Avaruusasemalla vioittunut Sojuz korvataan uudella - astronautin istuin siirretään SpaceX:n Dragoniin

Vioittunut Sojuz-alus aiheuttaa nyt useita erikoisjärjestelyjä Kansainvälisellä avaruusasemalla. Vaurio on todennäköisesti aiheutunut mikrometeoroidin törmäyksestä.

Ongelma havaittiin joulukuun puolivälissä, kun avaruusaseman kameroista näkyi, että asemaan telakoituneesta Sojuz MS-22 -aluksesta purkautui nestettä pisaroittain avaruuteen.

"Arviomme mukaan Sojuz ei ole normaalin paluun vaatimassa kunnossa. Hätätapauksessa sitä silti käytettäisiin miehistön paluualuksena kohonneen riskin kera", kommentoi entinen kosmonautti Sergei Krikalev Roskosmoksesta.

"Alkujaan tarkoituksemme oli vaihtaa miehistö lennolla maaliskuussa. Päätimme, että optimiratkaisu on lähettää seuraava Sojuz ilman miehistöä asemalle", hän jatkaa.

Näillä näkymin seuraava venäläisalus eli Sojuz MS-23 laukaistaan asemalle hieman aikaistetusti 20. helmikuuta ja se korvaa Sojuz MS-22:n miehistön paluualuksena.

Tätä seuraava Sojuz-lento oli suunnitteilla vasta puolta vuotta myöhemmäksi eli syksylle. Lennon alus ei ole vielä valmiina. Siksi ongelma-aluksella saapuneiden venäläisten lentoa aiotaan pidentää kenties jopa puolella vuodella, jotta seuraava miehistö saadaan asemalle ennen heidän paluutaan.

Osana poikkeusjärjestelyjä kahden kosmonautin kanssa Sojuzilla saapuneen astronautti Frank Rubion istuin on määrä siirtää Sojuzista SpaceX:n Dragon-alukseen ensi viikon tiistaina. Matkustajan siirron ansiosta hätätilanteen sattuessa vioittunut Sojuz altistuisi pienemmälle lämpökuormalle paluussaan maapallolle.

Rubio myös pääsee palaamaan maapallolle lähes suunnitellussa aikataulussa käyttäen Dragonia. SpaceX-yhtiön Dragon-alus mitoitettiin alkujaan 7 hengelle, mutta Nasa on käyttänyt sitä maksimissaan 4 hengen miehistöille.

"Toistaiseksi kaikki viittaa siihen, että ongelma aiheutui mikrometeoroidin törmäyksestä", sanoo ISS:n ohjelmajohtaja Joel Montalbano. Täyttä varmuutta Sojuzin jäähdytyspaneelin putkiston vaurion aiheuttajasta ei kuitenkaan ole.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, vioittunut Sojuz palautetaan maanpinnalle helmi-maaliskuussa ilman miehistöä.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)