Nasa selvittelee Hubble-avaruusteleskoopin vikaa
Ikääntyvä Hubble-avaruusteleskooppi kärsii yhä useammin toimintahäiriöistä. Nasa raportoi teleskoopin olleen jo viikon poissa käytöstä tuntemattoman vian vuoksi.
Uusimmat ongelmat ilmaantuivat 23. lokakuuta, kun tiedeinstrumenttien ja keskustietokoneen väliset synkronointiviestit katosivat. Tuolloin resetointi auttoi, mutta 25. lokakuuta ongelmat toistuivat ja toiminta keskeytyi.
Nasa selvittää ongelman syytä ja kartoittaa keinoja sen korjaamiseksi. Testeihin kuluu todennäköisesti ainakin viikko ja analyysi voi viedä pidempään.
Edellisen kerran Hubble kärsi isommista ongelmista kesä-heinäkuussa, jolloin avaruusteleskooppi ehti olla yli kuukauden poissa tiedekäytöstä. Tuolloin vika vaivasi tiedeinstrumenttien ohjaustietokonetta. Nykyinen häiriö saattaa liittyä siihen.
Hubblea huollettiin viidesti vuosina 1993–2009 avaruussukkulalla. Tällä hetkellä käytössä ei ole yhtään alustyyppiä, jolla huolto olisi mahdollinen.
Toisaalta Hubble alkaa olla niin vanha, että useat järjestelmät osoittavat kulumisen merkkejä eikä korjaaminen olisi enää vaaran ja riskin arvoista.
Hubblen seuraajaksi suunniteltu James Webb -avaruusteleskooppi on myöhästynyt moneen kertaan, mutta se on määrä laukaista viimein matkaan aikaisintaan 18. joulukuuta. Ariane 5 -kantoraketin tekniset ongelmat saattavat kuitenkin lykätä laukaisua edelleen.
Aiheesta lisää Hubblesite (englanniksi)