Miljardööri Yusaku Maezawa julkisti valitsemansa matkustajat lennolle Kuun ympäri
Kahdeksan onnekasta eri puolilta maailmaa pääsee Starship-lennolle Kuun ympäri. Yli puolitoista vuotta sitten alkaneen haun valinnat julkistettiin tänään perjantaina.
Lennon kustantaa miljardööri Yusaku Maezawa. Hänen dearMoon-projektissaan tavoitteena oli valita eri alojen taiteilijoita mukaan lennolle.
Valitut ovat Steve Aoki (DJ, Yhdysvallat), Choi Seung Hyun (muusikko, Etelä-Korea), Yemi A.D. (tanssitaiteilija, Tšekki), Rhiannon Adam (valokuvaaja, Irlanti), Tim Dodd (avaruustubettaja, Yhdysvallat), Karim Iliya (valokuvaaja, Iso-Britannia), Brendan Hall (elokuvantekijä, Yhdysvallat) ja Dev D. Joshi (näyttelijä, Intia). Varalla ovat Kaitlyn Farrington (lumilautailija, Yhdysvallat) ja Miyu (tanssija, Japani).
Valitut tulevaisuuden avaruusturistit esitellään Maezawan videolla.
Muotivaatteiden nettikaupalla rikastunut Maezawa on haaveillut pitkään vievänsä taiteilijoita kanssaan avaruuslennolle. Vuonna 2017 projekti tuotiin julkisuuteen. Tuolloin tarkoituksena oli tehdä lento Kuun ympäri SpaceX-yhtiön Dragon-aluksella.
Vuonna 2018 julkistettiin, että alukseksi oli vaihdettu kehitteillä oleva Starship, johon mahtuu huomattavasti useampia matkustajia kuin Dragoniin. Maezawa osallistuu Starshipin kehityskustannuksiin merkittävällä summalla, jota ei ole paljastettu.
Keväällä 2021 avatussa haussa Maezawa otti vastaan hakemuksia, joita kertyi noin miljoona. Seulonnan ja jatkovaiheiden jälkeen Maezawa teki lopulliset valinnat kahdeksasta matkustajasta ja kahdesta varalla olevasta. Kaikki kymmenen käyvät läpi saman koulutuksen.
Elon Muskin lempiprojekti Starship etenee viikko viikolta testien ja paranneltujen alusten myötä. Aluksen ensimmäistä miehittämätöntä kiertoratalentoa on odotettu jo puolentoista vuoden ajan tapahtuvaksi aivan lähikuukausina.
Virallisesti dearMoon-lennon tähtäimenä on vuosi 2023, mutta aikataulu voi hyvin myöhästyä siitä. Lennolle tulee mukaan Maezawan ja hänen kahdeksan matkustajansa lisäksi todennäköisesti myös vähintään kaksi SpaceX-yhtiön astronauttia.
Aiheesta lisää dearMoon (englanniksi)