Nasa tavoittelee omaa ennätystään avaruuslennon pituudelle
Tulevaisuuden pitkiä avaruuslentoja varten tarvitaan tietoa ja kokemusta. Nasan astronautti Mark Vande Hei on ollut nyt 300 vuorokautta avaruusasemalla ja tavoittelee 355 vuorokauden pituista lentoa.
55-vuotias Vande Hei on toisella avaruuslennollaan. Hän saapui Kansainväliselle avaruusasema ISS:lle Sojuz-aluksella viime vuoden huhtikuussa. Hänen on määrä palata maanpinnalle Sojuzin kyydissä maaliskuun lopussa.
Vande Hein kuulumisia voi seurata esimerkiksi hänen Twitter-tililtään ja ISS:n 66. miehistön tuoreimpia kuvia tästä.
Nasan toistaiseksi pisin oleskelu avaruudessa on kestänyt 340 vuorokautta. Sen teki astronautti Scott Kelly vuosina 2015–16 osana Nasan kaksoskoetta, jossa hänen identtinen kaksoisveljensä, astronautti Mark Kelly oleskeli maanpinnalla vertailukohteena.
Ihmisen pisin yhtäjaksoinen oleskelu avaruudessa on kestänyt 437 vuorokautta. Ennätyksen teki kosmonautti Valeri Poljakov vuosina 1994–95 Mir-avaruusasemalla.
Kansainvälisellä avaruusasemalla on ylläpidetty jatkuvaa miehitystä jo 21 vuoden ajan, mutta yksittäisen miehistön jäsenen oleskeluennätystä ei ole rikottu.
Edestakainen Mars-matka perinteisiä rakettimoottoreja käyttäen kestäisi vähintään 500 vuorokautta. Fysiologisesti suurimmat haasteet liittyvät painottomuuteen sekä säteilyyn. Tammikuussa julkistettiin verisolujen ongelmiin liittyvä tutkimus.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)