Euroopan avaruusjärjestö juhlistaa 50-vuotista taivaltaan

Toukokuussa 1975 kokoontuivat kymmenen eurooppalaisen valtion edustajat perustamaan Euroopan avaruusjärjestön ESAn. Puolen vuosisadan saavutuksia esitellään nyt videolla.

ESAn ensimmäisiin isoihin saavutuksiin kuuluivat esimerkiksi sääsatelliitti Meteosat-1 vuonna 1977, ensimmäisten astronauttien valinta 1978 ja Ariane 1:n ensilaukaisu 1979. 

Sitten seurasivat Spacelab-avaruuslaboratorio sukkulalennolla 1983, Giotto-luotain tutkimassa Halley-komeettaa 1986 sekä osallistuminen 1991 laukaistuun Hubble-avaruusteleskooppiin.

Ensimmäiset eurooppalaiset astronautit vierailivat Kansainvälisellä avaruusasemalla 2001. Huygens-laskeutuja laskeutui Titaniin 2005, Planck-teleskoopin taustasäteilykartoitus valmistui 2013 ja Rosetta-luotaimen saapui komeetalle 2014. Jupiteria kohti matkaava Juice-luotain laukaistiin 2023 ja Euclid-teleskoopin ensikuvat saatiin 2023.

Nykyään ESAlla on 23 jäsenmaata, kolme liitännäisjäsentä sekä yhteistyösopimus Kanadan kanssa.

ESA on tänä keväänä julkistanut vuoteen 2040 ulottuvan strategiansa. Astronauttien vetoomuksesta ja useiden jäsenmaiden toiveista huolimatta itsenäisiä miehitettyjä lentoja ei ole tähtäimessä.

Suomi liittyi ESAn liitännäisjäseneksi 1987 ja täysjäseneksi 1995. Suomi on yksi ainoista ESAn jäsenmaista, joilla ei ole omaa avaruusjärjestöä.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)