GSO RC-putket (10" ja 12")

Aloittaja Timpe, 05.01.2013, 20:32:34

« edellinen - seuraava »

Timpe

Newtonin kollimointi nyt onkin helppoa, kun siinä on optiikassa tasopeili ja parabolinen pääpeili vastakkain, jolloin säätötoleranssit ovat F5...F8 perusputkissa sangen väljiä. RCT:ssä on vastakkain kaksi hyperboloidia, joiden pienetkin kohdistusvirheet näkyvät heti kuvassa radikaalina kuvalaadun heikkenemisenä. Ymmärrän hyvin, ettei RCT:tä suositella vasta-alkajan putkeksi ja välillä on vaikeuksia ymmärtää miksi edes harrastuksessaan edistyneempien tulisi kiusata itseään mokomalla laitetyypillä :grin:

Purin tänään putken taas kertaalleen osiksi pääpeilin osalta ja epäilin näiden pikkutaipumien syyksi pääpeilin tuentaa kuudella silikonitäplällä sivuiltaan. Tästä oli joskus muinoin juttua tässä samassa ketjussa, kun jäykkä originaalisilikoni oli murtunut jostain syystä yhdeltä sivultaan.


Vaihdoin tuolloin kolmen pisteen tilalle kuusi silikonipistettä, mutta käytin tehdastekoista elastisempaa silikonia.



Lisäsin tänään silikonin kiertämään peiliä ympäri kauttaaltaan tuohon peilin ja pitimen välisen uran yläreunaan. Katsotaan kuinka tuo vaikuttaa kuvaan kun silikoni on kokonaan kuivunut. Nyt puolikuivalla silikonilla taipuilu on vähentynyt melkein kokonaan pois eli etelään suunnaten pääsi kuvaamaan ilman kollimointi-lisäsäätöjä. Jollei toimi, niin sitten pitää kaivella nuo pois ja vaihtaa tilalle jokin muu perus kph-silikonia jämäkämpi tuentamateriaali. Liitekuvasta näkee samalla kuinka erilaiset lukemat saadaan CCDI:llä LRGB-kanaviin, mutta toisaalta kanavien kesken lukemat pysyvät vakaina eli kuva pysyy stabiilina ajan funktiona (esim. G kanavan kollimointitarkkuus nyt 2,5"...2,6"). Kuvan taustalla lisäksi muutamia tähtiä 100% näyttötilassa...
- Timo Inkinen

Timpe

Tässä vielä tarkempi analyysi viime yöltä, sillä olin klo 22:30-01:00 välisen ajan hieromassa/mittaamassa kollimointiasioita kuntoon (alkuillan kuvauskohde meni tuolloin puiden taakse piiloon).

Ensin siis testiä putken taipumista kun tein RCT:lle viime yönä samanlaisen taipumatestin kuin tein pari päivää sitten (2000mm polttovälillä). Nyt paketissa oli mukana normaali kuvauskokoonpano eli Astro Physics CCDT67 lyhennin ja 15 valotuksia ympäri taivasta (zeniitti-etelä-itä-zeniitti järjestyksessä). Idän suuntaan näytti olevan pientä taipumaa, mutta meneekö tuo jo taipumatolerassien sisälle? Huomionarvoista on että tässä testissä zeniitissä palattiin samaan tilanteeseen, mistä lähdettiin liikkeellekin.  :smiley:



Sitten tein testiä zeniitissä kuinka putken kuva muuttuu kun kamera/lyhenninyhdistelmää kiinnitetään Feather Touch:in tarkentimeen. Tuossa on pieni pelivara kuinka kiristät 2" holkin 2" tarkenninputkeen kahdella ruuvilla, joista toinen on kiristyspannan takana. Näyttäisi siltä, että tämä kiinnitystoleranssi aiheuttaa vähintään saman verran heittoa tähtien muotoihin kuin tuo ympäri taivasta tapahtuva putken pyörittely. Keskimäärin muutokset ovat pieniä, jos pyrin kiinnittämään kameran tarkentimeen huolellisesti sitä eri puolilta tasaisesti kiristäen ja samalla tarkenninputkea vasten painaen. Tuo kuvassa näkyvä huonoin tähtien muoto tulee, jos kamera kiristetään paikalleen vain tuolla kiristyspannalla puristamalla, jolloin se puristuu tarkenninputkeen sormituntumallakin vinoon. Yhteenvetona edellisestä kameran kiinnittämisellä tarkentimeen on väliä ja kameran asento on syytä varmistaa testikuvilla ennen varsinaisen kuvaamisen aloittamista!



Yritin saada samalla kokonaiskollimointia samalla parhaaseen mahdolliseen tikkiin ja tässä alla on nyt nurkkia myöten kohtuullisen hyvä 99% tulos mitattuna...



Ja tässä sama tähtikenttä mitattuna kun kuvaa on valotettu viisi minuuttia (300s, lukemattomia himmeitä galakseja UMa tähtien taustalla ;) ja seeing levittää tähtiä suuremmiksi pallukoiksi. Voit verrata tätä 300s valotusta 15s testivalotukseen, sillä mittaustähdet ovat kummassakin samat :wink:



Ja tässä taas samainen 300s kuva CCD Inspectorin mittauksilla nähtynä ts. se mikä näyttää hyvältä visuaalisesti, ei ole ihan niin hyvä CCDI:n mittaamana. :tongue:



Pitää siirtyä seuraavaksi kestotesti-vaiheeseen eli kuvailla tähtiä normaaliin tapaan ja katsoa kuinka putken kollimointi pysyy paikallaan normaalikäytössäni, jossa kuljettelen sitä varastoon ja takaisin jalustalle kuvausöiksi. Mittausarvoissa kuva 355 on 15s valotus ja 357 vastaavasti 300s valotus, ei muutoksia putken säädöissä.
- Timo Inkinen

Timpe

Lyhyesti väliaikatietoja eli tämä projekti näyttäisi nyt melko valmiilta :cool:
Otan putken varastosta, vien jalustalle, kiinnitän kameran ja otan viisi testikuvaa zeniitistä ja kaikki näyttää olevan ok.
Tässä yksittäinen tähtikuva 15s valotuksella...



Ja tässä viiden kuvan keskiarvomittaukset...



Curvature: 17,6% - 25,8%
Collimation: 0,0" - 3,0"
FWHM: 1,87" - 2,14"

Tuossa taidetaan pyöriä CCD Inspectorin mittaustoleranssien sisällä, sillä en tehnyt putkelle mitään noiden viiden testikuvan välillä ja siitä huolimatta CCDI antaa tuollaisen vaihteluvälin mittauksiin. Tai sitten paikallisseeingin vaihtelut vaikuttavat tuon verran mittaustuloksiin. CCDI antaa kumminkin  pilkulleen samat lukemat sekä kuvausläppäristä että tästä pöytäkoneelta mitaten ts. se on mielestään varma tuloksista. Niin tai näin, tuon perusteella ei kannata lisäsäätöjä enää toistaiseksi tehdä. Kun kevät tästä valostuu, yritän saada pääpeilin pitimen ympärillä olevat kiristysruuvit vielä tiukemmin puristamaan peilinpidintä sivuttaisssuunnassa. Mutta se on nykyistä lämpimämmän kelin hommia, eikä hyvää kuvausaikaa kannata hukata tämän enempää :wink:

Mainitsin joskus, että käänsin tästä putkesta ne kolme pääpeilin pohjaan puhaltavaa puhallinta toisin päin eli siis imemään ilmaa pois putkesta. Olen nyt käyttänyt näitä puhaltimia myös kuvausten aikana, koska olen sitä mieltä että tämä vaikuttaa kuviin saataviin FWHM-lukemiin. Tässä RCT:ssä käy nyt tasainen ilmavirtaus putken suusta alas pääpeilille ja ilmavirtaus imetään peilin takaa puhaltimilla putkesta ulos. Olen näet vahvasti sitä mieltä, että kun ilmavirralla on selkeä suunta valon kulkutiellä, niin se parantaa putkiseeingiä ja sitä kautta loppukuvalaatuakin. Edes tuuletinvärinöistä ei näyttäisi olevan haittaa, vaikka ajan niitä +12V jännitteellä ja puhaltimet "huutavat" täysilllä :smiley:
- Timo Inkinen

Timpe

Unohtui kirjata tänne ylös että tuli edelliskerralla tehtyä uuden hiilikuituputken lämpötila-muutosmittaus. Otin ensimmäiset testikuvat klo 19:48-19:55 välisenä aikana ja yön lopuksi otin toiset testikuvat klo 02:46-02:49 välisenä aikana. Tuosta tuli siis noin 6h 45min pituinen mittausjakso, jonka aikana RCT:n hiilikuituputki olisi voinut muuttaa pituuttaan mennen tullen ja silminhavaittavasti näiden kahden testikuvan välissä. Noh, saatte tulkita muutoksen tästä alla olevasta vertailukuvasta :wink: (Putkea ei siis ole tarkennettu tuossa välissä.)



Putken tarkennuksessa tapahtunut muutos taitaa nyt jäädä seeingin vaihtelun suuruiseksi eli sen voi jättää lähes huomiotta, jos tuon oikein tulkitsin. Tuollainen hiilikuituputken pitääkin olla eikä alumiinikiskoilla/pannoilla päistään kiinni pultattu ja lämpötermisesti alumiiniputkea lähestyvä, kuten GSO asian hoitaa tämän RCT:n tehdasversiossaan...  :grin:
- Timo Inkinen

kurppa

itekki ku pitemmän aikaa seurannu tätä timpen kollimointi projektia. Niin aloin miettiin et jos kerta perus RC putken kollimointi on noin haastavaa puuhaa niin mitenhä mahtaisi ärräpäät lennellä ku kohteeksi otetaan Pro tason laite? :)
CPC 925
Diagonal 1 prisma
40mm Pl
Omni 15/12/9mm
X-Cel 21mm/18mm/8mm
Drago 12.5mm
Astro 2.5x Barlow
Baader ND0,9/UHC-S/O-III Suotimet
-------------------------------------------------------
CCD kamera harkinnassa eri vaihtoehtoja voi ehdotella iha vapaasti =)

Murtsi

Tässä on nyt tainnut käydä sillä lailla että nyt Timpellä alkaa olla pian se pro tason laite  :grin:

Paremman tason laitteita ei tarvitse viritellä tähän tyyliin koska kaikki on otettu huomioon jo tehtaalla, niihin riittää sitten pelkkä peruskollimoiti.

pepa

Mutta täähän on harrastusta. Kiva värkkäillä, rakennella ja saada kokemusta miten laitteet toimii. Nyt on Rovaniemellä pitkästä aikaa tosi puhdas taivas. Taidan newtonia ulkoiluttaa.
-PP74- Newton 200/1200, SkyLux 70/700, kiikari Zenith 7*50, kamera Olympus e-p2, Meade 110/800.

Timpe

Murtsi ja pepa tuossa jo kommentoivatkin olennaisimmat. RCT:n kollimointihaaste tuli otettua vastaan ja myöhemmin selätettyäkin, kun opin RCT-putken säätötoleranssien pienuuden kaikissa mahdollisissa paikoissa. Kollimointi muuttuu vielä nytkin hitusen kun putkea kääntelee ympäriinsä, mutta varastokuljettelun se kestää ihan hyvin. Tämä viittaa pääpeilin silikonien suuntaan, mutta kuvaillaan nyt tällä säädöllä kun nuo toleranssiheitot jäävät loppupinossa miltei näkymättömiin. Ja kuten Murtsi sanoi, niin ongelmana on lähinnä putken mekaniikan heikkoudet, jotka eivät oikein tule juttuun RCT-putken tarkkaakin tarkemman kollimointivaatimuksen kanssa. Kokemusta tämän kanssa on saanutkin ihan riittämiin ja ainakin sen olen oppinut, ettei GSO:n Truss Tube Astrograafissa ole mitään muuta sisältöä kuin samat tehtaan suunnitteluvirheet entistä koreammassa paketissa. Saisivat GSO:lla keskittyä parantelemaan oikeasti putken mekaniikkaa, eikä sen ulkoasua! :grin:
- Timo Inkinen

Timpe

GSO on viimeinkin "myöntänyt" suunnittelumokansa tarkentimen kiinnityksessä pääpeilin pitimeen tai ainakin tehnyt sen epäsuorasti uusissa Truss-runkoisissa 14" ja 16" RCT-putkissaan, kun on muuttanut näiden rakennetta tuosta kohdasta :grin: Esim. TS:n sivuilta löytyvässä 16" mallissa kuvataan tarkentimen kiinnitystä tällä tavoin:
"Redesigned back plate, decoupling of the focuser from the telescope with seperate collimation." (TS:n kuva tässä)

Jenkeissä näitä RCT-putkia myydään Astro-Tech tuotemerkillä, joten Astronomicsin myymässä 14" kokoisessa AT RCT-mallissa on myös sama rakennemuutos:
"The newly designed focuser attachment collar is bolted rigidly to the back plate of the AT14RCT, completely independent of the primary mirror and baffle tube. This allows it to be collimated separately from the primary and secondary mirrors if needed, using an optional #FCR1012 focuser collimating ring."

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanoisin... eli jospa sama suunnittelumokan korjaus tulisi jatkossa myös pienempiin 6"...12" RCT-malleihinkin. :tongue:
- Timo Inkinen

Timpe

Olen kuvaillut ds-kohteita GSO:lla viime yöt läpeensä ja tehnyt siinä sivussa hämäräaikana (aamu/iltayöllä) erilaista lisätutkimusta putken ja sen osien käyttäytymisestä.
Tässä ketjussa kyseltiin joskus AstroPhysics CCDT67:n osuutta mahdollisiin kollimointiongelmiin, mutta nyt voin vahvistaa ettei sen vaikutus tähtien muotoihin ole kuin suhteellisen mitätön. (CCDT67:n linssistö saattaa olla hitusen verran vinossa, mutta sen vaikutus hukkuu mm. kameran kiinnitystoleranssien sekaan eli siihen kuinka kiristän kameran 2" Starlight Instruments Feather Touch tarkentimeen.) Tässä alla testikuvia niille jotka haluavat nähdä 360 asteen pyörityksen tähtitaivaasta ja tutkia tähtien muotoja ympäri kuva-alaa. :wink:

Kamera alkuasennossa:


Kameraa käännetty tarkentimessa 90 astetta:


Kameraa pyöritetty 180 astetta:


Ja 270 astetta:


Edellisten lisäksi sopii hyvin kuva, jossa olen kiinnittänyt kameran hiukan eri tavalla tarkentimeen. Tarkentimessa on kaksi ruuvia 90 asteen kulmassa ja toinen on kiristyspannan takana ja toinen puristaa suoraan okulaariholkissa olevaa CCDT67 korjainta (teflon-padillä). Nämä sallivat pienen kallistuseron kameran asentoon ruuveja eri tavalla kiristettäessä ja tämä näkyy tällä tavoin loppukuvassa (vertaa tätä lähtökuvaan 0-kallistuksella). Loppupäätelmä tähtien muotoja tarkasteltaessa: RCT-putkessa kameran asento tarkentimessa on merkittävä asia kokonaiskuvalaadulle olemattomien kollimointitoleranssien takia!



Tuon jälkeen tein kallistustestit putkea ympäri taivasta pyöritellen ja samalla testikuvia ottaen. Tästä nakyy hyvin taipuuko jokin kuvausjunassani, joten taas lisää testikuvia... :tongue:

Lähtökuva zeniittiin kuvaten:


Putki osoittamaan 0-deklinaatioon etelään: (kuvan tarkennus muuttuu hiukan, muutoin ok)


Putki lounaaseen (en pääse kuvaamaan länteen, tarkennus palautui kohdalleen):


Putki itään (tähtien muotoihin lievää soikeutta):


Ja putki pohjoiseen (vaativin pyöritys normaaliin kuvaussuuntaan nähden, tähdet vähitellen enempi "kuralla" muodoiltaan):


<Huokaus> Vieläkin tuo taipuu hitusen verran ja nyt syyllisen etsintä jatkuu pääpeilinpitimestä (kuten arvelin tuolla aiemmin ja kuten Jussi päätteli tuolla GSO RCT 12" ketjussaan).

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 16.03.2015, 22:30:58
Lisäsin tänään silikonin kiertämään peiliä ympäri kauttaaltaan tuohon peilin ja pitimen välisen uran yläreunaan. Katsotaan kuinka tuo vaikuttaa kuvaan kun silikoni on kokonaan kuivunut. Nyt puolikuivalla silikonilla taipuilu on vähentynyt melkein kokonaan pois eli etelään suunnaten pääsi kuvaamaan ilman kollimointi-lisäsäätöjä. Jollei toimi, niin sitten pitää kaivella nuo pois ja vaihtaa tilalle jokin muu perus kph-silikonia jämäkämpi tuentamateriaali.

Vahdoin siis pääpeilin kiinnitykseen paremman kiinnitysmateriaalin, joten nyt testataan kuinka Casco SuperFix pitää peilin paikallaan pitimessä. Tämä tökötti on kuivuessaan selvästi jämäkämpää kuin tavallinen silikoni. Ja jos syyllinen ei olisi tuossa peilin tuennassa pidinkuppinsa, niin sitten tein pidinkupille kolmen pisteen sivuttaislisälukitukset M8 pulteilla. Tässä pari kuvaa selventämään asiaa:



Pääpeilinpidintä kiskotaan nyt kolmeen eri suuntaan noilla M8 pulteilla, jotka pääsevät liikkumaan teflon-pädillään ylös-alas kollimointiruuvien liikkeen mukaan (tuolla on siis pulttia varten kierre pääpeilin kupissa):


Näillä kolmella pultilla saan myös asemoitua pääpeilin  paikalleen keskelle hiilikuituputkea ja tämä korvaa ne kolme puskuruuvia joilla olin aiemmin yrittänyt tukea peilinpidintä sivuttaissuunnassa (en lähtenyt talvella laiskuuttani purkamaan putkea telakalle pariksi päiväksi, mutta nyt sekin fiksaus tuli tehtyä). Tässä on näet jonkin aikaa ollut tilanne, että RCT:n kollimointi sujuu rutiinilla "putki osissa" tilanteesta "putki kuvauskunnossa" tilanteeseen eli se ei tuota ongelmaa, kun vain GSO:n mekaniikka saadaan iteroitua/vatuloitua/modattua  RCT-optiikan vaatimalle tarkkuustasolle :grin: Tämä kiinalais-RCT-putki on siis täyttänyt oppimistarkoituksensa varsin hyvin  :grin:

Hymyilyttää, kun jenkit tekevät perästä kaikenlaista samanlaista tuunausta ja kyselevät kollimointiapua AT RCT-putkiinsa samoin kuin allekirjoittanut on tehnyt tässä vuosien mittaan :rotfl:
http://www.cloudynights.com/topic/509460-daytime-collimation-of-a-cassegrain-scoperc/
http://www.cloudynights.com/topic/508959-at12rc-issues/
http://www.cloudynights.com/topic/506196-collimating-an-astro-tech-at6rc/
http://www.cloudynights.com/topic/506396-best-laser-collimator-for-a-t-rc-optical-design/
http://www.cloudynights.com/topic/467070-gso-ritchey-chr%C3%A9tien-collimation/
http://www.cloudynights.com/topic/506774-rc08-collimation-help/
(tuossa vain viimeisimmän kuukauden saldo CN-foorumilta)

Ai niin, taas kerran näkyi kolmiomaisia tähtiä näiden säätötouhujen lomassa:
http://astrokuva.galleria.fi/kuvat/Kuvauslaitteistot/GSORC10/CCD_Image_188_triangle_stars.jpg/_full.jpg
Tuo on ilmeisesti sopiva yhdistelmä koma-virhettä ja astigmaattisuutta sotkettuna toisiinsa, mene ja tiedä tuota, mutta tuo on sangen veikeän näköistä tähtikenttää...
- Timo Inkinen

Jussi Koponen

Pyörititkö muuten koko tarkenninta vai kameraa tarkentimessa näihin uusiin testikuviisi?

Timpe

Ihan käsipelillä pyörittelin kameraa tarkentimessa ja lukitsin sen joka kuvaa varten uudelleen noilla ruuveilla. Käytännössä noiden CCDT67 testikuvien erot johtunevat osaltaan myös kameran kiristyseroista tarkentimessa. (Mulla oli se kiinteä jalustatolppa, muttei muuta observatoriota sen ympärillä kuvausputkelle ts. allekirjoittaneen ei kannata viritellä liian kiinteitä kuvaussysteemeitä, koska ne joutuu aina purkamaan aamuyöstä pois.)
- Timo Inkinen

Timpe

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 20.08.2015, 12:52:09
Vaihdoin siis pääpeilin kiinnitykseen paremman kiinnitysmateriaalin, joten nyt testataan kuinka Casco SuperFix pitää peilin paikallaan pitimessä. Tämä tökötti on kuivuessaan selvästi jämäkämpää kuin tavallinen silikoni....clip...
...kun vain GSO:n mekaniikka saadaan iteroitua/vatuloitua/modattua  RCT-optiikan vaatimalle tarkkuustasolle...

Lisätään vielä listaan yksi verbi lisää eli "tupeloida" :tongue:
Pääpeilin kiinnityksessä pidinkuppiinsa SuperFixillä sen reuna jäi aavistuksen painamaan yhtä pidinkupin metallireunan koroketta vasten ja putkesta saatu kuva oli sitä myöten täysin kuralla. -> Irroitin pitimestä massat pois, siirsin peiliä vajaan millin ja massasin sen takaisin paikalleen, mutta nyt jättäen pitimen reunoille joka puolelle noin millin välykset. Vähensin samalla massapisteiden määrän kolmeen, koska tuo SuperFix kuivui melko jäykäksi, mutta vielä elastiseksi liimaksi. Tuosta tupeloinnista tuli projektiin turha kahden illan hukka-aika  :sad:
- Timo Inkinen

Timpe

Uudelleen tehdyn pääpeilin kiinnityksen jälkeen taipumistestin tulokset alkoivat näyttää niin hyviltä, ettei sieltä suunnalta pitäisi olla odotettavissa suuria yllätyksiä. Tapahtuu vain pieniä muutoksia tähtien muotoihin kun putken asento muuttuu 70 astetta taivaalla suuntaan tai toiseen zeniitistä. Tässä malliksi testikuvakollaasi zeniittitähdistä ja sitten etelästä meridiaanilta kuvatuista...

(zeniittikuva)


(eteläkuva)


Sitten viimeinen jäljelle jäävä asia eli kollimointitarkkuus. Nyt olen jossain 2"...5" "Collimation" ja "Curvature" 20%...30% lukemissa kollimoinnissa (FWHM 2"...3" = kalibroimaton lukema, joka on vertailukelpoinen ainoastaan omien mittausteni kanssa). Yleensä testikuvissa jokin yksittäinen kuva-alan nurkka on jäänyt muita hiukan pehmeämmäksi tähtien muodoilta eli siellä tulee enemmän soikeita tähtiä. Lopetin säädöt su-ma yönä joskus 03:02 tienoilla, kun satuin saamaan nurkat tasapainoon keskenään. Toisin sanoen kaikissa nurkissa oli saman suuruinen virhe ja muualla kuva-alalla tähtien muodot olivat pyöreitä (eivät pieniä kolmioita, viivoja, neliöitä tai jotain muuta eksoottista).

Tässä mittaustuloksia tuolta illalta: ("kadonnut aikaväli" tuossa keskellä kului normaaliin ds-kuvaukseen :wink:)


Olen kertonut joskus siitä ilmiöstä kun peilien kollimointi napsahtaa 100% kohdalleen ja tällöin kuva terävöityy ikään kuin silmissä (verrattuna edelliseen testikuvaan). Sain tuona iltana muutamaan kertaan tämän ilmiön näkyviin, mutta joka kerralla kuva-alan nurkkiin jäi vielä hitusen parannettavaa. No, nyt kuva-alan keskitys on kohdallaan ja virheet nurkissa liki samassa suuruusluokassa. Luultavasti katson tämän jälkeen muuttuuko tilanne seuraavana kuvauskertana ja onnistunko naksauttamaan kollimoinnin kohdalleen siten, että kuvan tähdet terävöityvät alla näkyvällä tavalla. Jos tämä onnistuu vaikka kameran asentoa tarkentimessa muuttamalla, niin hyvä sitten. Muutoin tehdään taas hämärä-kelissä niitä "mikrosäätöhipaisuja" eri kollimointiruuveihin, kunnes koittaa täysin pimeät kuvauskelit... :cheesy:

Tässä siis ero 95% ja 99% kollimoidun RCT-putken välillä: (Tai mistä sitä tietää, jos seeing rauhoittuu täysin lyhyinä hetkinä ja näkyy tuolla tavoin... Toisaalta teen kumminkin pieniä kollimaatiomuutoksia testikuvien välissä ja luotan siihen että nämä näkyvät kuvissa tällä tavoin.)


Hupinsa kullakin eli hauskaa puuhaa tällainen RCT:n tarkkuuskollimointi, jossa haetaan putkesta sitä absoluuttisen parasta suorituskykyä... :rotfl:
- Timo Inkinen

Timpe

Tuli taas hierottua RCT:n kollimointia pikkuisen paremmaksi eli hassua kun nuo tähdet tuntuvat pienenevän kooltaan kuin se kuuluisa "pyy maailmanlopun edellä" :grin:




Pienimmät tähdet tuossa 15s testikuvassa alkavat jo lähestymään kennon kuumia pikseleitä, joten en lähtenyt siivoamaan kuvaa millään tavalla kuumista pikseleistä ts. tuossa on MaxIm DL:n automaattivenytys FITS-kuvasta ja tallennettuna JPG-muotoon. Tuon kuvan mediaani-FWHM on PixInsightilla mitaten tässä (ja jos kamerasysteemin pikseliresoluutio taivaalta on jotain 0,83"/pix, niin alle kahden kaarisekunninhan tuossa jo mennään, jos tämän oikein ymmärrän):



Nykysäädöillä myös FocusMaxin V-curve -ajon V:n kärki alkaa osumaan lähelle mitta-asteikon keskipistettä, kun se on aikaisemmin ollut selvästi sen vasemmalla puolen. Olisikohan tuossa nyt viimein sellainen tilanne, että putken mekaaninen akseli osuu onnekkaasti keskelle tarkenninta ja tämä akseli on nyt lähes saman suuntainen optisen "pääpeili-apupeili" -akselin kanssa?

Eikä tuo mokoma ole vieläkään kunnolla säädöissä, jos CCD Inspectorin säälimätöntä laaduntarkkailua uskotaan!



Vasen 3D-kaarevuuskuva näkyy tuossa kuva-alan sivulta päin ja siitä näkee hyvin miksi kuva-alan kaarevuus on vielä turhan suuret 28,9% ja minnepäin kokonaiskollimointi on pielessä. Hyvä puoli putken nykykokoonpanossa on, että kollimointi pysyy siinä mihin sen edellisiltana säädän. Voin siis jatkaa säätöjä suunnilleen siitä mihin jäin edellisiltana, vaikka kuljetan putkea aina käytön jälkeen takaisin kylmävarastoon eli lisätyö putken mekaniikan kanssa kantaa hedelmää :smiley:
- Timo Inkinen