Varhaisesta kaikkeudesta löytyi kaukaisin tunnettu galaksi – varmistusta odotetaan

Galaksi HD1:stä havaittu valo lähti todennäköisesti liikkeelle vain 300 miljoonaa vuotta alkuräjähdyksen jälkeen. Mikäli arvio saadaan varmistettua, on kyseessä galaksien etäisyysennätys.

Galaksi löytyi usealla eri teleskoopilla tehdystä kartoituksesta. Lisähavainnot millimetri- ja alimillimetrialueen ALMA-teleskoopilla tuottivat alustavan etäisyysarvion.

"Löysimme heikon signaalin hapen emissioviivasta, jota osattiin etsiä. Signaalin merkitsevyys on 99,99 prosenttia. Sen mukaan HD1 olisi 13,5 miljardin valovuoden päässä, mutta emme pysty olemaan varmoja ennen kuin saamme vähintään 99,9999 prosentin merkitsevyyden", selittää Akio Inoue Wasedan yliopistosta.

Tähän mennessä kaukaisin varmistettu galaksi on GN-z11, jonka valo lähti liikkeelle 13,4 miljardia vuotta sitten.

Kohdetta analysoinut tutkimusryhmä toivoo jatkohavaintoja viime jouluna laukaistulta James Webb -avaruusteleskoopilta, kunhan sen tiedehavainnot aloitetaan tänä vuonna.

Webb-teleskoopin perimmäisenä tavoitteena on päästä havainnoimaan maailmankaikkeuden ensimmäisiä galakseja ja tähtiä. Siltä odotetaan myös varmistavia spektrihavaintoja HD1:stä.

Aiheesta lisää Tokion yliopisto (englanniksi)