Hubble-avaruusteleskooppi kärsii tietokoneongelmasta

Nasa raportoi Hubble-avaruusteleskoopin vikaantuneen. Muutamasta yrityksestä huolimatta laitteiston hyötykuormatietokonetta ei ole saatu käynnistettyä.

Ongelmat ilmaantuivat sunnuntaina 13. kesäkuuta, kun hyötykuormia ohjaava tietokone jumittui. Avaruusteleskoopin keskustietokone toimii normaalisti, joten ongelmaa pystytään kartoittamaan. Samalla etsitään ratkaisua.

Kun uudelleenkäynnistys ei onnistunut maanantaina, Hubblen tiimi alustavasti epäili syyksi muistipiirin vanhenemiseen liittyvää vikaa. Torstaina käynnistystä yritettiin kahdesti sekä käytössä olleella että varalla olleella muistimoduulilla. Ongelma kuitenkin toistui.

Hubblen hyötykuormia eli tiedelaitteita ohjaava tietokone on rakennettu 1980-luvulla ja avaruusteleskoopissa sille on myös kokonainen varakappale. Muistimoduuleja on yhteensä neljä, joista kumpikin tietokone voi käyttää mitä tahansa.

Todennäköisesti seuraavaksi vuorossa on yritys siirtyä käyttämään hyötykuormatietokoneen varakappaletta. Tässä vaiheessa ei voida kuitenkaan tietää varmuudella, missä vika tarkalleen on ja ratkeaako ongelma vaihdolla.

Hubble vietiin avaruuteen 1990 ja sitä on huollettu kiertoradalla viisi kertaa vuosina 1993-2009. Hubblen toivotaan pysyvän toimintakykyisenä vielä vuosia, mutta mitään takeita siitä ei ole. Minkä tahansa kriittisen järjestelmän vikaantuminen voi lopettaa Hubblen havaintokyvyn.

Avaruusteleskooppi vietiin avaruussukkulalla vuonna 1990 radalle 612 kilometrin korkeuteen. Rata on vähitellen pudonnut alemmaksi ja tällä hetkellä se on 537 kilometrin korkeudessa. Hubblelle ei ole tarkoitus tehdä enää huoltolentoja.