Elon Muskin Starship pääsi askeleen lähemmäksi toteutusta – kuulennolle haetaan jo matkustajia

Kolmas kerta toden sanoi, kun Starship-aluksen prototyyppi SN10 lensi varhain torstaina aamuyöllä. Rakettialus käväisi kymmenen kilometrin korkeudessa ja jarrutti pehmeästi laskeutumisalustalleen.

Aivan täydellisesti lento ei silti mennyt tälläkään kertaa. Raketti jäi hieman kallelleen ja räjähti noin kymmenen minuuttia laskeutumisen jälkeen. Aiemmat kaksi prototyyppiä, SN8 ja SN9, epäonnistuivat laskeutumisjarrutuksessaan 10. joulukuuta ja 2. helmikuuta.

Tuhoutumisestaan huolimatta SN10 osoitti, että riskialtis mutta ajoainetta säästävä laskeutumismanooveri on teknisesti mahdollinen. Video on katsottavissa SpaceX-yhtiön YouTube-kanavalla.

Syy räjähdykseen ei vielä ole tiedossa. Se saattaa liittyä prototyypin laskeutumisjalkoihin, jotka on tiedetty heikoiksi, ja sen myötä ajoainesäiliöiden vaurioitumiseen laskeutumisessa.

Starship-raketti on miljardööri Elon Muskin lempiprojekti. Aluksen on tarkoitus mullistaa kaikki avaruuslaukaisut täydellä uudelleenkäytettävyydellään ja suurella kapasiteetillaan. Tähän mennessä on testattu kantoraketin ylemmän vaiheen prototyyppejä. Myös jättikokoisen alemman vaiheen testilennot on tarkoitus aloittaa tämän vuoden aikana.

Starshipin ensimmäisen yksityislennon on varannut japanilainen miljardööri Yusaku Maezawa. Hän julkaisi keskiviikkona videon, jolla hän avasi haun kahdeksalle matkustajalle. Maezawan ja matkustajien lisäksi lennolla tulee olemaan mukana 1–3 SpaceX-yhtiön astronauttia.

Noin viikon mittaisella lennolla Starship nousee aluksi Maan kiertoradalle. Tankkausten jälkeen alus kiertää Kuun ympäri. Tavoiteajankohta lennolle on vuosi 2023.

Lennolle voi hakea kuka tahansa, mutta Maezawa painottaa valinnoissaan henkilöiden kykyjä luoda lennon innoittamana jokin taiteellinen tuotos.

Hakijaksi voi ilmoittautua Maezawan dearMoon-sivustolla 14. maaliskuuta mennessä. Ensimmäinen seulonta on määrä tehdä jo 21. maaliskuuta mennessä. Lopulliset haastattelut sekä lääkärintarkastukset ovat vuorossa toukokuussa.

Maezawan yksityislento esiteltiin ensi kertaa jo vuonna 2018. Hän on rahoittanut Starshipin kehitystä tuntuvalla summalla, todennäköisesti usealla sadalla miljoonalla eurolla.