SpaceX julkisti oman miehitettyjen lentojen ohjelman – tähtäimessä avaruuskävely ennen vuoden loppua

Polaris-ohjelman on määrä valmistella Starship-aluksen miehitettyjä lentoja. Tavoitteena on tehdä kaksi miehitettyä lentoa Dragon-aluksella ja kolmas Starshipillä.

SpaceX-yhtiö julkisti Polaris-ohjelman maanantaina yhdessä yrittäjämiljardööri Jared Isaacmanin kanssa.

Isaacman lensi Dragon-aluksen ensimmäisellä yksityislennolla viime vuoden syyskuussa. Hän osallistuu myös ensimmäiselle Polaris-lennolle, joka saa nimekseen Polaris Dawn.

"Polaris Dawn -lennolla pyrimme tekemään historian korkeimman avaruuslennon Maan kiertoradalla ja lisäksi suorittamaan maailman ensimmäisen yksityisen avaruuskävelyn sekä testaamaan lasertietoliikennettä Starlink-satelliittien kautta", kertoo Isaacman.

Lento koittaa aikaisintaan tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä. Kyydissä tulee olemaan neljän hengen miehistö, joista kaksi on SpaceX:n omia astronautteja.

Avaruuskävelyllä testataan SpaceX-yhtiön uusia avaruuspukuja, jotka ovat jatkokehitystä aluksen sisällä käytettävistä painepuvuista. Ilmalukkoa Dragon-aluksessa ei ole, joten avaruuskävelyn ajaksi koko alus altistetaan avaruuden tyhjiölle ja kaikki matkustajat ovat avaruuspuvuissaan.

SpaceX-yhtiön Crew Dragon -alus lensi ensimmäistä kertaa miehitettynä toukokuussa 2020. Aluksen päätehtävä on kuljettaa amerikkalaisastronautteja Kansainväliselle avaruusasemalle, mutta sillä tehdään myös yksityislentoja.

Elon Musk kertoi Starshipin kehitysaskeleista viime viikolla. Tällä viikolla tulleen tiedon mukaan Yhdysvaltain ilmailuviranomainen FAA päättää Starshipin miehittämättömään koelaukaisuun tarvittavasta ympäristöluvasta Texasin Boca Chicaan vasta maaliskuun lopussa, vaikka alkujaan päätöksen piti tulla jo helmikuun aikana.

Aiheesta lisää Polaris Program (englanniksi)