Visuaalihavainnot kaudella 2016-2017

Aloittaja Pekka Lehtelä, 26.07.2016, 01:44:11

« edellinen - seuraava »

VeskuP

Lainaus käyttäjältä: W1lleM - 26.02.2017, 22:38:23
Kuten kevätkauden tapaamisista voi päätellä Astrofox on kovassa käytössä. Tässäpä makupaloja aurinkokuntatapaamisesta, itseasiassa taisin tehdä Suomen ensimmäisen visuaalihavainnon komeetta Johnsonista? *foliohattu päähän*

Hubblen muuttuva sumu oli todella hieno nähdä omin silmin. Yläpilven läpi sitä katselin, kun nostin pään okulaarista ei sillä suunnalla näkynyt tähden tähteä mutta okulaarista en huomannut pilvisyyttä lainkaan. Vai ei pilvisellä säällä voi havaita... :rolleyes:

Lisää kuvaspämmiä seuraa jahka saan käsiteltyä, yhteensä taisin 13 piirrosta tehdä.

-V

Iso käsi Villelle! Hienoa settiä!

Itse yritin tuota Honda-Mrkos-Pajdusakovaa kiikareilla lauantaina moneen otteeseen ja ei vaan löytynyt. Tein kaikki temput mitä keksin, mutta ei niin ei. Kiikarit oli kuitenkin ihan kohtalaiset 15x70 Celestronit... Kävi kyllä mielessä, että jos lyön jalustan pystyyn ja putken siihen niin varmaan erottuisi. No kiikarit vs. putki kokeilu jäi valitettavasti toiseen kertaa, koska tuntui lisäksi siltä, että keli oli luokattoman huono ja vielä huononemaan päin...

Mutta nyt kun noita Villen piirrustuksia katsoo, niin ei kuitenkaan aivan luokattoman huono tuo keli näköjään ollut. Vai miten on? Olisiko tuolla laitteen koolla kuitenkin suuri merkitys :wink:
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

VP

Lainaus käyttäjältä: VeskuP - 27.02.2017, 17:49:37
Mutta nyt kun noita Villen piirrustuksia katsoo, niin ei kuitenkaan aivan luokattoman huono tuo keli näköjään ollut. Vai miten on? Olisiko tuolla laitteen koolla kuitenkin suuri merkitys :wink:

Kiitos Vesku, keli oli pitkälti vaihteleva. Noissa minun piirroksissani on arvioitu 0-5 asteikolla seeing ja läpinäkyvyys sekä koko taivaan pilvisyys. Eli jos vaikkapa ohi ajelehtii pilvilauttoja tai horisontissa on hieman pilviä niin ruksailen nollasta isompaa sen mukaan miten tilanne kehittyy. Optimikelissähän arvot olisivat 5, 5, ja 0.
Mutta perinteiseen tyyliin alkuilta oli aika huono, jopa välillä pilvinen ja aamuyön puolella läpinäkyvyys oli selvästi parempi. Astrofoxin peili kyllä toimii tiettyyn rajaan asti hyvänä vastapainona pilville, ohut yläpilvi ei yleensä tunnu missään jos kohteet ovat kirkkaampia kuin mag. 10 ja pintakirkkaus ei ole liian pieni.

Itse yritin myös foxilla havaita 45P ja 41P komeettoja, kumpaakaan en löytänyt. Väittäisin syyksi kyllä vääriä koordinaatteja, sillä goton kanssa oli ongelmia koko illan ja olin katsonut että molemmat ovat klo 21.00 tiettyjen tähtien vieressä. Ei hajuakaan osuiko sinne kun kiintopisteitä ei oikein saa. Lakaisin kyllä lähialueen tuloksetta. Johnson löytyi helposti kun se ei liiku kovinkaan nopsaan ja sain synkattua melko lähelle kirkkaaseen tähteen.

Tässä muutamia piirroksia lisää, suurin osa on galakseja Leijonan, Neitsyen ja Bereniken hiusten välimaastosta. Suurin osa about mag. 10 - 13 ja himmein tuo PGC luettelon kohde (14.92).
Vielä on käsittelemäti yksi galaksi, planetaarinen sumu ja heijastussumu. Vie oman aikansa näiden puhtaaksikirjoittaminen. :smiley:

-V

VP

Viimeisiä viedään: Messier 78, Jupiterin haamuksi tituleerattu planetaarinen sumu sekä melko matalalla Sekstantissa oleva spiraaligalaksi NGC3115.

-V

VP

Tämä taitaa kehkeytyä monologiksi... :grin:

No, tässä kuitenkin viime yön tuotoksia. En ole juuri hyvissä olosuhteissa päässyt omaa dobsoniani käyttämään. Nyt innostuin kuitenkin, kun kuuton yökin oli tulossa. Puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuin Oinosenmäen päälle, sieltä on melko hyvä havaita vähän joka suuntaan ja valosaastettakaan ei ihan tuhottomasti ole.
Pystyttelin dobsonia ja samalla viimeiset pilvilautan palaset lipuivat ohi. Juuri kun olin saanut kaiken valmiiksi niin nousi minuuteissa aivan jumalaton sumu - edes Jupiteria ei näkynyt! Onneksi se hälveni yhtä nopsaan kuin tulikin ja kympin maita pääsi jo havaitsemaan. Illan teemana oli galaksit, joten tässäpä näitä.

Lämpimästi suosittelen muidenkin katsomaan tuota Leijonan kolmikkoa, on todella hieno minun mielestäni. M106 oli myöskin positiivinen yllätys, se on hieman erikoisen mallinen visuaalisesti. Keskusosa muodostaa hieman venähtäneen S mutkan ja ympärillä on himmeämpää töhnää. M109 oli taas näitä perinteisiä utuläiskiä.

-V

VeskuP

Lainaus käyttäjältä: W1lleM - 19.03.2017, 12:05:38
Tämä taitaa kehkeytyä monologiksi... :grin:
-V

Näin olen myös harmikseni todennut :cry: Mutta hyvä, että joku edes pystyy tähänkin ketjuun havaintojaan jakamaan. Näitä katselisi toki muiltakin mieluusti, kun pelkästään Willeltä :wink: Yleensä silloin kun vähän olisi keliä, niin ei vaan itselläni ole mitään mahdollisuutta rauhoittua putken ääreen...

Vaikka itse harrastaminen on valitettavasti jäänyt vähälle, olen touhunnut muuta ja esim. löytänyt pari uskomattoman hyvää havaintopaikkaa 20 minuutin ajomatkan päästä kotoa. Toinen on iso syrjäinen peltoaukea ja toinen on korkean kallion laki, josta pitäisi olla esteetön näkyväisyys lähes joka suuntaan. Asioista on jo sovittu maanomistajien kanssa, joten nyt kun vain olisi keliä ja vapaa-aikaa, niin pääsisin sinne testamaan miltä näyttää...
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

Pappis

Yritin bongata Venusta päivätaivaalta talon varjossa, mutta ei antautunut. Oli sen verrran paksusti valkoista kehää Auringon ympärillä, ettei löytynyt kiikareillakaan.

VP

Pistetäänpäs vielä sunnuntain havaintoraporttia kehiin. Käytiin JVO:n kanssa Maaningalla pitkästä aikaa, heti alkuun ongelmaksi muodostui tienpätkän kunto joka johtaa parkkipaikalle. Auraamatonhan se oli joten putkea joutui kantamaan 20 metriä autolta, eipähän tullut kylmä putkea pystyttäessä. Herra Murphy maalaili hiukan piruja taas seinälle, kun aukaisin pääpeilin laatikon humahti se hetkessä huuruun! Piti purkaa apupeilille rakentamani tuuletin ja puhallella sillä peili puhtaaksi.

Pienen jumppatuokion arvoista se kuitenkin oli, pääsin jonkinlaiseen flow tilaan ja löysin yllätyksekseni aika ison määrän kohteita ulkomuistista: 26 Messieriä,  kolme NGC galaksia sekä kuusi kaksoistähteä. Granaattitähteä katselin myöskin. Piirsin myös M97 ja M108 kaksikon. Havainnot täytyi lopettaa puolen yön kieppeissä kun apupeili alkoi jäätymään - eipä havaintohorisontissa oikeastaan kohteita enää ollutkaan jotka olisin ilman tarkempia karttoja löytänyt.

Napsaisin myös jonkinmoisen "piirroksen takana" kuvan, tuolla horisontissa näkyvä kajo on pääasiassa revontulia ja vaaleampi eläinratavaloa. Melkoisen pimeä paikka, jos tuonne joku muukin eksyy: https://www.google.fi/maps/place/Pielavedentie+943,+71775+Maaninka/@63.2236061,27.1869937,17.5z/data=!4m5!3m4!1s0x468482ceb2bea9c9:0xcefa83112820ebb6!8m2!3d63.223727!4d27.1869438

-V

Timpe

Mukava tunnelmakuva tuo alempi (näitä harvemmin näkee Suomessa)...  :smiley:
- Timo Inkinen

Pekka Lehtelä

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 21.03.2017, 21:46:58
Mukava tunnelmakuva tuo alempi (näitä harvemmin näkee Suomessa)...  :smiley:

Samaa mieltä Timpen kanssa, tuon kaltaisia kuvia näkisi mielellään paljon enemmän.

Pekka

Celest1al Sphere

Lainaus käyttäjältä: W1lleM - 19.03.2017, 12:05:38
Tämä taitaa kehkeytyä monologiksi... :grin:

No, tässä kuitenkin viime yön tuotoksia. En ole juuri hyvissä olosuhteissa päässyt omaa dobsoniani käyttämään. Nyt innostuin kuitenkin, kun kuuton yökin oli tulossa. Puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuin Oinosenmäen päälle, sieltä on melko hyvä havaita vähän joka suuntaan ja valosaastettakaan ei ihan tuhottomasti ole.
Pystyttelin dobsonia ja samalla viimeiset pilvilautan palaset lipuivat ohi. Juuri kun olin saanut kaiken valmiiksi niin nousi minuuteissa aivan jumalaton sumu - edes Jupiteria ei näkynyt! Onneksi se hälveni yhtä nopsaan kuin tulikin ja kympin maita pääsi jo havaitsemaan. Illan teemana oli galaksit, joten tässäpä näitä.

Lämpimästi suosittelen muidenkin katsomaan tuota Leijonan kolmikkoa, on todella hieno minun mielestäni. M106 oli myöskin positiivinen yllätys, se on hieman erikoisen mallinen visuaalisesti. Keskusosa muodostaa hieman venähtäneen S mutkan ja ympärillä on himmeämpää töhnää. M109 oli taas näitä perinteisiä utuläiskiä.

-V

Hienoja piirroksia, ja kiitettävää havaintoaktiivisuutta Ville! Hyvältä näyttää!

Mullakin on ollut viimeaikoina vähän liian monta rautaa tulessa, enkä ole tässä kuussa ehtinyt vielä havaitsemaan. Joskin jos taivas pysyy tänä iltana selkeänä, voisin jopa lähteä pyöräyttämään parit havainnot! Lisäksi mulla on vielä vino pino havaintoja odottamassa käsittelyään ja julkaisuaan..

/Juha

VP

Kiitoksia kommentoijille, Juhaan voi samaistua helposti - moni piirros jää käsittelemättä pitkäksi aikaa. Usein menee 2x se aika joka piirtämiseen tuhraantui pelkästään käsittelyyn. Vaikka itselläni on vakiintunut pohja valmiina kaikkien tietojen puhtaaksikirjoittaminen ja ylimääräisten töhryjen (pöly, heijastumat lyijystä, venähtäneet tähdet jne) siivoamiseen menee aikaa.

-V

Pekka Lehtelä

#146
23-24 ja viime yönä 26-27putken äärellä ja viime yönä keli parempi kuin edellinen . Katsoin sitä sun tätä, mutta jollen muista ihan väärin, näin ensimmäisen kerran Herkuleksen M13 yläpuolella olevan 6207 galaksin sekä 6229 Gb tähtijoukon. Aika kova tuuli oli viime yönä. Luvataan ensi yöksi klo 00.00 alkaen taas selkeää, raskasta on tämä eläkeläisen elämä... :cheesy:

Pekka

Pappis

Lainaus käyttäjältä: Pekka Lehtelä - 27.03.2017, 17:24:15
23-24 ja viime yönä 26-27putken äärellä ja viime yönä keli parempi kuin edellinen . Katsoin sitä sun tätä, mutta jollen muista ihan väärin, näin ensimmäisen kerran Herkuleksen M13 yläpuolella olevan 6207 galaksin sekä 6229 Gb tähtijoukon. Aika kova tuuli oli viime yönä. Luvataan ensi yöksi klo 00.00 alkaen taas selkeää, raskasta on tämä eläkeläisen elämä...
Mä olen taasen mietiskellyt, että kunpa olisin jo eläkkeellä niin olisi aikaa harrastella yöt ja nukkua päivät...

VeskuP

Lainaus käyttäjältä: Pappis - 27.03.2017, 17:43:06
Mä olen taasen mietiskellyt, että kunpa olisin jo eläkkeellä niin olisi aikaa harrastella yöt ja nukkua päivät...

Älä muuta virka, 8 päivää töitä takana ja 4 edessä. Turha edes kuvitella valvomista. No ei onneksi ole kun 30 vuotta enää :tongue:

Pekalla aika makoinen tuo 6207, ei ole nimittäin ihan kirkkaimmasta päästä :grin:
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

VP

Lainaus käyttäjältä: Pappis - 27.03.2017, 17:43:06
Mä olen taasen mietiskellyt, että kunpa olisin jo eläkkeellä niin olisi aikaa harrastella yöt ja nukkua päivät...

Heh, meikäläisellä on toistaiseksi ihan hyvä tilanne, kun opiskelen motokuskiksi ja tehdään luokan kanssa kahdessa vuorossa hommia. Joka toinen viikko on iltavuoro josta pääsee vaikka suoraan havaitsemaan jos vain puhti riittää savotan jälkeen.

Onneksi on tuo Huuhanmäen torni, se on 10min ajomatkan päässä ja laitteetkin on nyt pelikunnossa. Vaivatonta kun voi vaan käydä nopsaan vilkaisemassa vaikkapa aurinkoa tai Jupiteria ilman mitään ylimääräistä säätämistä. Silloin tällöin kehtaa aamuvuorostakin lähteä sinne.

-V