Hubblella aiotaan etsiä planeettoja Proxima Centaurilta

Nasa suunnittelee käyttävänsä Hubble-avaruusteleskooppia yritykseen löytää eksoplaneettoja meitä lähimmän tähden Proxima Centaurin ympäriltä.

Tutkijat aikovat hyödyntää etsinnässä mikrolinssi-ilmiötä. Havainnot mahdollistuvat, kun Proxima Centauri kulkee vuosina 2014 ja 2016 läheltä kahta taustataivaan tähteä.

Proxima Centauri on punainen kääpiötähti, joka sijaitsee vain 4,2 valovuoden etäisyydellä meistä. Siltä on etsitty aiemminkin eksoplaneettoja, mutta tähän asti tuloksetta. Havainnoista on päätelty, että tähden ympäriltä ei löydy ainakaan Jupiterin kokoluokan planeettoja alle 3 Maan vuoden kiertoajalla.

Mikrolinssi-ilmiössä etualalla oleva tähti kulkee taivaalla taustataivaan tähden yli. Tuolloin etualan tähden painovoima vääristää tai kirkastaa taustalla olevan tähden valoa riippuen tähtien keskinäisistä tarkoista paikoista. Mikäli Proxima Centauria kiertää planeettoja, pitäisi niiden vaikutus olla havaittavissa Hubblen erotuskyvyllä.

Viereiseen kuvaan on merkitty Proxima Centaurin näennäinen liike taivaalla. Tähden tekemät kiemurat johtuvat Maan liikkeestä Auringon ympärillä. Proxima Centaurin oma kolmiulotteinen liike siirtää sitä Kuun halkaisijan verran taivaalla 600 vuodessa.

Proxima Centauri sijaitsee vain 0,2 valovuoden etäisyydellä saman tähtijärjestelmän Alfa Centauri -kaksoistähdestä, jolta tunnetaan maapallon kokoluokkaa oleva eksoplaneettakandidaatti.

Aiheesta lisää Hubblesite.org (englanniksi)