytyi tietynlaista kolmiulotteisuutta ja hiukan paremmin näkyi yksityiskohdat kun suodin oli paikallan. No tietty siinä testatessa meni sen verran aikaa, että kohde lipui naapuritalon päälle ja sekin suotimesta saatu hyöty kyllä hävisi samantien.

Piirsin ensin tähdet, ja heti huomasin että kynät ei kyllä mitään hyvää jälkeä tee. Heti kun siirryin piirtämään sumua epäilys vahvistui. Kynillä oli todella vaikea saada mitään jälkeä havaintokorttiin. Nuo kynät on halpoja, mutta hyviä normi kartongille/paperille. No ei toimi tuon kiiltäväpintaisen kortin kanssa. Sain kuitenkin jotain raapustettua korttiin. Klo 23.00 kasailin kamat varastoon. Tuuli yltyi samaan aikaan yllättävän kovaksi, joten olikin hyvä aika lopettaa...

Ja tässä räpellys, missä harmikseni nuo kynän vedot näkyvät todella hyvin:
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

VP

Viikonlopuksi ennusteet oli melko lupaavat ja Tähtikalliolla oli sopivasti talkoot. Sen yhteydessä tulikin sitten rustailtua 8 kpl piirroksia Astrofoxilla. Sää oli harmillisen vaihteleva, ensimmäisenä yönä ilmahehku oli niin paksua että se söi huomattavasti valoa. Etelätaivaalta mag 12 galaksit olivat tiukassa mutta onneksi pohjoisessa sentään pääsi jo mag 14 asti.

Seuraavana iltana kirkasta keliä riitti vain muutamaksi tunniksi ja pilvilauttojen lomasta katselin muutamia planetaarisia sumuja. NGC1514 ja NGC7008 olivat todella hienoja vaikkakin melko himmeitä, voin suositella jos foxilla menee joskus katsomaan.

-V

VP


Celest1al Sphere

Hienoa settiä VilleM ja VeskuP, olette molemmat näköjään oikein ahkeroineet kaukoputken äärellä, varsinkin Ville! Hyvää työtä!  :smiley:

Mitä noihin havaintokortteihin tulee,

niin kiiltäväpintainen kortti on kyllä ongelma. Voisimme harkita, että teettäisimme satsin mattapintaisia/karheapintaisia havaintokortteja Ursan DS-ryhmän kautta, mikäli useampi henkilö olisi kiinnostunut lähtemään mukaan tilaukseen. Kortit siis rahoitettaisiin Ursan Deep sky -ryhmän budjetista.

Terveisin,

Juha

VP

Kiitos Juha. :azn:

Kiiltävä pinta on kyllä varmasti huono, lyijy ei semmoiseen tahdo tarttua sitten millään ja digitoinnissa se voisi aiheuttaa heijastumia kirkkaan valon alla.

Itse olen tulostanut omia havaintopapereita, mutta Ursan teettämät kortit ei kuulosta lainkaan huonolta idealta. Etenkin jos se olisi hieman jämerämmästä paperista tehty, tahtoo perinteinen A4 kipristyä jos on kostea keli. Niitä saa sitten oikoa kirjojen välissä. Myöskin piirtämiseen varattu tila saa olla reilun kokoinen, pienet yksityiskohdat on silloin helpompi piirtää ainakin minun nakkisormilla. :wink:

-V

VeskuP

Lainaus käyttäjältä: Aldebaran - 23.01.2017, 16:03:29
Hienoa settiä VilleM ja VeskuP, olette molemmat näköjään oikein ahkeroineet kaukoputken äärellä, varsinkin Ville! Hyvää työtä!  :smiley:

Mitä noihin havaintokortteihin tulee,

niin kiiltäväpintainen kortti on kyllä ongelma. Voisimme harkita, että teettäisimme satsin mattapintaisia/karheapintaisia havaintokortteja Ursan DS-ryhmän kautta, mikäli useampi henkilö olisi kiinnostunut lähtemään mukaan tilaukseen. Kortit siis rahoitettaisiin Ursan Deep sky -ryhmän budjetista.

Terveisin,

Juha

Ahkeroinut ja ahkeroinu :oops: Tietty oli ihan turha mitään yrittää kun keli oli mitä oli. Villellähän taisi olla reipas parikymmentä tuumaa tuossa enemmän halkaisijaa pelissä, se varmasti näkymäänkin jo vaikuttaa :wink:

Siis mietin tuossa kun tulin sisälle, että kortin toinen puolihan olisi ollut tosi hyvä piirtää. Enpä silloin ulkona tajunnut. Olen mielelläni mukana tilauksessa jos sellaista meinataan. Noihin "vanhoihin" kortteihinhan voi piirtää sitten vaikka tähtijoukkoja...
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

VP

Lainaus käyttäjältä: VeskuP - 23.01.2017, 17:32:55
Ahkeroinut ja ahkeroinu :oops: Tietty oli ihan turha mitään yrittää kun keli oli mitä oli. Villellähän taisi olla reipas parikymmentä tuumaa tuossa enemmän halkaisijaa pelissä, se varmasti näkymäänkin jo vaikuttaa :wink:

No apupeilissäkin 5cm enemmän kuin teikäläisen pääpeilissä..  :tongue:
Mutta eläs nyt, se että ylipäätään piirtää jotain on parempi kuin jättää piirtämättä. Harjoitus tekee mestarin.

-V

VP

#130
Muutama havainto viime yöltä, ai että oli hyvä keli. Erinomainen läpinäkyvyys ja huippuluokan seeing. Rima Hadley erottui melko mukavasti kun vain oli riittävästi suurennusta. Kokeilin myös Platon sisältä onkia kraatereita ja 5 isointa löytyikin, näistä pienin on vain 1.9km halkaisijaltaan.
Tychon keskusvuori oli myös upea sekä Vallis Alpes. Sinus Iridiumissa oli valon kulma erittäin makoisa, jäi oikein harmittamaan ettei tullut planeettakamera mukaan. Vaikka onhan se melkoista turaamista ilman seurantaa jo okulaarinkin kanssa.

Sirius B:tä en onnistunut nappaamaan vieläkään, Rigelin kaksonen erottui tuttuun tapaan melko helposti. Uutena tuttavuutena katsoin myös Sigma Orionis neljän tähden tähtijärjestelmää.

Edit 8.2., pari lisäfotoa blogissani: https://taivaanpallo.wordpress.com/2017/02/08/huippuseeingissa-aimistelya/

-V

VeskuP

Hienoa settiä taas Villeltä. Omat havainnot jääneet taas vähälle, vaikka keliäkin olisi. Eilen alkuillasta katselin sääennustetta ja huonolthan tuo näytti. Mutta vasta kymmenen jälkeen meni taivas umpeen ja kirkasta oli ennen sitä  ainakin parisen tuntia...

No Newtoni oli sisällä ja en jaksanut jalustaa ruveta kasaamaan, joten lueskelin T&A lehteä ja sieltä komeettojen osio sattui kohdalle. Päätin yrittää Ihan piruillessani 45P/Honda-Mrkos-Pajdusakovaa ja kaivoin lintuputken esiin. Se keittiön pöydälle ja etsin M3:sen. Hyvältä vaikutti keli, vaikka putki on pieni. Siitä hyppelin luoteeseen, kunnes saavuin neliömallisen tähtiryppään luokse, jonka pohjoispuolella piti komeettan olla.. Odottelin tovin, että kohde lipuisi naapurin talon katon ohi. Heti kun niin tapahtui rupesi "neliön" tähdet näkymään selvemmin ja olin erottavinani jotain koman tapaista, varma en ollut. Äkkiä piirrustusvehkeet esille. No heti kun sain tähdet paperille, ihmettelin että mitäs nyt tapahtui kun en oikeen saanut selvää tähdistäkään. 30 sekuntia myöhemmin paksu harmaus peitti taivaan :realmad: :afro:
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

Mikko_L

Tänään töiden jälkeen pystytin kaukoputken hetkeksi rantaan ja katselin Venusta iltahämärässä, viimeinen päivänsäde eli auringonpilari painui juuri horisonttiin. Oli muuten todella hyvä seeing, 139x suurennuksella Venus oli täysin vakaa ja niin terävä kuin se pikkuputkella voi olla (=diffraktiorenkaiden ympäröimä.)  Putki oli siis iltaa ennakoiden ollut koko päivän peräkontissa jäähtymässä. Mitään yksityiskohtia ei tietenkään näkynyt mutta ihan kuin terminaattori ei olisi ollut ihan tasainen kaari, 'sarvet' vaikuttivat hieman terävämmäiltä kuin pitäisi.  Lieneekö jokin optinen illuusio, samoin kuin se että silmä haluaa täydentää puuttuvan osan 'maatamoksi' vaikka siellä mitään ole.

Illemmalla ajelin pimeään Porkkalaan ja katselin ensin kiikarilla ja sitten putkella mm. M1, M31-M38, M110, M41-M48, M50,  M67, M52, M78, M103, NGC2264, NGC2244, NGC2169...  Uusi kohde tällä kertaa oli vain NGC457 jota jossain nimitettiin 'E.T. -joukoksi' ja tosiaan siellä näkyi alieni tikku-ukko hohtavine silmineen!  2169 eli '37-joukko' on myös veikeä vaikka pienellä putkella joutuukin mielessään vähän täydentämään numeraaleja. Kymmenen aikaan Leijona oli noussut jo sen verran korkealle että meinasin alkaa etsimään kiikarilla galakseja ja kaivelin tähtikarttaa esiin, mutta näkymät olivat omituisen hämärät... otsalamppu paljasti että koko kiikari oli jo aivan huurteessa ja kaukoputken korjauslasi alkoi myös sumentua, joten semmoinen loppu havainnoille sitten.  Havaitsijalle ei tullut kylmä, kerrankin oli tarpeeksi vaatetta ja moottorikelkkarukkaset (joissa on etusormi vapaana) toimivat kun alla oli lisäksi ohuet kangashanskat.
36/50/76/127/250mm

VP

Kuten kevätkauden tapaamisista voi päätellä Astrofox on kovassa käytössä. Tässäpä makupaloja aurinkokuntatapaamisesta, itseasiassa taisin tehdä Suomen ensimmäisen visuaalihavainnon komeetta Johnsonista? *foliohattu päähän*

Hubblen muuttuva sumu oli todella hieno nähdä omin silmin. Yläpilven läpi sitä katselin, kun nostin pään okulaarista ei sillä suunnalla näkynyt tähden tähteä mutta okulaarista en huomannut pilvisyyttä lainkaan. Vai ei pilvisellä säällä voi havaita... :rolleyes:

Lisää kuvaspämmiä seuraa jahka saan käsiteltyä, yhteensä taisin 13 piirrosta tehdä.

-V

VP

Vielä kaksi, pieni nostopainosumu ja liekkisumu. :smiley: