Uutisessa tutkijat itsekin pohtivat tuon pallon pompottelu -vertauksensa osuvuutta toteamalla, että sitä ei oikeastaan voi soveltaa mustaan aukkoon, koska tuntemamme fysiikan lait eivät siellä päde. Pointti oli siis siinä, että kvanttitason tunneloituminen voisi teoreettisesti kääntää ajan suunnan, mutta ilmiön havaitseminen ulkopuolelta olisi mahdotonta aikaskaalan vuoksi.
Ehkä voitaisiin ajatella, että kvanttitason ilmiöt ovat kuin Creme Brulé -vanukkaan sisus: siellä "kihisee ja kohisee", ja kvanttitason ilmiönä tarkasteltuna mekin - ja kaikki muu materia - ovat vain todennäköisyysaaltoja. - Tosin juuri katselin "Through The Wormhole with Morgan Freeman" - ohjelman jakson, jossa eräiden tutkijoiden hypoteesin mukaan kvanttitasolla liikkuu informaatiota ajassa eteenpäin ja taaksepäin, ja informaation kohdatessa "syntyy" nykyhteki (analogiana oli curling-rata, jossa liikkuu kiviä molempiin suuntiin; toiset sinisiä ja toiset punaisia). Tutkijoiden mukaan tässä ei ole kyse hiukkaskiihdyttimen tasoisista törmäyksistä. Teorian mukaan todennäköisyysaalto siis "romahtaa" todellisuudeksi (ts. havaitsemaksemme vaihtoehdoksi tapahtumista), kun menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat nykyhetkessä.
Mutta mikä sitten tekee entropiasta havaitsemamme ajan nuolen täällä "materian maailmassa"? - Voisiko kysymys olla Higgsin kentästä? Jos Higgsin kenttä "antaa hiukkasille massan", samalla se tekee atomien ja materian muodostumisesta mahdollista. Higgsin kenttä mahdollistaa siis myös entropian suunnan, koska se määritellään aineen / energian käsitteillä. Higgsin kenttä on siis kuin Creme Brulén sokerista sulatettu, rapea pinta, jossa myös kvanttitason todennäköisyysaallot ovat "romahtaneet" tai tavallaan "jäätyneet" (onko mekanismi sitten juuri Higgsin kentässä noiden tutkijoiden hypoteesin mukainen).
Higgsin kenttä romahtanee mustassa aukossa, jolloin informaatio on jälleen kvanttitason ilmiöiden "armoilla", eli todennäköisyysaaltoja ei "kiinnitä" mikään.
On hauskaa ajatella, että sähkömagnetismin maailmassa (neuronien väliset sähköpurkaukset aivojen synapseissa) ajalla ei myöskään ole "koettua suuntaa", eli unissamme aika voi kulkea miten tahansa. - Ruusu kuitenkin kuihtuu yön aikana maljakkoon, vaikka yöllä unia näkisimmekin.
Näistä kosmologisista teorioista saa niin hauskoja juttuja ja uutisia. Ongelmana vain on empiirinen todentaminen. Esimerkiksi kysymys siitä, onko entropian havaittavien ilmiöiden ja kokemuksemme "taustalla" ikuisuus (aika), ja olemmeko oman maailmankaikkeutemme sisällä "kuplassa", kuin yksi monista ilmapalloista huoneessa (em. ohjelmassa esitetty hauska vertaus monimaailmankaikkeuksien teoriasta). Emme koskaan voi "nähdä" koko huonetta, koska olemme oman ilmapallomme sisällä. Myöskään informaatio ei voi siirtyä ns. todennäköisyystimantin ulkopuolelle (ts. valokartio, joka syntyy yhdistämällä informaatio menneestä ja tulevasta). Em. ohjelmassa esiintyneen tutkijan mukaan pelkästään omassa maailmankaikkeudessamme kokonaisinformaatio nykyisellä aikaskaalalla olisi 10 potenssiin 10 potenssin 123. Ja informaatio, jonka voisimme koskaan saavuttaa, olisi 10 potenssiin 10 potenssiin 93. - Tutkijan mukaan kuitenkin pelkästään atomien laskemiseen noin desistä vettä vaadittaisiin noin Yhdysvaltain kokoinen laite, joten kokonaisinformaation tuottamiseen vaadittaisiin suurempi laite, kuin mitä tunnettuun maailmankaikkeuteen mahtuisi. Ja hänen ironisen kommenttinsa mukaan sekin romahtaisi massansa vuoksi mustaksi aukoksi.
Uutisoinnin ongelma on perimmiltään siinä, että sekoitetaan kvanttifysiikka, materiaalinen fysiikka (Higgsin kenttä atomeineen) ja ajan kokeminen. Hauskoja anekdootteja tästä sopasta saa kirjoihin, mutta ennen kuin kukaan näistä popularisoivista ja kvanttitason ruusuun sekoittavista tyypeistä esittelee meille kuolleen isänsä, ovat jutut vain juttuja. Ja ruusu kuihtuu.
Toistaiseksi Einsteinin teoria ajan ja tilan yhteenkietoutumisesta on vahvimmin empiirisesti todennettu malli ajan ja avaruuden yhteydestä. Teoreettisesti tuossakaan mallissa ajalla ei ole "suuntaa", mutta Higgsin kentässä massan saavat hiukkaset huolehtivat siitä, että nyt on nyt, eilen oli eilen, ja huomenna ruusu on kuihtunut.
