Suomalainen tähtiharrastaja onnistui kuvaamaan etääntyvän James Webb -avaruusteleskoopin

Ursan Taivaanvahdissa on julkaistu poikkeuksellinen havainto. Suomalainen tähtiharrastaja on taltioinut James Webb -teleskoopin sen ollessa 79 000 kilometrin etäisyydellä. 

James Webb -avaruusteleskooppi laukaistiin eilen onnistuneesti avaruuteen.

Kokenut tähtiharrastaja Arto Oksanen huomasi, että James Webbin koordinaatiti olivat tarjolla Nasan Horizons-palvelussa. "Sääkin oli selkeä, joten ei kun kuvaamaan", hän totesi Tähdet ja avaruus -lehdelle.

Oksanen käytti yritykseensä Jyväskylän Siriuksen Hankasalmen teleskooppia. Etäkäyttöinen kaukoputki on varustettu 41 senttimetrin peilillä ja CCD-kameralla.

Kuvat on otettu lauantai-iltana noin kello 20.15 eli kuusi tuntia laukaisun jälkeen. JWST oli siihen mennessä ehtinyt etääntyä yhden viidesosan päähän Kuun rataetäisyydestä.

"Suuntasin kaukoputken noin 30 minuutin ennakolla ja aloitin kuvasarjan. Avaruusteleskooppi tuli kuviin kutakuinkin ennusteen mukaan ja olikin yllättävän kirkas."

Varmistuttuaan suunnasta koekuvien avulla Oksanen korjasi suuntausta ja otti vielä uuden kuvasarjan 10 sekunnin valotuksilla.

Ursan Taivaanvahti-palvelun havainnossa näkyy yhdistelmäkuvassa kaksi tähtitaustaa vasten liikkuvaa kohdetta. Ne ovat James Webb -teleskooppi ja sen rakettivaihe.

Kohteiden kirkkaus on kuvissa noin magnitudia 12 eli ne olisivat olleet tuolloin erotettavissa harrastajien kaukoputkilla.

Oheisessa kuvassa on Oksasen mukaan todennäköisesti vasemmalla JWST ja oikealla sen rakettivaihe. Tämä sopisi paremmin myös Nasan järjestelmän antamiin koordinaatteihin. Hän on julkaissut kuvistaan myös animaation YouTubessa.

Lähes 25 vuoden ajan valmisteltu James Webb laukaistiin joulupäivänä. Teleskooppi matkaa noin 1,5 miljoonan kilometrin päähän maapallolta. Siellä se sijoitetaan lopulta rengasmaiselle radalle Maan ja Auringon L2-pisteen ympäristöön.

Arto Oksasen havaintoraportti Taivaanvahdissa