Dragon 2:n SuperDraco-moottorit sijaitsevat kapselin sivuilla. Tästä aiemmasta testistä poiketen alus oli kiinni telineessään. Kuva SpaceX

SpaceX:n Dragon räjähti moottorikokeessa - iso lykkäys miehitettyyn lentoon

Seuraavaksi Yhdysvaltojen miehitetyksi alukseksi kehitettävä Dragon 2 on kärsinyt ison vastoinkäymisen. Moottoritestissä ollut kapseli räjähti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa.

"Nasa ja SpaceX:n tiimi tutkivat anomaliaa, joka tapahtui tänään osana Dragonin SuperDracon staattista moottoritestiä SpaceX:n laskeutumisalue 1:llä Floridassa", muotoili Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine sanansa. 

"Tämän vuoksi testaamme. Opimme, teemme tarvittavat muutokset ja pääsemme eteenpäin kaupallisten lentojen ohjelmassa", Bridenstine sanoi. 

Tiettävästi kyseessä oli sama Dragon-kapseli, joka lensi avaruuteen maaliskuussa. Twitteriin on julkaistu myös tämä video, jonka aitoudesta ei toistaiseksi ole varmistusta.

SpaceX:n tavoitteena oli tehdä SuperDraco-moottorien käyttötesti, jossa moottorien toimintaa tarkkaillaan kapselin ollessa kiinnitettynä alustalla.

Kapselin sivuille sijoitetut kahdeksan SuperDraco-moottoria on tarkoitettu irrottamaan kapseli ja viemään se turvaetäisyydelle kantoraketista. Tämä siltä varalta, jos jotain virheellistä tapahtuu laukaisun valmistelussa tai sen aikana.

Alkujaan Elon Musk haaveili myös kapselin laskeutumisesta avaruudesta moottorien avulla ilman laskuvarjoja, mutta luopui suunnitelmasta riskianalyysin byrokratian vuoksi.

Dragon 2 lensi miehittämättömänä avaruusasemalle maaliskuussa. Miehitetyn Dragon-ohjelman seuraavana askeleena oli tarkoitus tehdä kesäkuussa miehittämätön koelento. Siinä kapseli olisi irrotettu laukaisun kovimman rasituksen vaiheessa noin minuutti lähdöstä. Sen jälkeen haaveissa oli miehitetty lento avaruusasemalle heinäkuussa.

Vaikka normaalissa laukaisussa SuperDraco-moottoreita ei käytetäkään, todistaa koekäytössä sattunut onnettomuus niihin liittyvän ennakoimattomia riskejä. Yleensä tällaiset ongelmat johtavat pitkiin lykkäyksiin.

Avaruustekniikkaan erikoistunut Scott Manley arvioi onnettomuudesta tekemällään videolla, että todennäköisesti Dragonin miehitetty ensilento lykkäytyy vähintään ensi vuodelle.

Dragonin rinnalla kehitettävä Boeing-yhtiön Starliner-alus on sekin kärsinyt lykkäyksistä. Maaliskuussa sen miehittämättömän ensilennon ilmoitettiin myöhästyvän huhtikuulta vähintään elokuulle. Onnettomuudesta huolimatta Dragonilla on yhä mahdollisuuksia ehtiä miehitettynä avaruuteen ennen Starlineria.

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto