Nasa haluaa ehdotuksia maastokelpoisesta sähköautosta Kuuhun

Pimeä ja epätasainen Kuun etelänavan alue ei ole helppo toimintaympäristö. Artemis-ohjelma hakee ehdotuksia kahden hengen maastoautoa varten. Käyttöikää halutaan vähintään kymmenen vuotta.

Kehitettävä LTV eli lunar terrain vehicle on pienehkö sähköauto, jossa astronautit istuvat avaruuspuvut päällään. Nasa pyytää yhteydenottoja ja ehdotuksia yhdysvaltalaisyrityksiltä lokakuun alkuun mennessä.

"Suurin osa ihmisistä tekee paljon tutkimusta ennen auton ostoa", vertaa Nathan Howard Nasan Johnsonin avaruuskeskuksesta.

"Me teemme laajaa tutkimusta modernista avaruusajoneuvosta, joka tilataan teollisuudelta. Suunnittelemme pitkäaikaista löytöretkeilyä Kuun pinnalla, joten ajokista ei tule samanlainen kuin Apollo-lentojen kuuautosta", hän jatkaa.

Havainnekuvilla on silti yhteneväisyyksiä Apollo-lennoilla käytettyyn LRV-kuuautoon. Syynä on, että Kuun pienessä pintapainovoimassa ja vaativassa maastossa vaarana on auton kaatuminen. Siksi pyörät halutaan leveälle rantakirppu-autojen tapaan. 

Tarjoushaun virallisen dokumentin mukaan ajokin täytyy pystyä kuljettamaan kaksi kuukävelypukuun sonnustautunutta astronauttia, joiden yhteismassa on 550 kiloa. Sen on pystyttävä toimintaan kahdeksan tuntia kerrallaan, nousemaan tai laskeutumaan 20 astetta jyrkkiä mäkiä ja selviytymään Kuun öistä.

Nasa on kehittänyt myös suurempia ajoneuvoja, jotka ovat paineistettavia. Lisäksi Toyotan kanssa tehtiin viime vuonna yhteistyösopimus paineistetun kuumönkijän konseptiin liittyen.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)