Proxima Centauri kuvassa. Kuva Hubble / ESA / Nasa

Auringon lähin tähtinaapuri näyttäytyy Hubblen kuvassa

Hubble-avaruusteleskoopilta on julkaistu kuva Auringon lähimmästä naapuritähdestä Proxima Centaurista.

Tähdestä ei edes Hubblen erotuskyvyllä näy kuvassa yksityiskohtia, vaan ainoastaan sen ympärille optiikasta aiheutuvat renkaat.

Proxima Centauri on punainen kääpiötähti, joka on todennäköisesti painovoiman sitoma Alfa Centaurin kaksoistähteen. Proxima Centauri sijaitsee noin 0,2 valovuoden etäisyydellä Alfa Centaurista ja 4,24 valovuoden etäisyydellä Auringosta.

Tähden massaksi on arvioitu vain yksi kahdeksasosa Auringosta. Pienen kokonsa ansiosta Proxima Centaurin arvioidaan olevan hyvin pitkäikäinen. Sen oletetaan pysyvän pääsarjan tähtenä noin 4 000 miljardia vuotta eli noin 300 kertaa maailmankaikkeuden nykyiän verran.

Proxima Centauri on liian himmeä edes kiikarikohteeksi. Tähti sijaitsee niin eteläisellä taivaalla ettei sitä pysty Suomesta näkemään.

Kesäkuussa Nasa julkisti suunnitelman, jossa Hubblea hyödynnettäisiin etsimään planeettoja Proxima Centaurin ympäriltä. Toistaiseksi siltä ei tunneta eksoplaneettoja. Niiden löytyminen saattaisi kuitenkin olla mahdollista, kun Proxima Centaurin liike taivaalla vie sen kulkemaan läheltä taustataivaan tähtiä vuosina 2014 ja 2016.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto