Betelgeuse saattoi ahmaista toisen tähden suhteellisen äskettäin

Betelgeusen nopea pyöriminen saattaa olla seurausta siitä, että se yhdistyi toisen pienemmän tähden kanssa vain muutama satatuhatta vuotta sitten.

Betelgeusen uskotaan olevan pakolaistähti, joka linkoutui muinoin ulos synnyinseudultaan. Tähän viittaa sen nopea liike avaruudessa, noin 30 kilometriä sekunnissa.

Betelgeuse myös pyörii epätavallisen vauhdikkaasti superjättiläistähdeksi. Sen pinnan ekvatoriaalinen pyörimisnopeus on 5 kilometriä sekunnissa.

Uuden ehdotuksen mukaan pyörimisnopeus on selitettävissä, jos Betelgeuse linkoutui ulos kotisijoiltaan yhdessä toisen tähden kanssa, jonka se sittemmin söi.

Tähtien yhdistyminen tapahtui, kun Betelgeuse paisui punaiseksi superjättiläiseksi.

Pienempi kumppanitähti joutui paisuneen ulkokuoren sisään ja kieppui nopeasti sisäänpäin, kunnes tuhoutui Betelgeusen ytimessä.

Tämä prosessi tapahtui vain muutamia satojatuhansia vuosia sitten. Betelgeuse sai siinä sen verran lisää pyörimisnopeutta, että se selittäisi tänä päivänä havaittavat lukemat.

Entisen kumppanitähden puolesta puhuu tutkijoiden mukaan myös Betelgeusen epätavallisen suuri typen määrä. Kun seuralainen tuli syödyksi, se sekoitti ylös typpeä Betelgeusen ytimestä.

Orionin tähdistön Betelgeuse on taivaan kymmenenneksi kirkkain tähti. Viime aikoina se on ollut otsikoissa kirkkausvaihtelujen takia, jotka saivat aikaan jopa odotuksia supernovaräjähdyksestä.

Aiheesta lisää Universe Today (englanniksi)