Hyperstarin ensivalo

Aloittaja einari, 07.08.2013, 20:20:29

« edellinen - seuraava »

einari

Tuli sitten Auvisen Antin kanssa hommattua keväällä/kesällä Celikan 9.25" ja siihen Hyperstar.
Eli tuloksena on valosaavi jonka aukkosuhde on F/2.3.
Viime yönä ensi kertaa kokeiltiin Hauholla kuinka käytännössä tuollainen toimii.
Etukäteen oli pientä pelkoa että vaikeksia tuottaa asennus, säätö ja fokusointi.
Asennus meni muutamassa minuutissa kun apupeili ruuvataan pois ja Hyperstar-linssistö paikalleen.
Pientä pähkimistä oli kennon saamisessa oikealle etäisyydelle linssistöstä, mutta säädettävällä palalla ja mittauksilla se mielestämme saatiin kohdalleen.
Eniten aikaa sitten menikin kollimoinnissa, ehkä 15-20 minuuttia, mutta onneksi oli paikallinen kollimointimestari toimessa (minulle olisi riittänyt mitä rinkuloita näytöllä näkyi jo aikaisemminkin).
Eniten ajasta meni kun päätä raavittiin että keksittiin tuon Hyperstar-kollimoinnin periaate.

Joka tapauksessa lopputulokseen olimme tyytyväisiä. Tähdet näyttivät koekaniinina olleella ASI-kameran kennon kuvassa pyöreiltä ja teräviltä reunoille asti. Ja putken fokusointikin oli suhteellisen hyvää eikä klappia liiemmin peiliin esiintynyt.
Malttamattomina tässä odotellaan että Losmandy-jalustakin saataisiin toimimaan...

Alla olevat koekuvat on siis ilman seurantaa- toisessa 4.5s valotuksia 50 ja toisessa 1.5s valotuksia 20.
Mitään flättiä/darkkeja yms turhakkeita ei ole käytetty.
Toisessa on ymmärtääkseni Polaris ja toisessa joku paikka sen lähistöllä.
Joku guru voisi tehdä tuosta platesoleven ja laskea kuvan koon ja pikseli/kaarisekuntia-arvot.

___
Tapio

Lauri Kangas

1.42 kaarisekuntia per pikseli. Näkökenttä 30x23 kaariminuuttia. Tekee polttoväliksi 545 millimetriä.

Ei muuta kuin järeämpää kameraa sitten vaan kiinni ja valottamaan!

Timo Kantola

F2.3 kuulostaa ihan hyvältä  :tongue:

Nuo vaakatason difraktiopiikit tulee kameran piuhasta?  Toinen piuhan pätkä 90 asteen kulmaan, tulee esteettisiä tähtiä.
Timo Kantola

naavis

Hittolainen! Luulin jo voittavani tämän kauden valovoimakisan Boren-Simonilla. :evil: Ei vaan, onnea hankinnasta!

monni

Hienoa! Sitten vaan kovaa ajoa.

F2.3 on kyllä kovaa kamaa. Tulee mielenkiintoinen kausi kun Naaviskin saa Baaden-Baadeninsa iskuun ja alkaa kuvia tulemaan.
https://www.facebook.com/monni

"En ole tähtitieteen tohtori mutta voin vilkaista."

einari

Kiitoksia.
Ikävä vaan että nämä hankinnat aina tuntuu aiheuttavan lisähankintapaineita - eli se isompi mustavalko-ccdkamera pitänee hommata jossain vaiheessa.
Mutta värikuvia toistaiseksi tulossa jo perinteisellä SXV-H9C:llä. Siinäpä on kaksi piuhaa (usb ja virta) joten nuo voi virittää Timon ehdottamalla tavalla jotta saa kauniita tähtiä.
___
Tapio

Ransu

Onnittelut vaan täältäkin valovoimaisesta hankinnasta, Antti jo Cygnuksella tuosta mainitsikin. Voisi kuvitella fokusoinnin olevan aika haastavaa tuolla aukkosuhteella? Mukava päästä näkemään millaisia kuvia tuolla systeemillä saa, varmaan värikamerankin kuva valottuu melko nopeasti puhki.
Rauno Päivinen
Imatra
C14, Meade10" LX200 OTA,Tal100RS, Vixen 81SD, EQ8.
http://pellervo-observatory.blogspot.com/

tähti_ville

Heippa vaan kaikille,

Minunklin puolesta kiitokset kaikille kehuista, ja kyllä siinä vielä pientä rakentelu purtavaa on ennenkuin kaikki palikat ja systeemit on valmiina.
Tyytyväinen olen silti tähän pikaiseen kokeiluun ja suhteellisen kivuttomasti saatiin ensivalo otettua kuten Tapio jo edellä kuvailikin asennustapahtumaa.

Terveisin Antti

JariP

Melko hidas tuollainen F2.3, täällä sentäs F2.1:nen  :tongue:

No ei vaan, kiva saada kokemuksia toisiltakin hs käyttäjiltä.

- jari


C8 / Hs f2, Cgem, Atik 428exm, Kwiq / Lodestar
Astronomik 12nm nb filters

Blokkeri  http://jarinkuvat.blogspot.fi/

Jyrki

Onnea vaan hienon valosaavin hankinnasta   :cool:

....alkaa kohta oma F/3 tuntumaan ihan mopolta kun porukka hankkii toinen toistaan nopeampia vehkeitä. 
Officina Stellare Veloce RH200 F/3.0, Canon FD 300mm F/2.8, ASA DDM60 PRO, SBIG STF-8300M.
http://www.flickr.com/photos/67018317@N07/

niklas1234

Onnittelut hankinnan johdosta!
Itse hullaannuin Hyperstariin kesän aikana ja tilaus lähtikin Saksaan siltä seisomalta.
Nyt on 6" Hyperstar odottamassa käyttöönottoa.. ja kun yllä noista valovoimista höpistään niin omalle kohdalle osui sellainen luku kuin f/1.9!  :cheesy:

mickut

Onnittelut hankinnasta, kollimoinnista ja ensivalosta. Edelleen kyllä houkuttelee tuo hyperstar omaan C8:iin, toisaalta pitäisi yrittää saada laarissa lojuva 6.1" f/1.25 triplettikin joskus tähtitaivaan alle laitettavaan kuntoon, niin näkisi miten kupera kuvataso siinä oikeasti on.

-A

tähti_ville

Heippa,

En malttanut olla kokeilematta miten Canon 1000d / mod istuu saavin päähän, vaikka olikin pientä pilviharsoo.
Valotuksia 32s pätkiä 9 kpl yhteensä 4min48s 2s viive laukaisulla. Sais nuo sateet ja pilvet väistyä jotta pääsis tosi toimiin.

terveisin Antti

tähti_ville

Lainaus käyttäjältä: einari - 07.08.2013, 20:20:29

Malttamattomina tässä odotellaan että Losmandy-jalustakin saataisiin toimimaan...


Heippa Tapio,

  Elä sinä ennää hättäile. Käväisin tässä pikkasen savotta hommissa ja " Losmänty " toimii taas. :grin:

Terveisin Antti

einari

Eli lekalla pientä hienosäätöä.  :smiley:
___
Tapio